Keskustelu:Mystisten siilien kolo/Keskustelu 10

Mielestäni tämä on erittäin mielenkiintoinen aihe. Mieshahmot ovat perinteisesti olleet toimijoita ja sankareita peleissä. Naishahmoille on jäänyt objektien ja toiminnan kohteena olemisen rooli, esimerkiksi avuton pelastettava (klassinen asetelma apua huutavan prinsessan tms. kaunottaren pelastamisesta). Toisin sanoen naisia on rinnastettu omaisuuteen, jota voidaan viedä ja varastaa. Ilmiössä ei ole mitään uutta, sillä sama asetelma on toistunut kautta historian kirjallisuudessa, musiikissa ja myöhemmin elokuvissa.

Olen itsekin törmännyt muutamassa tietokonepelissä tähän asetelmaan, mutta pääosin pelaamani pelit ovat rakentuneet muunlaisen juonikuvion varaan. Toisaalta voisi ajatella myös, että esimerkiksi kostoasetelmaan perustuvat pelit heijastelevat edellä mainittua mies-nainen –asetelmaa, mutta hieman eri sisällöin. Nainen on tässäkin tapauksessa "viety pois sankarilta", lopullisesti.

Videossa luetellut pelit näyttävät olevan pitkälti konsolipelejä. En tiedä onko niiden ja tietokonepelien välillä eroa, sillä itse olen käytännössä aina pelannut vain tietokonepelejä. Kuten mainitsin, niissä naisen pelastaminen ei ole ollut yleinen juonikuvio. Toki ne ovat olleet stereotyyppisiä siinä mielessä, että päähenkilöt ovat miehiä, mutta olenkin pelannut enimmäkseen sotimiseen liittyviä pelejä. Näissä miesten hegemonia on perusteltua, sillä se heijastelee nykytilannetta ja erityisesti historiaa. Yksi poikkeus pelaamistani peleistä tulee mieleen eli BloodRayne, jossa pelaajan hahmona oli naisvampyyri.

Pojat ovat perinteisesti pelanneet tyttöjä enemmän, ja pelaaminen on myös identifioitunut perinteisesti poikien harrastukseksi. Mikään ei tietenkään edellytä, että näin olisi oltava. Ehkä tilanne on muuttunut ja tulee edelleen muuttumaan kännykkäpelien ja älypuhelimien myötä, sillä pelaaminen ei enää vaadi erillisen laitteen ostamista. Näin kynnys pelaamisharrastuksen aloittamiselle pienenee, ja yhä useampi tyttö voi kiinnostua pelaamisesta.

Mielestäni yksi syy tähän sukupuolittuneeseen asetelmaan on, että pelit ovat perinteisesti olleet monesti sotaisia ja väkivaltaisia luonteeltaan. Keskimäärin tällainen on kiinnostanut enemmän poikia kuin tyttöjä. Tässäkin kehitys on kuitenkin tuonut enemmän monimuotoisuutta mukanaan, ja ammuskelupelit ovat vain yksi, toki erittäin suosittu kategoria muiden joukossa. Toisaalta pelintekijät pyrkivät tuottamaan sellaisia pelejä, jotka myyvät. Jos suurin osa ostajista on poikia ja miehiä, tulee tämä vastaisuudessakin ohjaamaan pelimarkkinoita.

Elokuvien Bechdel-testi ei mielestäni ole kovin onnistunut mittari kokonaisuudessaan. Esimerkiksi jos tehdään tositapahtumiin perustuva filmatisointi, jossa ei ole ollut naisia lähtökohtaisesti, niin en näe syytä lähteä lisäämäänkään heitä tasa-arvovaikutelman vuoksi. Sama koskee luonnollisesti miehiä. Tosin en ole koskaan kuullut, että joku olisi vaatinut lisää miehiä naisten tähdittämiin elokuviin. Tilanne voisi toki olla toinen, jos miesnäyttelijät olisivat elokuvissa yleisesti vähemmistössä.

Koska en ajattele ihmisiä ensisijaisesti sukupuolensa kautta, niin henkilökohtaisesti minulle ei ole ongelma, jos vaikka kaikki jonkun elokuvan hahmot olisivat naisia. Tai miehiä, tai transsukupuolisia, tai intersukupuolisia, tai muunsukupuolisia yms. Tai näiden kaikkien yhteisjoukko. Kunhan se vain tehdään realistisesti ilman keinotekoista päälleliimausta ja mahdollista alkuperäistarinaa kunnioittaen.

