Keskustelu:Mystisten siilien kolo/Keskustelu 1

Keskustelussa nousivat esille muun muassa medialukutaidon ja nuorten kriittiseen suhtautumiseen kasvattamisen haasteet. Teknologian muuttuessa nopeasti ja uusien viestintätapojen vallatessa alaa nuorempi sukupolvi on usein vanhempaa osaavampi ja tottuneempi kyseisten viestimien käytössä. Vanhempien, opettajien ja muiden kasvattajien voi tällöin olla hankala pysyä perässä kehityksen mukana.

Videolla mainittu tutkimus lasten mediakäyttäytymisestä nosti jälleen esiin kysymyksen siitä, missä määrin vanhempien pitäisi olla läsnä lastensa mediakasvatuksessa. Kun kymmenennen ikävuoden jälkeen lapsen sosiaalinen piiri siirtyy perheen parista kavereiden pariin, niin vanhempien kontrolli ja tietämys lapsensa vapaa-ajasta vähenee. Näin on ollut ennenkin, mutta nykyään tilannetta rajoittaa vielä sähköisten viestinten vaikutus. Aina vanhemmilla ei ole aikaa eikä osaamista ottaa selvää esimerkiksi lastensa nettikäyttäytymistä, tai edes mahdollisuutta siihen. Ja kuten aiemminkin on mainittu, lapsen ja nuoren yksityisyyden suojaa on myöskin kunnioitettava. Ehkä kasvattajien niin koulussa kuin kotonakin pitäisikin yhä enemmän pyrkiä nuorten kanssa avoimeen keskusteluun medialukutaitoon liittyvissä asioissa.

Puhuttiin myös siitä, kuinka internetissä julkaisukynnys on niin matala, että pelkkä passiivinen kuluttaminen on enenevissä määrin vaihtunut nyt aktiiviseksi tuottamiseksi. Voidaan toki kyseenalaista, kuinka ”arvokasta” suuri osa tällä tavalla julkaistusta sisällöstä on (esimerkiksi juurikin vaikkapa Lolcatsit tai turhat Youtube-kommentit), mutta joka tapauksessa ainakin videolla mainitun Clay Shirkyn mukaan kuluttajasta tuottamiseksi siirtyminen on hyvä asia, sillä se madaltaa kynnystä siirtyä ”matalan tason” tuottamisesta esimerkiksi digitaaliseen aktivismiin. Toisaalta voidaan myös arguoida, että kyllä kaikenlainen Youtube-sisältökin on kulttuuria sinänsä. Millä perustein sisältöä sitten pitäisi arvioida, kun nykyään julkaisukynnyksen ylittää lähes mikä tahansa?

-Akadora

- sosiaalisuus & ylipäätään toimijuus sukupuolisidonnaista; naiset multitasking, miehet ei
- netin kulttuurisidonnainen käyttö
- kulttuuri vaatii ryhmän ollakseen olemassa? missä raja kulkee?
- motivoisiko vanhempien opettaminen nuoria oppimaan (koulussa/muualla); opetusmetodi?
- formaali vs informaali oppiminen
- koulua ei tarvita asioiden/taitojen oppimismielessä vaan niiden mittauksen takia; koska yhteiskunnalla on tietyt vaatimukset esim. erilaisiin ammatillisiin tehtäviin, se tarvitsee kelpoisuustestejä/-näyttöjä - vaikka toisaalta, miksei asioita voi edelleen tehdä mestari-kisälli -menetelmällä? vastaus: liian hidasta nykyiselle massatuotannolle?
- netti- & digilukutaidosta; on tottunut monimutkaisempaan laitteistoon/järjestelmään ja nykyään näemmä muodissa olevaan ”helppokäyttöisyyden” seurauksena tuleviin päivityksien käyttöön ei ole automaattisesti harjaantunut -> vaikka asiat tehdään helpommaksi ja mukamas yksinkertaisemmaksi ja nopeammaksi, ainakin meikäläisellä menee aina vaan lisää aikaa jatkuvasti ulkomuodoltaan & toiminnoiltaan päivittyvien sivujen & ohjelmien käytön opetteluun
- mekaaninen, analyyttinen ja kriittinen lukutaito
- nykyään on liian helppoa jättää jälkensä maailmalle/maailmaan; maailmaa muutetaan liian helposti - ja tahtomattaankin
- kuinka monen taho pitää tarkistaa Wikipediasivun, tai minkä tahansa ”luotettavaksi tietolähteeksi” luokiteltavan tekstiartikkelin/videon/median, sisältö (tai lähteet), jotta se oikeasti olisi luotettavaa?
pacwoman

