Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/ABC-piiri/Alustus 16.11.
A Definition and criticism of cybercommunism / Tere Vadén & Juha Suoranta
Artikkelinsa tarkoitukseksi Vaden ja Suoranta ilmoittavat kyberkommunismin (netti-, verkkokommunismin jne.) määrittelyn ja kritiikin. Käsitteellisen työn tarpeellisuutta perustellaan kyberkommunismin poliittisen taloustieteen kautta, jolloin oleelliseksi nousee kyber-vapauksien aineellisten ehtojen ja edellytysten selvittäminen. Artikkelin pääasiallisia kritiikin kohteita taas ovat vallitsevat (virheelliset) käsitykset informaatio-yhteiskunnasta ja nettikommunismin aikaisemmat muotoilut. Jälkimmäisistä keskeiselle sijalle asetetaan filosofi Slavoj Zizekin päivittämä leninistinen muotoilu (sosialismi = vapaa pääsy internetiin + neuvostovalta) , jonka ilmeisen puutteen Vaden ja Suoranta osoittavat artikkelissaan.
Lähtökohdaksi teoreettisille kehittelyilleen Vaden ja Suoranta ottavat Etienne Balibarin käsitteen egaliberte, josta puolustuspuhe uuden kommunismin puolesta vallitsevaa ja yhä voimistuvaa totalitarismia vastaan saa alkunsa. Jo artikkelin ensimmäisessa lauseessa mainittu teoreettinen johtohahmo Zizek pysyy framilla kautta linjan. Zizekin silmiinpistävä yliedustus artikkelin kirjallisuusluettelossa puhuu omaa kieltään tämän väittämän puolesta.
Artikkelin ensimmäisessä luvussa pyritään selvittämään konkreettisena universaalina aikaamme hallitsevan pääoman sekä sen määräämän yhteiskuntajärjestyksen että tämän ristiriidoista syntyvien uusien kollektiivien suhdetta. Jälkimmäistä eli verkkomaailmaa, vertais-, lahja- tai epäkaupallista taloutta luonnehditaan toissijaiseksi ja siten viralliselle katseelle usein vieraaksi jääväksi talousjärjestelmäksi. Syvällekäyviä poliittisia vaikutuksia enteilevinä kollektiiveina, tällaisten organisaatiomuotojen on katsottu sisältävän tulevan yhteiskunnan idut.
Vaden ja Suoranta siis väittävät digimaailman voivan avata näköalan uudenlaisen runsauden yhteiskunnan mahdollisuuteen. Digimaailman talouden voi katsoa periaatteessa ylittävän sitä edeltäneiden ja vallitsevien yhteiskuntien rajallisuudet, koska sitä eivät kahlitse resurssien niukkuuden ja niiden käytön sanelemat yhteiskunnalliset järjestelyt.
Informaatio-yhteiskunnan arvostelussa käytetään Zizekin ironisesti kehittelemää liberaalin kommunismin ajatusta, jonka kannattaijen ja edustajien todetaan unohtavan oman olemassaolonsa ehdot. Informaatio-yhteiskunnan lupaama vapaus on vain näennäistä, sillä niin kauan kuin yksilö ei voi vaikuttaa valintansa vaihtoehtoihin jää tämä vapaus vain muodolliseksi. Liberaalin kommunismin vapauden dilemmaa peittääkin globaalin kapitalistisen markkinatalouden läpileikkaava rakenteellinen väkivalta, johon sen suhteellinen vakaus perustuu Paikallisten identiteettien lakastumista tässä järjestelmässä havainnollistetaan kahdella esimerkillä: vapaan lähdekoodin kehitteljöiden (Linux) sosiaalinen ja alueellinen keskittyneisyys ja Wikipedian taipumus uusintaa säännksillään vanhoja rakenteita ja tapoja sekä suosia hegemonisia kieliyhteisöjä. Vaden ja Suoranta vaativatkin informaatio-yhteiskunnan houkuttelevan, mutta valheellisen pluralismin tilalle voimakasta universalismia, joka ylittäisi ja yhdistäisi kaikki partikulaarit (etniset, kansalliset, sukupuoliset jne.) identiteetit.