Jos Bechdel-testiä halutaan käyttää, niin silloin pitäisi huomioida tarinan konteksti, eikä soveltaa sitä yksisilmäisesti samalla tavalla kaikkiin elokuviin. Esimerkiksi Laineen Tuntematon sotilas saisi kovin huonon arvion Bechdel-testissä. Toisaalta uusi filmatisointi on tulossa, ja ehkä tekijät lisäävät siihen naispuolisia tai mustaihoisia sotilaita :)

Sama koskee myös kaunokirjallisuuteen perustuvia filmatisointeja. Jos tarina ei alunperin sisällä haluttua sukupuolta, niin tuntuu kovin keinotekoiselta kiintiöajattelulta lähteä tekemään lisäyksiä vain jotta elokuvan välittämä kuva olisi tasa-arvoinen. Esimerkkinä voidaan ottaa Hobitti-filmatisointi, johon on lisätty keksitty naishahmo (Tauriel), jotta sukupuolijakaumaan saataisiin vaihtelua ja elokuvaan romanttinen vivahde. Moni kokee tämänkaltaisen naurettavana ja jopa pyhäinhäväistyksenä. Sukupuolesta tämä ei tosin ole mielestäni kiinni, vaan Tolkienin ajatusten venyttämisestä. Elokuvantekijöillä on toki mahdollisuus oman liikkumavaransa puitteissa tehdä halutessaan näin.

Sama anakronismi näkyy Hobitissa Järvikaupungin asukkaissa, joissa esiintyy sellaisia etnisyyksiä joista Tolkien ei koskaan edes kirjoittanut tai jotka alkuperäisteksteissä asuivat kaukana Järvikaupungista. Anakronismi-termi sopii tähän siksi, koska tasa-arvo tai monikulttuurisuus eivät esiintyneet nykyisenkaltaisina alkuperäisessä tekstissä, vaan ne ovat viety tämän päivän ihanteina filmatisointiin. Ongelmana tässä on että liiallisen poliittisen korrektiuden ja kaikkia miellyttämään pyrkimisen tuloksena syntyy helposti vain nykyajan ihanteita heijastelevaa mitäänsanomattomuutta.

Vertailtaessa elokuvien ja pelien naishahmoja, niin elokuvissa on todennäköisesti ollut vahvoja naishahmoja ja pääosan esittäjiä enemmän. Itselleni tulee mieleen erityisesti Aliens-elokuvat, jossa Sigourney Weaverin näyttelemä Ellen Ripley on pääosan sankarin roolissa. Toisaalta myös elokuvan paha, eli alieneiden kuningatar on naispuolinen. Kahdessa ensimmäisessä Terminator-elokuvassa Sarah Connorin hahmo ei ole apua huutava pelastamisen kohde, vaan pelastaja itse. Voimakkaita naishahmoja on myös esimerkiksi elokuvissa/peleissä kuten Tomb Raider ja Resident Evil. Tai Stieg Larssonin kirjoissa ja niistä tehdyissä filmatisoinneissa. Sama koskee sarjoista esimerkiksi Game of Thronesia.

Osassa (mutta ei kaikissa) voimakkaiden naishahmojen tapauksissa pelataan paljon myös hahmon seksuaalisuudella, mutta toisaalta näin tehdään myös mieshahmojen kohdalla. Pelien ja elokuvien sankarit ovat lähes poikkeuksetta komeita, lihaksikkaita, voimakkaita ja osaavia. Tämä ei kuitenkaan nouse esiin yhtä voimakkaasti todennäköisesti siksi koska fanit ovat yleensä heteroseksuaalisia poikia ja miehiä.
--VilleTL (keskustelu) 18. marraskuuta 2015 kello 16.42 (UTC)

Anita Sarkeesian – Damsel in distress, part 1:

Gamergate-skandaalista tuttu Anita Sarkeesian puhui videolla nuorten naisten asettamisesta avuttoman uhrin tai pelastettavan asemaan peli- ja viihdeteollisuuden tuotteissa. Yleensä naishahmoa ei pysty välttämättä pelaamaan tai sillä on vain vähän toimintoja, tai se esitetään vain trofeena. Super Mariossa vain yhdessä pelissä neljästätoista on prinsessa pelattavana hahmona, siitä seuraavissa versioissa prinsessa kuvataan taas avuttomassa roolissa eikä prinsessahahmoa pysty pelaamaan. Ehkä tavallaan irvokkainta mielestäni on se, että prinsessan ja pelastajan välille esitetään yleensä aina kehittyvän suhde. Prinsessalla ei siis ole kykyä tahtoa mitään muuta vaan hänet on määrätty palkinnoksi jostain suorituksesta, samaan tapaan kuin ikivanhoissa kulttuureissa on luovutettu tyttäriä vaimoiksi ilman heidän hyväksyntäänsä, vaikkapa eri maiden ystävällismielisten välien säilyttämiseksi.