No niin, oottekin jo sanonu paljon asioita joita en viitsi alkaa toistelemaan. Medialukutaito pitäisi kyllä ottaa oppiaineeksi kouluihin, sitä voisi jo pohjustaa päiväkodeissa. Enpä tiedä, voiko noin yleistää että sosiaalisuus ja toimijuus olisi sukupuolisidonnaista. Veikkaisin, että taustalla voisivat olla enemmänkin yhteiskunnassamme valloillaan olevien stereotypioiden vaikutukset: miehet nähdään suorittajina ja kilpailuhenkisinä eli tavallaan ajatellaan, että jos mies tekee jotain niin miehen on oltava siinä hyvä ja tehtävä tosissaan -> miehet eivät uskalla astua ulos oletetusta roolistaan ja ympäristön asettamien paineiden vuoksi keskittyvät enimmäkseen johonkin tiettyyn asiaan, voidakseen olla siinä hyviä ja vakavastiotettavia? Naisille vastaavanlaisia oletuksia ei ole, joten nainen voi rauhassa harrastella kaikenlaista keskittymättä kovin paljoa mihinkään. En usko, että sukupuoli itsessään voisi vaikuttaa. Videolla mainittiin, että media yksipuolistaa lasten maailman - sehän tässä on taustalla. Kun pojat ja tytöt näytetään stereotyyppisen rooliluokittelun kautta ja he tottuvat siihen pienestä asti, voi asioiden kyseenalaistaminen olla vaikeaa sitten jos/kun sen aika tulee.

Mun mielestä mikä tahansa tuotettu sisältö on jonkinlaista kulttuurin ilmentymää, jotkut turhat Youtube-kommentit ovat ehkä vähän kuin graffititageja eli tavallaan siis netin katukulttuuria. Lolcatseja taas voisi ehkä verrata sellaisiin hienompiin graffiteihin, joihin on jo pistetty vähän efforttiakin. Nykyään monikaan tavallinen netinkäyttäjä ei välttämättä pidä itseään sisällöntuottajana, vaikka aktiivisesti kommentoisi ja keskustelisi. Enpä oikeastaan itsekään ole mieltänyt itseäni sisällöntuottajaksi muulloin kuin silloin, kun minulla on ollut omat nettisivut. Netin vapaus ja avoimuus on tärkeää. Julkaisukynnys on matala, ok, periaatteessa julkaisemisen pitäisi olla jonkinlainen kansalaisoikeus kunhan julkaisu ei loukkaa ketään.

Pacwoman, allekirjoitan myös että nämä helppokäyttöisyyteen tähtäävät ohjelmien ja nettisivustojen päivitykset eivät useinkaan ole sitä. Välillä tuntuu, että nykyään on vallitsevana trendinä kehittää asioita huonompaan suuntaan. Tästä voisi olla esimerkkinä vaikka Gmail, jossa sähköpostilaatikon välilehdet katoavat sivupalkin liikuttamisen myötä näkymättömiin (hei daa, ne olisi voinut ehkä kiinnittää pysyvästi näkyviin sinne ylös). Onko pakko kehittää pelkän kehittämisen vuoksi, että voitaisiin sitten heivata kehitystä edestakaisin, koska jotkut saavat siitäkin palkkaa?
-BP

Videossa oli kaksi selkeää teemaa. Ensimmäinen koski lasten toimijuutta informaatioyhteiskunnassa ja -ympäristöissä. Toisessa teemassa keskityttiin määrittelemään digitaalisen lukutaidon sisältöä ja vaatimuksia.