Sosiaalisen median sosialisointia ja sosialistisen median mahdollisuutta käsittelevässä artikkelin toisessa luvussa päädytään pohtimaan hakkeri-ideologian soveltuvuutta ja sosialistisen median tarpeellisuutta. Neljännessä luvussa sosialistinen median kriteerit määritellään seuraaviksi: vieraantumisen poissaolo, itseorganisoituminen, vapaaehtoisuus (ml. vastuu ja autonominen keskinäisriippuvuus). Lisäksi sosialistisen median vapaus tulee ymmärtää kolmitahoiseksi: vapaus on sekä syntyprosessinsa tulos että ennakko-edellytys niin, että tämä mahdollistaa muidenkin vapauden.
Kyberkommunismin teknisiin ja poliittisiin ennakkoehtoihin tartutaan artikkelin kolmannessa luvussa. Heti alkuun digitaalinen tullaan asettaneeksi alisteiseksi suhteessa sosiaaliseen ja poliittiseen. Kehotusta yhteisen varallisuuden haltuunottamiseksi aineellisten resurssien yksityisen ja valtiollisen omistuksen ylittämiseksi, seuraa lyhyt Leninin imperialismi-teorian mieliin palauttaminen. Luku loppuu varovaiseen irtiottoon Leninin hahmottelemista poliittisen organisaation muodoista, kirjoittajien arvioidessa niiden soveltuvuuden nettiympäristöön kehnoksi.
Kyberkommunismia suosivien yhteiskunnallisten ja yksilöllisten olosuhteiden järjestelyä siirrytään käsittelemään neljännessä luvussa. Ensimmäiseksi ehdoksi asetetaan sähköntuotanto, jota täydennetään yksilöllisen osallistumisen edellyttämällä vapaa-ajalla ja abstraktilla energialla. Tausta-ajatuksena Vadenilla ja Suorannalla lymyää oletus tuotantotavan olennaisesta vaikutuksesta niihin konteksteihin, joista psykologiseet ja sosiaaliset prosessit saavat sijansa. Esim. annetaan Wikipedia kollektiivisena toimintana (praxis). Internetin teknoraattiselle hallinnalle esitetään vastalause soveltamalla genral intellect –käsitettä zizekiläisittäin uudelleen muotoilemalla taas uusi leninistinen oivallus: internetistä (general intellect) on tehtävä yhä suurempi, demokraattisempi ja kattavampi. Vaden ja Suoranta taas kohentavat tätä väitettä korvaamalla internetin vapaan ja avoimen yhteistyön (wiki)maailmalla, palvelimineen ja tuotantolaitoksineen.
Sosialistisen median määritelmän (tai kyberkommunismin idean) voi siis tiivistää (muun muassa) seuraavaan kaavaan: sosialistinen media/kyberkommunismi = perustarpeiden tyydytys + yhteiset palvelimet + neuvostovalta. Vapaan, avoimen ja niukkuuden voittaneen maailman syntyä myötäileviksi tendensseiksi Vaden ja Suoranta lukevat teknologisen kehityksen sekä tuotannon yhteiskunnallistumisen vaatiman ekologisen autonomian että yhä kasvavan tarpeen kontrolloida resursseja demokraattisesti.
Viimeisessä luvussa kyberkommunismin ajatusta lähestytään vapauden asteiden näkökulmasta. Alkupisteen kehittelylle tarjoaa täysin vapaudeton ja suljettu malli, joka on ominainen omanvoitonpyynnin ajamalle kapitalistiselle medialle, jossa informaatiota arvotetaan etupäässä sen vaihtoarvon perusteella. Ensimmäisen asteen vapauden voidaan sanoa toteutuvan muodollisten vapauksien viitekehyksessä, jossa osallistuminen on rajoitettua ja toiminnan johtoajatuksena toimii taloudellinen hyöty. Tästä poiketen toisessa vapauden asteessa pääsy sisältöön on sallittu. Kolmoisvapaalle tilalle taas on ominaista vapaa pääsy sekä täysi sisällön ja koodin/resurssien vapaus.
+ Nostan esille vielä muutamia (myönteisiä ja onnistuneita) seikkoja: kommunismi / totalitarismi -vastakkainasettelu, kommunismin puolesta argumentointi vapauksien näkökulmasta, rohkea yritys elvyttää Lenin, zizekiläinen tyyli (Reagan-sitaatti, häikäilemättömät kärjistykset ja rinnastukset esim. Valtion ja nykyisen informaatiorakenteen välillä jne.) Artikkelin väittämiä olisi voinut yhäkin vahvistaa viittaamalla kommunismi/sosialismi-keskusteluissa tyyppillisten yhteismaan-tragedia, vapaamatkustajuus ym. kritiikkien ontuvuuteen kyberkommunismin kohdalla.