Sarkeesian vertaa prinsessan tai naisen roolia pelissä palloon, eli homman nimi on ottaa pallo pois toiselta ja viedä se maaliin voittaakseen tai tullakseen palkituksi. Toisaalta olisi vähän tylsää, jos peleissä olisikin prinsessan tilalla pallo, vaikka pallo periaatteessa ajaisikin saman asian. Vaihtoehtona pallon tilalle voisi olla myös jokin muu asia jota toiset havittelevat, kuten vaikka jonkinlainen artefakti. Kun pelivälineenä onkin puhuva prinsessa, on saatu lisää vuorovaikutteisuuden tuntua ja ehkä tavoitettu jotain inhimillisiä tunteita. Pallot tai artefaktit kun eivät yleensä juttele tai liiku itsestään. Niiden tavoitettujen inhimillisten tunteiden luonne onkin sitten asia erikseen, lähinnä tulee mieleen vallan tunne: hähää, nyt sain prinsessan! Vallan tavoittelu on toisaalta hyvin inhimillistä, joskin usein valtaan liittyy myös jonkinasteista epäoikeudenmukaisuutta.

Peliteollisuus on ollut enimmäkseen miesten hallinnassa, pelejä tekevät enimmäkseen nuoret miehet kuten Ylen artikkelissakin todetaan ja usein he ehkä ajattelevat tekevänsä peliä pääasiassa miespuoliselle kohdeyleisölle. Ehkä miehiset stereotypiat siksi korostuvat aihevalinnoissa, toisaalta heteromies ehkä mielellään tekeekin naisesta peliin jonkinlaisen objektin? Kai näitä avuttoman naisen auttamis- ja pelastamisfantasioita joillain miehillä on (ja myös toisin päin ja molemmilla tai kaikilla sukupuolilla vaihtoehtoisesti myös samaa sukupuolta olevista). Fantasianahan tuo on sinänsä ok ja kyseessä on kuitenkin vain peli. Ylen artikkelin mukaan peliteollisuudessa on nykyään onneksi alettu hakemaan uusia kohderyhmiä, nuoret miehet ovat kuitenkin se kilpailluin kohderyhmä.

Naisena minusta on tylsää, että peleissä naiset esitetään niin tyypillisesti avuttomassa roolissa. Tai kuten videolla mainitussa Zeldan tapauksessa, joskus voimakkaampina mutta sittenkin taas kohta painettuina siihen avuttomaan rooliin. Sinänsä minulla ei oikeastaan olisi tätä konseptia vastaankaan mitään, jos olisi aina mahdollista valita haluaako esimerkiksi pelissä pelastaa avutonta prinssiä vai prinsessaa (ja ollako itse nais- vai miespuolinen sankari, tai mahdollisesti jokin hybridi tms). Voihan se sankarihahmo olla hyvin naispuolinenkin, kuten vaikka Lara Croft. Yleensä tietysti peleissä tai muissa populaarikulttuurin tuotteissa naispuoliset henkilöt esitetään jollain tapaa seksikkäinä, riippumatta olivatko sankarin vai pelastettavan roolissa. Itse en näe siinä ongelmaa eli ongelma on mielestäni lähinnä katsojan pään sisällä, jos nuo ulkonäölliset asiat jotenkin vaikuttavat katsojan suhtautumiseen naissukupuolta kohtaan noin muuten. Toisaalta mielestäni samanlaista esitystapaa pitäisi soveltaa myös miespuolisiin hahmoihin. Eyecandya pitäisi pyrkiä tarjoamaan monipuolisesti, koska kaikki pelaajat eivät ole miehiä eivätkä heteroita. Mielestäni naiset on yleensä esitetty peleissä paremman näköisinä, mieshahmot ovat yleensä lähinnä geneerisiä lihaskimppuja. Enimmäkseen valitsenkin pelihahmoksi naisen, jos mahdollista. Osittain ehkä siksikin, että samaistuminen on helpompaa. Populaarikulttuurilla on voimakas vaikutus elämäämme, kuten videolla sanotaan. Ongelmia voi tulla siitä, etteivät kaikki osaa käsitellä populaarikulttuurin syöttämiä asioita ja ymmärtää esitettyjen asioiden oikeita suhteita todellisessa elämässä. Tasa-arvon vuoksi olisi hyvä, että samat roolitukset olisi tarjolla molemmista sukupuolista.
-BP