Lasten toimijuus informaatioyhteiskunnassa ja -ympäristöissä

Videossa viitattiin tutkimukseen, jossa tytöt näyttäytyivät monipuolisimpina toimijoina informaatioympäristöissä. Tällä esitettiin olevan vastaavuutta myös aikuisten kohdalla, jossa miesten esitettiin olevan syrjäytyneitä kulttuurisista harrastuksista, ja tämä vaikuttaisi sosiaaliseen pääomaan ja terveyteen. Boysenberry Pie kirjoitti ylempänä sukupuoliroolien vaikutuksesta tähän kilpailun ja suorittamisen kautta. Tässä voi olla perää, pitäisi melkein olla psykologian opintoja nyt apuna. Itse mietin sukupuoliroolien vaikutusta yksilön kiinnostuksen kohteisiin. Voisiko tämä olla myös yksi selittävä tekijä? Kyseessä ovat kuitenkin vain odotukset, ja mikäänhän ei yleensä pakota noudattamaan niitä. Kuitenkin valtaosa näin tekee sen kummemmin asioita probletisoimatta. Tämä korostuu todennäköisesti erityisesti lasten kohdalla.

Kulttuurin tuottamisen ja sisällön rajoja pohdittaessa videolla esitettiin mielenkiintoinen idea siitä, olisiko digitaalisen median tuottamisen ja kommentoinnin lisäksi myös verkossa toimiminen kulttuurista toimintaa jo sinällään, koska se vaatii digitaalista lukutaitoa. Itse en näin laveaa määrittelyä kannata, sillä käsite kulttuurin tuottaminen sisältää jo ehdon toiminnalle, eli tuottamisen. Pelkkä surffailu ei luo sisältöä verkkoon. Toisaalta esimerkiksi Googlen hakutulosten hyödyntäminen vaikuttaa myös hakutuloksiin.

On syytä muistaa, että kulttuurin käsite myös muuttuu ajan ja paikan mukaan. Kulttuurin tuottamisen ei myöskään tarvitse olla kiinnittynyt tiettyyn kulttuurimuotoon, esimerkiksi korkeakulttuuriin. Kulttuurin arvottamista mietittäessä pitäisikin muistaa, että eri kulttuurin lajit ovat myös suhteessa toisiinsa, eikä vertaamista tai arvottamista voi tehdä ellei eri lajeja ole olemassa.

Videolla tuumittiinkin, että kulttuurisesta toiminnasta syrjäytymisen rajan voisi mieluummin vetää sen mukaan toimiiko nuori "edes" matalan kynnyksen toimijana digitaalisessa ympäristössä. Tämän lisäksi pitäisi myös muistaa, että matalan kynnyksen toiminta avaa portteja muuhun toimintaan ja parantaa informaalista digitaalista lukutaitoa. Lasten ja nuorten osaaminen näkyykin uusien merkitysten ja käyttötapojen keksimisessä. Digitaaliset välineet mahdollistavat näin hallinnan tunteen tekijyyden ja tuottajuuden kautta. Kyse on oikeastaan haltuun ottamisesta. Tämänkaltainen erottelu subjektiuden ja objektiuden kannalta olisi mielestäni hyvä kriteeri kulttuurisesta toiminnasta syrjäytymisen määrittelemiseksi.

Nykyinen yhteiskunta vaatii paljon erilaisia tietoteknistä osaamista ja mediataitoja. Lapset oppivat näitä taitoja muualla (informaali oppiminen) kuin koulussa (formaali oppiminen), eivätkä he välttämätt edes odota että niitä opetettaisiin koulussa, koska he kokevat osaavansa asiat. Margaret Mead käytti tästä ilmiöstä käsitettä prefiguratiivinen kulttuuri, jossa nuoremmat opettavat vanhempiaan, eikä toisinpäin. Näin sukupolvisuhteet ovat kääntyneet päälaelleen ja uudet sukupolvet ovat edelläkävijöitä omaksumaan uuden kulttuurin ja sen vaatimat taidot.

Toisaalta on erotettava tekniset taidot sosiaalisista taidoista; pelkkä tekninen osaaminen ei tarkoita, että lapsi hallitsisi esimerkiksi Internetissä toimimisen riskit. Kuten olitte jo aiemmin kommentoineet, tässä olisikin kouluille tarjolla tärkeä rooli. Esimerkiksi älypuhelimien rooli on korostunut lapsilla. Ne ovat vähentäneet tietokoneiden käyttöä ja televisioiden katselua, koska monet toiminnot ovat mahdollisia älypuhelimien kautta. Puhelimet tomivat sosiaalisen verkostoitumisen kanavana ja sosiaalisen kanssakäymisen muotona, mutta toisaalta myös samat digimaailman ongelmat ja haasteet ovat älypuhelinkäytössä läsnä.

