Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2010 kurssi/Keskustelu-sivulle tästä
Sugata Mitran 'koe' on herättänyt monenlaista keskustelua, en osaa arvioida kuinka paljon mitäkin - julkista, akateemista jne. -, mutta tässä blogissa [1] ja [2] on muutamia ajatuksia ja linkkejä. --- Mitä Mitran havainnoista pitäisi ajatella?! Minusta ne ovat kumouksellisia suhteessa siihen vuosisataiseen paradigmaan, jota kutsutaan didaktiikaksi tai pedagogiikaksi (paljonkaan riippumatta didaktiikan/pedagogiikan haarasta), ja jossa yksi opettaa ja muut niin sanotusti oppivat. Minusta tämä syvälle länsimaiseen kasvatus- ja muuhun ajatteluun juurtunut "opetusopillinen" ajatustapa alkaa Mitran havaintojen perusteella näyttää lähinnä "ojennusopilta"; Foucault sanoin yhdeltä historiallisesti syntyneen hallintamentaliteetin muodolta ja tavalta. Juha Suoranta 5. lokakuuta 2010 kello 15.57 (UTC)
Itseäni jäi eniten Mitran Hole in the Wall -tutkimuksessa mietityttämään luennolla ilmaan heitetty kysymys lasten kiinnostuksen kestosta pitkällä aikavälillä: kuinka kauan lapset käyttävät itsenäisesti opetusmateriaalia ilman valvontaa? Epäilen myös, että varsinainen tietokone seinässä -koe ei toimisi samalla tavalla länsimaisessa kulutuskulttuurissa, jossa lasten huomiosta kamppailee moninkertainen määrä virikkeitä.
Aiheeseen liittyen tänään Nelosen uutisissa oli kiinnostava juttu sosiaalisen median hyödyntämisestä suomalaisissa kouluissa. Uutisessa kerrotaan, että Opetushallitus rahoittaa parhaillaan kymmenkuntaa aiheeseen liittyvää tutkimushanketta. Melko hurjaa! Hattara 8. lokakuuta 2010 kello 17.28 (UTC)
Haluamattaankin on pakko todeta, että Racieren ja Mitran ajatusten sekä koulutustrendiraportin välillä on huimia eroja, jotka koskevat 'tekstien' ennakko-oletuksia ja politiikkaa. Yksi silmiinpistävimmistä seikoista on raportin oppilas-opettaja-suhde, jolla ei ole juuri mitään tekemistä kahden muun tekstin kanssa. Päinvastoin kuin Mitra, raportti ei sanallakaan kyseenalaista opettajan perinteistä asemaa ja valtaa, ja päinvastoin kuin Racieren sitaatit, raportti on aivan tyhjä emansipaatiosta tai pyrkimykestä "radikaaliin tasa-arvoisuuteen". Ainoita yhdistäviä tekijöitä teksteissä on tietotekniikan ja Internetin läsnäolo (joka sekin on vertaillessa kuin eri maailmoista). Sivuhuomiona: eikö tuossa Sugata Mitran esiintymisessä, videoluennossa, ole vähän enemmän kuin vähän epäilyttäviä aineksia? Koulutuspoliittinen, intialaissyntyinen Dr. Phil? Niko-Matti
- Voitko avata tota ajatusta epäilyttävyydestä? Liian pintapuolista, helppoa? Tehdään reikä seinään ja sillä uraa? Tere 13. lokakuuta 2010 kello 12.47 (UTC)
RE: Aamuisesti ja melko kevyesti yritän avata ajatusta vastaamalla, että esityksen - siis saitilla olevan videoluennon - muoto ja tunnelma tuo mieleeni brändäämisen ja samansuuntaisuuden markkinatalouden mekanismien kanssa. Uran tekeminen on selvästi läsnä (missä ei sinänsä ole "vikaa"), mutta samoin asioiden yksiulotteiseksi tekeminen ja liika oikominen tuon "uran" eteen. Tuntuu jopa vahingolliselta politiikalta - siinä mielessä Dr. Phil. N-M