Anita Sarkeesian: The Oscars and The Bechdel Test

Alison Bechdelin Lepakkoelämää (Dykes to Watch Out For) -sarjakuvasta tunnetuksi tullut, sarjakuvan tekijän mukaan Bechdelin testiksi nimetty testi on saanut laajaa julkisuutta, koska sen avulla voidaan hahmottaa kuinka vähäpätöisiä rooleja Hollywood-filmeissä lopulta naisille on annettu. Bechdelin testin mukaan elokuvassa on oltava kaksi naispuolista henkilöhahmoa, jotka puhuvat keskenään jostain muusta kuin miehistä. Variaatioita testistä ovat mm. se, että naisten pitää tämän lisäksi puhua keskenään vähintään 60 sekuntia tai että heidän pitää olla elokuvassa myös nimettyjä henkilöhahmoja (Bechdelin testi Wikipediassa). Näihin kriteereihin sopivia elokuvia on loppujen lopuksi huomattavan vähän, varsinkin jos otetaan käyttöön noita lisäkriteereitä. Testi kuvaakin lähinnä Hollywoodin elokuvateollisuutta instituutiona. Hollywoodin elokuvateollisuus on hyvin miesvaltaista, studioiden johtajat, tuottajat, kuvaajat, ohjaajat, käsikirjoittajat jne. ovat yleensä miehiä. Naisten rooli on melko marginaalinen, miehet dominoivat elokuvien puherooleja ja yleensäkin elokuvien päärooleissa ja puherooleissa on enemmän miespuolisia. Yksi versio Bechdelin testistä on myös, että elokuvassa pitää olla kaksi värillistä jotka puhuvat keskenään jostain muusta kuin valkoisista ihmisistä. Kun tarkastellaan Hollywood-elokuvia yleensä, on vaikea löytää tähänkään sopivia. Ongelma ei siis ole, että yksittäiset elokuvat ovat miesten tai vaaleaihoisten dominoimia. Kaikkiin elokuviin ei juonen puolesta voisi saada sopimaankaan naispuolisia tai tummaihoisia henkilöhahmoja. Varsinainen ongelma on se, ettei Hollywoodin elokuvakoneisto hyväksy naisia tai tummaihoisia henkilöitä käsitteleviä käsikirjoituksia työstettäväksi eteenpäin elokuviksi asti, vaikka niitä varmasti tyrkyllä olisikin.

Tähän liittyen, USC Annenberg School for Communication and Journalismin tutkimusraportin mukaan 700 tuottoisimmassa vuosina 2007-2014 tehdyssä elokuvassa vain noin 30% puhuvista henkilöhahmoista oli naisia. Julkaisussa on myös paljon muuta kiintoisaa tietoa sukupuoliroolien, rotujen, etnisyyksien ja hlbt-väen edustuksista elokuvissa.

Olen samaa mieltä Sarkeesianin kanssa, tässä kohtaa Hollywoodin elokuvateollisuudella olisi ryhdistäytymisen paikka. Olisi vältettävä naissukupuolen kuvaamista vain suhteessa miessukupuoleen. Naispuolista näkökulmaa ja naispuolisia henkilöhahmoja (sekä erilaisiin etnisiin ryhmiin kuuluvia henkilöhahmoja) tarvittaisiin enemmän elokuvissa. En kuitenkaan tarkoita, että yksittäisiä elokuvakäsikirjoituksia pitäisi ruveta syynäämään Bechdelin testiä käyttäen. Jos tarina on hyvä, siihen ei välttämättä saada sopimaan jotain elementtiä eikä sitä kannata yrittää väkisin sinne tunkea. Yleistä linjaa pitäisi muuttaa. Ehkä ylemmistä tuotantoportaista pitäisi laittaa liikkeelle viestiä tekijätahoille, että elokuvarooleihin pitäisi saada enemmän näitä aiemmin aliedustettuina olleita ryhmiä. Samalla voisi laittaa myös viestin, että miespuolistakin silmänruokaa saisi tuoda enemmän esille elokuviin tasa-arvon vuoksi.

Tuskinpa Bechdel aavisti tuota sarjakuvaa tehdessään, kuinka suuren keskustelun se tulee herättämään tai että tämä Bechdelin testi tultaisiin jopa myöhemmin ottamaan käyttöön elokuvateollisuuden arviointitarpeisiin. Testi tunnetaan Wikipedian mukaan myös nimellä Bechdel-Wallace test, koska Bechdel kreditoi idean ystävälleen Liz Wallacelle sekä Virginia Woolfin kirjoituksiin.