Koulun rooli on kehityksessä jäänyt haasteelliseksi. Se uusintaa kulttuuria muttei uudista sitä. Koulun pitäisikin olla avoimempi muuta yhteiskuntaa kohtaan. Lapset myös kokevat oppimisen formaaliksi kouluoppimiseksi sekä erilliseksi vapaaehtoiseksi ja omaehtoiseksi oppimiseksi. Kouluoppiminen koetaan myös oppimiseksi muita, ei itseä varten. Oppijoiden omat tavoitteet ovat tärkeitä, sillä ne tulevat koulun ulkopuolisesta elämästä. Tässä pitäisikin löytää jonkinlainen synteesi, että erot eivät olisi koulun ja sen ulkopuolisen elämän välillä niin merkittävät. Haasteena on se, että koulussa vallitsee periaate, että opettajan tulisi tietää muita paremmin ja opettaa muita. Koulun ulkopuolisessa digitaalisessa maailmassa asiat ovat eri tavalla.

Oppimisen tapojen lisäksi pitäisi uudistaa myös suhtautumista tietoon. Tietoon pitäisi suhtautua refleksiivisemmin; se on historiallista luonteeltaan, joka on mahdollisesti epäluotettavaa. Suhtautumisen tietoon tulisi olla reflektiivistä, ja tietoa tulisi tehdä, kritisoida ja muokata. Oppimiskokemusten tulisi olla muitakin kuin koulu- tai tekstipohjaisia.

Digitaalinen lukutaito

Osaaminen on digiympäristöissä selviämistä, jossa teknologiaa osataan käyttää luovasti ja omiin tarkoituksiin sopien. Näin digitaalinen lukutaito määrittyy uusien käyttötapojen mukaan. Digitaalinen lukutaito on kommunikatiivista eli argumentoinnilla yhteisymmärrykseen pyrkivää toimintaa, ei välineellistä ja toisia hyödyntävää.

Vastaanottajapositio on muuttunut vuorovaikutteisuuden myötä tulkitsijaksi, vuorovaikuttajaksi ja mahdollisesti myös tuottajaksi. Digitaalinen ympäristö tekee jakamisesta sekä yhdessä muokkaamisesta ja tekemisestä helpompaa. Toisaalta nämä vaativat uudenlaisia taitoja ja asennoitumista. Tarvitaan tietoteknisiä taitoja, mutta myös joustavaa asennetta. On mahdollista jumiutua tiettyjen sovellusten tai palveluiden käyttöön, eikä välttämättä nähdä moninaisuuden tarjoamia vaihtoehtoja. Onko lasten osaaminen tässä valossa vain harhaa? Osaaminen pitäisikin jakaa eri tasoihin.

Mekaaninen lukutaito on ohjeiden mukaan tekemistä, jolloin ollaan teknologian armoilla. Analyyttinen lukutaito on tarkempaa lukutaitoa, jossa tunnistetaan erilaiset toimijat ja rakenteet sekä kyetään arvioimaan ja vertailemaan niitä. Pystytään tiedostamaan erilaiset vaihtoehdot ja niiden käyttötavat. Ymmärretään tiedon hakemisen periaatteet ja osataan arvioida tiedon luotettavuutta ja tiedon tarjoajan intressejä. Analyyttisyyteen kuuluvat näin myös sisältöjen arvioiminen teknisen osaamisen lisäksi.

Kriittinen lukutaito on askel ymmärtämisestä maailman muuttamiseen. Kyetään tiedostamaan oletusarvot ja kyseenalaistamaan niitä. Maailman muuttaminen ei ole pelkästään erilaisia digitaalisia tekoja, vaan myös esimerkiksi Wikiopiston olemassaolo on jo sinällään maailman muuttamista, koska se tarjoaa mahdollisuuden muutokseen. Kriittinen lukutaito on näin aina myös poliittista.
--VilleTL (keskustelu) 6. lokakuuta 2015 kello 20.13 (UTC)