Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2021 / Public sociology 2021
Julkinen sosiologia
muokkaaJulkinen sosiologi osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä sosiologisesta näkökulmasta, jonka hän on omaksunut, ja/tai menee mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan, kamppailuihin ja yhdenvertaisen yhteiskunnan luomistyöhön – soveltaen opinnoissaan omaksumaansa sosiologista tietoa ja taitoa.
Julkisen sosiologian ydin on yhteiskuntatieteiden ja kansalaisyhteiskunnan välisen suhteen sekä niiden käytäntöjen ja tapojen pohdinnassa, joilla yhteiskuntatieteilijä voi olla aktiivisesti mukana erilaisessa yhteiskunnallisessa toiminnassa, toiminnan kehittämisessä ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa.
Kuten sosiologi Michael Burawoy kirjoittaa artikkelissaan Julkisen sosiologian puolustus (2006, 263), ”sosiologi toimii tiiviissä yhteistyössä näkyvän, tiheän, aktiivisen, paikallisen ja usein vastakulttuurisen yleisön kanssa. (…) Sosiologit työskentelevät työväenliikkeen, asukasyhdistysten, uskonyhteisöjen, maahanmuuttajien oikeuksia ajavien järjestöjen ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa (…) julkisen sosiologin ja hänen yleisönsä välillä vallitsee dialogi, kaksisuuntainen valistusprojekti.”
Kurssin tavoite
muokkaaKurssin tavoitteena on tuntea julkista sosiologiaa koskevaa yhteiskuntatieteellistä keskustelua. Kurssilla pohditaan muun muassa seuraavia kysymyksiä: Mitä julkisella sosiologialla tarkoitetaan? Kuka on julkinen sosiologi? Miten sitä harjoitetaan? Kuinka yhteiskuntatieteilijä vaikuttaa yhteiskunnassa?
Opintojakso kuuluu Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman maisteriopintoihin. Julkisen sosiologian ydin on yhteiskuntatieteiden ja kansalaisyhteiskunnan välisen suhteen sekä niiden käytäntöjen ja tapojen pohdinnassa, joilla yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneet voivat olla aktiivisesti mukana erilaisten yhteiskunnallisten käytäntöjen kehittämisessä ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa.
Tampereen yliopistossa julkista sosiologiaa on opetettu vuodesta 2009 [1]. Vuoden 2009 ja 2010 kurssien jälkeen oli muutaman vuoden tauko, kunnes julkinen sosiologia palasi opetusohjelmaan keväällä 2014.
Kaikki kurssin opintoaineistot ovat ladattavissa pdf-muodossa tältä sivulta ja lisämateriaalit sekä tältä sivulta että Julkisen sosiologian projektin pääsivulta.
Kurssin opiskeleminen
muokkaaSeminaari
Seminaari järjestetään tänä vuonna kokonaisuudessaan koronapandemian aiheuttamien rajoitustoimien vuoksi Zoom-seminaaritapaamisina. Käytössä on tämän Wikiopisto-sivun lisäksi Tampereen yliopiston Moodle-alusta.
Seminaaritoteutuksessa hyväksytty kurssisuoritus koostuu 1) artikkeleiden lukemisesta*, 2) osallistumisesta seminaareihin, 3) aktiivisesta osallistumisesta seminaarikerroilla käytävään keskusteluun ja 4) oppimispäiväkirjasta. Kaksi seminaaripoissaoloa sallitaan ja ne korvataan luettavana olevien artikkeleiden referaateilla, jotka palautetaan kurssin vetäjälle 31.5. mennessä.
Palauta oppimispäiväkirjasi 31.5.2021 mennessä Moodleen.
Oppimispäiväkirjan ohje on täällä [1].
- Seminaarikertojen keskustelun virittämiseksi, lisää Tärkeät lainaukset -sivulle (ks. linkki sivun alalaidassa) muutamia sinulle tärkeimpiä tekstikohtia ko. tapaamiseen luettavista teksteistä (tekstin sisäinen lähdemerkintä muistaen tekijän sukunimi, julkaisuvuosi ja sivunumero). Tällä harjoituksella on tarkoitus kiinnittää huomiota tieteellisen lähilukemisen taitoon eli siihen, että tekstejä oppisi lukemaan syvällisesti ja kiinnittämään huomiota niiden yksityiskohtiin.
Sisällytä nämä tärkeät lainaukset myös oppimispäiväkirjaasi lähdemerkintöineen.
Kaksi poissaoloa sallitaan ja ne korvataan seuraavalla kaavalla: yksi seminaaripoissaolo = yksi lisäartikkeli (tältä listalta: https://fi.wikiversity.org/wiki/Julkisen_sosiologian_projekti#Kirjallisuus_ja_linkit), josta kirjoitetaan oppimispäiväkirjaan.
Vaihtoehtoiset opiskelutavat
Seuraavista vaihtoehtoisista opiskelutavoista sovitaan erikseen kurssin opettajan Juha Suorannan kanssa.
Lukupiiri
Itsenäinen lukupiiri koostuu 3-6 opiskelijasta, jotka perehtyvät itsenäisenä ryhmänä kokoontumiskertojen lukemistoon ja laativat keskusteluihinsa perustuvan raportin lukupiiriohjeen mukaisesti. Lukupiirityöskentelyn raportti toimitetaan opettajalle viimeistään 31.5.2021. Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman lukupiiriohje on täällä [2] tai täällä [3].