Alison Bechdelin sarjakuva muuten on kyllä ihan tutustumisen arvoista, pari albumia löytyy minunkin hyllystäni :)

VilleTL, olen samaa mieltä tuosta että nykyajan ihanteiden lisääminen väkipakolla elokuviin on ongelmallista. Mielestäni on typerää ujuttaa väkisin mukaan jotain, mitä alkuperäisessä käsikirjoituksessa ei ole - varsinkin jos kyseessä on jokin klassikkoteos. Silloin ei mielestäni ole enää kyse käsikirjoituksen muuttamisesta, vaan jonkinasteisesta tuhoamisesta päälleliimatun halvennuksen muodossa.
-BP

Videon esimerkit olivat tosiaan suurilta osin konsolipeleistä ja melko vanhoista sellaisista. Nyttemmin peliteollisuudessa ollaankin jo alettu tiedostaa tarve luoda vahvempia naishahmoja, ja sen takia damsel in distress-kaavaa ollaankin nykyaikana käytetty vähemmän. Tosin vaikka pelin päähahmona olisikin vahva nainen, niin kyseinen hahmo on kuitenkin yleensä seksualisoitu ja luotu miellyttämään (mies)pelaajaa: esimerkkinä vaikkapa tuo Villen mainitsema BloodRayne. On toki totta, että mieshahmotkin ovat niin peleissä kuin elokuvissakin komeita ja lihaksikkaita, mutta tämäkin on osa miesten voimafantasiaa, eikä mieshahmojakaan siis lähtökohtaisesti ole tarkoitettu naisten ihailun kohteeksi vaan miehille samaistuttavaksi.

Bechdel-testi on mielestäni varsin relevantti vielä tänäkin päivänä, koska se on yksinkertainen tapa paljastaa ne suuret puutteet joita naisten edustuksesta fiktiossa löytyy. On uskomatonta, että naisia on puolet maailman väestöstä, ja edelleen tarinat elokuvissa ja kirjoissakin kertovat niin suureksi osaksi tarinoita miehistä ja miehille. Se viestii, että tarinat, joissa on miehiä päähenkilöinä kertovat ihmisiskokemuksesta yleensä, kun taas naisvoittoiset tarinat kertovat kokemuksista, jotka ovat spesifejä naisille.

Videossa kerrotuista filmeistä suurin osa ei vaikuttanut historiallisilta elokuvilta, joten naisten keinotekoisesta lisäämisestä elokuvaan miljööseen tuskin olisi ollut kyse. Luulisin myös, että moni niistä on originaalifilmejä, ja vaikkei olisikaan, on myös alkuperäisteoksen sukupuolijakaumaan syytä kiinnittää huomiota. Olen samaa mieltä BP:n kanssa: vika on todennäköisesti ylemmissä tahoissa, jotka hyväksyvät tuotantoon asti pääseviksi lähinnä sellaisia elokuvia, joissa on pääosissa valkoisia miehiä.
- Akadora

Joo, aika vanhoista peleistähän nuo esimerkit ovat, vaikka kyllähän tuota naisen heikkoa asemaa edelleen peleissä näkee. Varsinkin väkivaltaa sisältävät pelit kuvitetaan melko miehisen maun mukaan noin pääpiirteissään. Tuo Akadoran mainitsema miesten voimafantasia -termi kuvaa ilmiötä mielestäni hyvin. On hienoa että peliteollisuudessa on alettu ottaa huomioon myös muita kohderyhmiä, kun naispuolistenkin ihmisten peliharrastus on huomattu. Millainen sitten olisi naispelaajaa varten luotu ideaalinen naispelihahmo, johon naispelaaja pystyisi parhaiten samaistumaan? Eroaisiko se jotenkin miespuolista pelaajaa varten luodusta seksualisoidusta pelihahmosta?
Itse ainakin valitsen pelihahmokseni aika vetävän näköisen naisen mieluummin kuin harmaahiirulaisen. Esimerkiksi Xenan tyylinen naishahmo on mielestäni cool (Tissit! Paljasta pintaa! Jeah! :D ).
Ehkä suunnilleen kaikki naiset jollain tasolla pitävät kauniiden naisten katselemisesta, vaikka sitten olisivatkin täysin heteroita. Naistenlehdetkin ovat täynnä kauniiden naisten kuvia. Ovatko ne sitten samaistumista vai mallin ottamista varten vai muuten vain esteettistä silmänruokaa, ilman välttämättä mitään sen kummempaa seksualisointia? Vai pidetäänkö miespuolisen silmänruoan tarjoamista naisille nykyäänkin jotenkin epäsopivana?