On varmasti monenlaisia tapoja oppia, mutta perusajatus kuitenkin tuntuu olevan se, että lapset oppivat sen minkä haluavat oppia. Kiinnostus on se mikä herättää oppimisen. Luulen, että opettajien tämän päivän haaste onkin siinä, että miten saada motivoitua lapset oppimaan uusia asioita, kuinka saada heistä itseohjautuvia oppijoita. Luennolla keskusteltiinkin siitä, että ainoa perustelu uuden oppimiselle ei voi olla se, että tulet tarvitsemaan tätä jossain elämäsi vaiheessa. Mitran videossa näkyi selvästi se, että lasten uteliaisuus ja vapaaehtoisuus johti oppimiseen ja myös opitun tiedon jakamiseen. Tuija 13. lokakuuta 2010 kello 11.29 (UTC)
Todella, oppimiseen tarvitaan kiinnostusta. Mutta, kuten Mitrankin menetelmistä ilmeni, tarvitaan muutakin kiinnostusta kuin oppilaan omaa. Täytyy siis olla joku, joka on kiinnostunut siitä, mitä oppilas tekee. Tämä Mitran "mummometodi" oppimisen tukena jäi kiehtomaan itseäni eniten. Se kun on mielestäni myös tavallaan todiste siitä, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia - tai ainakin verrattain hyvä. Vaikka teknologinen kehitys yltäisi kouluissakin miten korkealle tasolle tahansa se ei voi eikä saa korvata inhimillistä vuorovaikutusta. Ode
Minulle tuli Mitran esiintymistyylistä mieleen Dr. Phil... Reikä seinässä voi innostaa lapsia hetken aikaa, mutta kun sen uutuudenviehätys häviää niin kiinnostus suuntautuu muualle. Olen samaa mieltä Oden kanssa, että inhimillinen vuorovaikutus on etenkin lapsille ensiarvoisen tärkeää, eikä sitä voi eikä saa korvata koneilla. HennaK
Heh, jotenkin tämä on ironista. Lauma selvästi kaavamaiseen kalenteriopiskeluun kangistuneita ihmisiä keskustelee täysin toisenlaisesta, vapaasta ja omaehtoisen oppimisen muodosta. Viittaan tällä tietysti siihen, että kun kävin tällä sivulla vajaa vuorokausi sitten, täältä ei löytynyt kuin yksi kommentti Juhan avausviestiin, tuo Hattaran lähettämä. *aseta tähän vapaavalintainen hymiö* Noh, eipä sillä että itse olisin keskustelun runsauteen tai sen niukkuuteen yhtään vähempää syyllinen, mutta tulipahan mainittua... FLaho 14. lokakuuta 2010 kello 05.26 (UTC)
Minua jäi askarruttamaan kieleen liittyvät asiat. Oli hieno huomata, että kielimuuri ei ollut esteenä lasten oppimiselle, mutta koen, että oppimisen on pakko jäädä jollain tavalla keskeneräiseksi, jos ei ymmärrä kieltä. Melkein sama kuin itse yrittäisin kokata hindin kielisen reseptin mukaan kokeilemalla ja katsomalla kuvia. Tulos olisi luultavasti "jotain sinne päin". Sugata Mitra taisi itsekin mainita, että lapset keksivät omia nimityksiä vieraille laitteille, esim. 'hiirelle', ja eräs lapsi sanoi, ettei ole ennen nähnyt "televisiota, jolle voi tehdä jotakin". Jääkö siis oppimisesta jotain puuttumaan, jos ei lähtökohtaisesti ymmärrä television ja tietokoneen olevan täysin eri laitteet? Sehän estää, tai ainakin vaikeuttaa, kommunikointia niiden kanssa, jotka tuntevat oikeat termit jne. Katris 14. lokakuuta 2010 kello 08.12 (UTC)