Essee
Tieteellisen esseen tavoite on perehtyä opiskeltavana olevaan aineistoon ja laatia siitä esseen tunnusmerkit [4] täyttävä kirjoitelma ja osoittaa asiakokonaisuuden hallintaa. Tieteellisen esseen tärkein tunnusmerkki on sen näkökulma: esseessä ei riitä aineiston referointi, lisäksi tarvitaan omaperäinen kysymyksenasettelu, -ongelma tai tehtävä. Tieteellisessä esseessä noudatetaan normaaleja tieteellisen kirjoittamisen muoto- ja rakennevaatimuksia, aiheen loogista jäsentelyä ja lähdeviitteiden merkitsemistä.
Esseessä käytetään julkisen sosiologian lukemiston [5] aineistoa (minimissään kahdeksaa artikkelia). Esseessä on soveliasta hyödyntää reflektiivisesti eli pohtien myös omia kokemuksia (muistoja, havaintoja), mutta välttää perustelemattomien mielipiteiden esittämistä.
Esseen aiheen ja teeman päätät itse.
Esseen pituus on noin 10-12 sivua (Times New Roman 12 pistettä, 1,5 riviväli, joka on välilyönteineen noin 30 000 merkkiä). Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman esseeohje [6].
Ennen esseen kirjoittamista, ota sähköpostitse yhteys kurssin opettajaan ja kerro lyhyesti, mikä on esseesi aihe ja miten aiot aihetta lähestyä. Esseen palautuspäivä on 31.5.2021.
Aikataulu, teemat ja tekstit
muokkaa22.03.2021 Johdanto
29.03.2021 Keskustelu I am Greta -dokumentista ja Thunbergin kirjasta No One is Too Small to Make a Difference
- Linkki dokumenttiin https://areena.yle.fi/1-50603032
- Kirja on kurssin Moodlessa.
- Lainaukset 29.03.2021
12.04.2021 Julkinen sosiologian perusteita
- Burawoy, Michael (2006) Julkisen sosiologian puolustus. Sosiologia 43(4), 259–286.[7]
- Romero, Mary (2020) Sociology Engaged in Social Justice. American Sociological Review 85(1), 1–30.[8] (luetaan sivut 1–16, loppu oman kiinnostuksen mukaan)
- Lainaukset 12.04.2021
19.04.2021 Ilmastoaktivismi
- ”Hard times are coming when we’ll be wanting the voices of writers who can see alternatives to how we live now, can see through fear-stricken society and its obsessive technologies to other ways of being, and even imagine real grounds for hope. We’ll need writers who can remember freedom – poets, visionaries, realists of a larger reality.” Ursula K. Le Guin (https://www.theguardian.com/books/2014/nov/20/ursula-k-le-guin-national-book-awards-speech)
Yhteiset
- Bowman, B. (2020). ‘They don’t quite understand the importance of what we’re doing today’: the young people’s climate strikes as subaltern activism. Sustainable Earth 3(1) 1-13. [9]
- Kleres, J. & Wettergren, Å. (2017). Fear, hope, anger, and guilt in climate activism. Social Movement Studies 16(5), 507–519. [10]
Vapaaehtoiset
- Dietz, T., Shwom, R., & Whitley, C. (2020). Climate Change and Society. Annual Review of Sociology 46, 135–158. [11] - Hyödyllinen yleiskatsaus yhteiskuntatieteellisen ilmastotutkimukseen.
- Hagedorn, G. et al. (2019). Concerns of young protesters are justified. Science 364(6436). [12] – Tutkijoiden tuenilmaus nuorille ilmastoaktivisteille.
- Savolainen, S., Ylä-Anttila, T., Luhtakallio, E., & Jokela, M. (2020). Finland. In: Joost de Moor, Katrin Uba, Mattias Wahlström, Magnus Wennerhag and Michiel De Vydt (Eds.). Protest for a future II: Composition, mobilization and motives of the participants in Fridays For Future climate protests on 20-27 September, 2019, in 19 cities around the world, 102–116. [13] – Laaja kansainvälinen selvitys ilmastolakkoilijoista, heidän ilmastoasenteistaan ja osallistumismotiiveistaan.
- Lainaukset 19.04.2021
26.04.2021 Opiskelija-aktivismi
- Suoranta, J. (2009) Alamaisten elämää. Teoksessa Tomperi, T. (toim.) Akateeminen kysymys. Tampere: Vastapaino. [14]
- Suoranta, J. & FitzSimmons, R. (2017) The Silenced Students: Student Resistance in a Corporatized University. Cultural Studies ↔ Critical Methodologies [15]
03.05.2021 Yhteiskunta-aktivismi
- Suoranta, J. (2010). Piilottajan päiväkirja. [16]
- Lainaukset 03.05.2021
10.05.2021 Riistonvastainen aktivismi
Katsele yhteensä kaksi dokumenttia vapaavalintaisesti (Aktivismin aika [yhteensä 8 jakso] ja Pierre Bourdieu -dokumentti). Eli jos katsot Bourdieu-dokkarin, katsele lisäksi yksi jakso Aktivismin ajasta tai vaihtoehtoisesti kaksi jaksoa Aktivismin aikaa. Kirjoita tärkeät lainaukset ja/tai ajatukset Tärkeät lainaukset -sivulle.
- Aktivismin aika -dokumenttisarja [17]
- Pierre Bourdieu -dokumentti "Sociology is a martial art" [18]
- Lainaukset 10.05.2021
17.05.2021 Loppukeskustelu
Loppukeskustelu kurssilla opitusta. Liitä Tärkeisiin lainauksiin lyhyt ote oppimispäiväkirjastasi valintasi mukaan.
Vapaaehtoiset