Akadora, tuo on kyllä totta että miespäähenkilöllä esitetään yleisempiä ihmiskokemuksia, kun taas naispäähenkilö näytetään mieluummin sukupuolen määrittelemässä kontekstissä.

Btw, jos miespuoliset videopelihahmot puettaisiin kuten naispuoliset, se voisi näyttää tältä. :)
-BP

Suurin osa pelaajista EI OLE miehiä, ehkä on ollut joskus aiemmin, muttei enää nykyään (ks. lukuisat tutkimukset).

Miksei tehdä vaikka peliä, jossa nainen pelastaa miehen (tai sukupuolet saisi muuten päättää itse)? Käännetään juttu ylösalaisin. Pelaisin kokeilumielessä ehkä molemmilla asetelmilla. Onkohan homo-aiheisia pelejä tehty? Kunnollisia, ei stereotyyppisiä. Vaikka ei varmaan ole, ne loukkaisivat kuitenkin jotakuta.

Miten olisi sellaisten elokuvien teko, joissa OLISI realistista, että joukossa pyörii tasapaksusti kaikkien sukupuolten ja seksuaalisuuden suuntautumisten edustajia? Niitä voisi olla enemmän. Oletteko muuten kuulleet leffasta ”Tanskalainen tyttö”? ” Vaikuttava rakkaustarina pohjautuu taiteilijapari Lili Elben ja Gerda Wegenerin elämäntarinaan. Lilin ja Gerdan avioliitto ja taide muuttavat muotoaan elämän pituisella matkalla, jolla Lilistä tulee yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksen pioneereista.” Aion katsoa kun se aikanaan ilmestyy blu-raylle.

Miten olisi leffa lotan näkökulmasta? Ehkä semmoinen on (ainakin kirja), mutta onkin jännä kysymys, miksen ole kuullut siitä? ”Tuntematon lotta”! Kiinnostaisi ehkä katsoa :) Tuntemattomassa sotilaassahan näytettiin lottia, mutta aika vähäisessä määrin. Sota naisen silmin olisi kyllä ihan aihe, sodan väkivalta ja kauhut tuntuvat vaan kummasti vetävän enemmän ainakin miesyleisöä.

Kaikista vioistaan huolimatta Hobitti-leffat ovat ihan kelpo katsottavaa. Elokuva on aina tulkinta. Kirjan mahtavaa tunnelmaa ei oikein leffamittaan voi sovittaa. Kyllä minuakin ympätyt hahmot häiritsee, mutta ne on toteutettu siedettävällä tavalla, eivätkä ne mielestäni vie liikaa huomiota. BTW, LotReissakin Arwenin, Galadrielin ja Éowynin rooleja on paisuteltu melkoisesti, mutta se(kin) on minusta ihan jees - ja huomautan tässä kohtaa, että ainakin meistä neljästä (ja pääsääntöisesti keskimäärin kaikista maapallon tallaajista) minä otan LotRin (ja muunkin Tolkienin tuotannon) erittäin vakavasti (kulttitasolla). En kuitenkaan ole tässä suhteessa mikään ”fundamentalisti”, vaan jätän tilaa tulkinnoille (joista on muuten sanottava, että jotkut fanfickit vetää asiat paljon paljon överimmäksi, ja ovat lähempänä sitä mainittua teoksen pyhäinhäväistystä - vaikka tämäkin on tietysti makuasia). Hobit(e)issa kieltämättä ärsyttää se päälle liimattu ajatus, että kaikkia on tosiaan yritetty miellyttää, ja leffoihin on yritetty tunkea liikaa elementtejä, ja alkuperäistä tarinaa on paisuteltu liiaksi outoihin ja turhiin suuntiin. Mutta tykkään kyllä leffoista ja fanikulttuurista. Ne ovat jotain hienoa, kun ne oikein ja oikealla asenteella tajuaa. Olin muuten itsekin aika lailla pissed off kun kuulin Taurielin lisäyksestä. Pidin sitä typeränä ja ”vääränä” monella mainitsemistanne ulottuvuuksista. Kuitenkin ekan leffan nähtyäni heitin kirveen kaivon toivosta kirjauskollisuuden suhteen. Siitä eteenpäin koetin lähinnä nauttia tulkinnasta, ja toivoin, ettei meno menisi ihan pornoksi (kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti).

Mitä hahmojen seksuaalisuuteen tulee, muskelit ja tissit eivät kyllä paini samassa sarjassa :P Ja fanien poikuus/miehuus/maskuliinisuus ja heterous on törkeetä yleistämistä.

Oletteko muuten huomanneet, että aika harvoissa peleissä, joissa hahmon voi kivasti luoda itse omien päähänpistojensa näköseksi, voi tehdä lihavan hahmon? Sehän olisi valtavirran mukaan ”epäseksikästä”/-ideaalista, joten miksi toteuttaa moinen vaihtoehto/mahdollisuus, kun ”valtayleisö” ei niistä piittaa. Mistä sitä tietää, mikä kaikki pelaajia kiinnostaa? Heitä on moneen junaan; jotkut esimerkiksi voivat tykätä moisen mahdollisuuden huumoriarvosta ja jopa pelata sitä sen vuoksi (ainakin olettaen, ettei se lähtökohtaisesti vaikuta hahmon kykyihin). Sekin on typerää, jos hahmon valinta vaikuttaa myös sen kykyihin (esim. seksikäs ulkomuoto). Ymmärrän kyllä jutun jujun ja sen potentiaalisen toimivuudenkin, mutta pidän sitä eettisesti/ideaalisesti kyseenalaisena - varsinkin nuorempien opetusmielessä (”ole seksikäs ja saat mitä haluat (helpommin) ja sinusta pidetään” saahan tällaista feedbackia muualtakin, mutta pelien ei kannattaisi olla siinä mukana).

Jälleen kerran raha tulee kivan asian ((viihde)kulttuurin) tielle. Pelien kehittäjät eivät uskalla uhmata valtavirtaa (tai sen arvoja) vaan pysyttelevät vanhoissa muoteissa, koska pelkäävät, ettei ”faneja” kiinnosta. Tämä näkyy varsinkin pitkien sarjojen peleissä (mainittu Mario, Legend of Zelda, yms.)

Tää on just tätä…! Miksi, voi miksi ei voi olla enemmän naispuolisia pelisuunnittelijoita (jotka tekisivät vähemmän massan mukaisia pelejä)? Ainakaan heidän läsnäolonsa ei kyllä minusta näy pelien sisällö(i)ssä, ainakaan hahmoissa. Jos mies suunnittelee pelejä, niistä voi väkisinkin tulla semmoisia vähemmän naismaisia pelejä.

…ja jos mies suunnittelee pelejä naiset mielessään (kohdeyleisönä, ei muuten), niin siitä vasta sotku tuleekin, kuten mm. ITIA8-kurssin esityksissä (ja niiden lähdetutkimuksissa) mainittiin. Miehet tuntuvat ajattelevan kovin stereotyyppisesti, mikä naisia kiinnostaa (tunteet, komeat miehet, värikkäät asiat, tutkimusmatkailu, etc.) Tsekatkaa netistä Pearl’s peril, yksi kurssilla mainituista esimerkkipeleistä, jotka on kuulemma suunnattu naisille. Tuommoisia katsellessa tulee niin typerä olo (naisena ja ihmisenä) X(

Tuo käsikirjoitussensuuri on kyllä per****stä. Kyllä pitäisi antaa kaikkien kukkien kukkia jne. Mutta se perkl***n tuotto astuu taas kuvaan. Tee semmoista, mikä myy. Omapäiset naiset ja eriväriset eivät selvästikään myy - tai ole tuottajien mieleen. Miesten voima-fantasia. Mitähän kaikkea siinäkin on takana? Huonoa itsetuntoa ja itseilmaisun puutetta? En tiedä, en siis myöskään väitä, kunhan mietin. On se muuten myös jännä, että miehet mielletään sellaisina dominointihaluisina. Eivät ne läheskään kaikki ole. Lienee luultavasti joku biologinen/lajikehityksellinen juttu: Naiset ovat suvunjatkamismielessä tärkeämpiä kuin miehet. Miehet ovat pitäneet huolta perheestä ja naisista. Kaipa se on sitten ollut ”minun luola, minun säännöt” -periaate.

~pacwoman

Akadora, En tarkoittanut videolla mainittuja elokuvia pohtiessani Bechdel-testiä, vaan sen soveltamiseen liittyviä ongelmia koskien historiallisien tapahtumien filmatisointeja. Asiaa voi havainnollistaa tarkastelemalla esimerkiksi historiantutkimuksen etiikkaa, joka tiivistyy ajatukseen oikeuden tekemisestä tutkimuskohteille jotka on esitettävä oikeudenmukaisesti ja kohteen omien ehtojen mukaisesti. Tästä on anakronismissa kyse, eli asioita ei pitäisi tulkita nykyajasta, vaan tutkittavan asemasta käsin liittämättä menneisyyteen sellaisia asioita, jotka eivät sinne ole kuuluneet. Mikäli arvotamme menneisyyttä nykyisyydestä käsin, emme tee oikeutta sille, vaan meidän pitäisi pyrkiä tavoittamaan tarkastellun ajanjakson ihmisten ajattelu. Niinpä asioiden lisääminen vanhempien teoksien nykytulkintoihin ja niiden arvioiti nykyajan standardeista käsin ei tee oikeutta teoksille, vaan tämä tulisi tehdä kyseisen teoksen syntyaika ja konteksti huomioon ottaen.

Tuo mainitsemasi ”miesten voimafantasia” taas on mielestäni liian yksioikoinen selitysmalli. Elokuvissa ja varsinkin peleissä on mielestäni kyse siitä, että niissä näkee ja voi pelihahmon avulla tehdä sellaisia asioita, jotka eivät ole realistisia tai mahdollisia omassa elämässä. Tämä taas voi olla kiinni voimasta, mutta myös taidoista, kyvyistä, osaamisesta, ulkonäöstä, varallisuudesta tai muusta sellaisesta ominaisuudesta, jota itsellä ei ole. Puhuminen vain ”voimasta” ei näin tee oikeutta kokonaisuudelle ja tuntuu pelejä ja elokuvia harrastaneesta miehestä todellisuutta yksinkertaistavalta ajattelulta.

BP ja Akadora, Sukupuoli on mielestäni vain yksi seikka mihin samaistua. Esimerkiksi itselleni moni muu ominaisuus on huomattavasti merkittävämpi tekijä kuin sukupuoli. Esimerkiksi asenne, habitus yms. ovat sellaisia. En tiedä olenko poikkeus, mutta itselleni naishahmoon samaistuminen ei tunnu oikeastaan millään tavalla erikoiselta.

BP, Mietin itse sitä, että naisten ja tummaihoisten lisäksi löytyy lukemattomia vähemmälle huomiolle jääneitä ryhmiä. Eri etnisiä ryhmiä löytyy runsaasti ja yleensäkin sukupuolen ja etnisyyden lisäksi muitakin tekijöitä, kuten seksuaalinen suuntautuminen, ikä, ideologia jne. Haasteena tässä on mielestäni se, miten kaikille saadaan taattua näkyvyys ja vielä niin ettei esittäminen mene tökeröksi tai koomiseksi.

Pacwoman, Pelaajien sukupuolijakaumasta on erilaisia tuloksia miesenemmistöstä pieneen naisenemmistöön ja tasalukemiin. Eroja löytyy pelityyppejä tarkastelemalla. Esimerkiksi fps-peleissä pelaajien miesenemmistö on selvä. Tämä on myös se genre, jota itse on tullut harrastettua ja jota ajattelin kirjoittaessani pohdintaani. Mutta olisi pitänyt olla tarkempi muotoilussani. En tiedä sitten ovatko nuo prosentit sovellettavissa sellaisenaan Suomen tilanteeseen. En muista että olisin koskaan nähnyt tyttöjä tai naisia asiakkaina (pl. äidit lapsien kanssa) pelikaupoissa tai kauppojen peliosastoilla. No, ei niissä muutenkaan juuri tungosta ole ollut.

Lotan näkökulmasta on tehty elokuva, Lupaus. Myös elokuvassa Hiljaisuus lotat ovat merkittävässä roolissa.

Olen samaa mieltä siitä, ettei kirjasta saa suoraan kääntämällä hyvää elokuvaa. Esimerkiksi Philip. K. Dickin Do Androids Dream of Electric Sheep? on huomattavan erilainen verratuna Bladerunner-filmatisointiin. Tai pitäisi varmaan sanoa filmatisointeihin, sillä erilaisia versioita Bladerunnerista riittää. Itseänikään ei LotR-filmatisoinneissa nähdyt naishahmojen roolien suurentamiset häirinneet, mutta Hobitti-elokuvan Tauriel oli taas täysin keksitty hahmo, joka tuntui olevan luotu pääasiassa romanttisen vivahteen lisäämiseksi juoneen. Se ärsytti minua ja tuntui ärsyttävän muitakin.

Kuten tarkkaan lukiessa huomaat, niin en tarkoittanut että fanit kokonaisuudessaan olisivat enimmäkseen poikia ja miehiä, vaan faneilla viittasin toimintaelokuvien ja räiskintäpelien ”komeiden, lihaksikkaiden, voimakkaiden ja osaavien” miespuolisten hahmojen ihailijoihin. Mutta olisihan tuon voinut vielä selkeämminkin ilmaista.
-VilleTL