Lueskelin näpi nuo 10 ICT:n ja kasvatuksen globaalia trendiä. Huomioni kiinnittyi siihen, että kymmenestä trendistä lähes kaikki liittyivät suoraan otsikoltaan tai sisällöltään teknologian käyttöön enemmän tai vähemmän. Onhan se hienoa kun tekniikka on kehittynyt ja tarjoaa näitä uudenlaisia opiskelun mahdollisuuksia, mutta ajatuksista paistaa kuitenkin läpi länsimainen näkökulma, jossa tekniikka nähdään itsestään selvyytenä. Kun ajatellaan globaalisti, niin maapallolta löytyy lukemattomia paikkoja jossa vedet haetaan kilometrien päästä kaivosta, asutaan kehnoissa slummien "hökkelikylissä" vailla sähköä, kännykkää ei olla ikinä nähtykään etc. Trendit näyttävät hienolta paperilla, mutta niiden toteutus globaalisti on realistisesti vielä erittäin kaukana. Trendien mukaan sitten kasvatusta suunnatessa pitää varoa ajautumasta tilanteeseen, jossa "kolmas maailma" jää täysin jälkeen ja eriytyy länsimaista entistä enemmän kasvatuksen mahdollistavan tekniikan ja sen käyttämiseen tarvittavan taidon puuttuessa. Sami P. 15. lokakuuta 2010 kello 12.27 (UTC)
Heitetään vielä soppaan tällänen Sir Ken Robinsonin luento [3], jossa tulee hauskasti esille valistuksen ja industrialismin perinne koulumaailman taustana, ja kysymys "divergent thinkingin" katoamisesta "educationin" myötä. Sir Ken ei kyllä tässä heitä kovin paljon mallia vaihtoehdolle, mutta ehkä "hole-in-the-wall" riittää ... ;) Tere 20. lokakuuta 2010 kello 11.52 (UTC)
Yks Mitran väitteistähän on, että koulujen taso laskee kun mennään keskuksesta (Delhistä?) kauemmaksi, ja hän esittää hypoteesin, että hyvät opettajat eivät halua huonoille alueille. Juuri julkaistussa TaYn kasvatustieteen gradussa Terhi Linnansaari toteaa, että 1990-luvulta lähtien suomalaisissa kouluissa on nähtävissä, että pienituloisten asuinalueiden opettajat ovat heikommin sitoutuneita työhönsä kuin parempituloisilla alueilla. [4] Tere
Sugata Mitran luentovideosta jäi kummallinen olo ja projekti sinällään herätti vain uusia kysymyksiä: Kuinka kauan "reikiä seinässä" ylläpidetään, jos uutuudenviehätys katoaa, kuten keskustelussa on aikaisemmin mainittu. Valvooko joku taho, ettei koneita rikota? Kamerathan olivat ainakin alussa töiminnassa. Millaisia "säädöksiä" käyttöön todella liittyy? Niin ja onhan se hieno asia, kun lapset oppivat uutta, ja käyttämään tietokonetta, mutta miten he pystyvät sitä hyödyntämään tulevaisuudessa oman elämänsä kannalta taitaa olla se avainkysymys. Rom 24. lokakuuta 2010 kello 12.20 (UTC)
Ensi kuulemalta Sugata Mitran ajatus on nerokkaan yksinkertainen. Laitetaan internet-yhteydellä varustettu tietokone slummiin ja katsotaan mitä tapahtuu. Monet ovat epäilleet mielenkiinnon säilymistä. Ehkäpä vastaus mielenkiinnon ylläpitämiseen olisi se, että jossain vaiheessa lapsille kerroittaisiin enemmän, mitä ovat tietokone ja internet. Eipä kukaan meistä ole tainnut vielä kyllästyä tietokoneisiin yms. tekniikkaan ja internetin tuomiin mahdollisuuksiin. Toisaalta internetissä vain mielikuvitus on rajana, joten jos lapset ymmärtävät mahdollisuudet, mitä "reiällä seinässä" on tarjota, niin käyttöaste voisi vain nousta. Mitrahan puhui, kuinka hän antoi tehtäviä ilman selityksiä tai vain jätti koneet slummialueelle ja katsoi, mitä tapahtui. Tämän lisäksi reikä seinässä -projekti tuo osaltaan globaalia demokraattisuutta uusien teknologioiden käyttöön.
Luennolla joku mainitsi VR:n uudet lippuautomaatit. Ne ovat hyvä esimerkki länsimaisesta reikä seinässä -versiosta. Tosin jos Sugata Mitran toimittamat tietokoneet toimisivat yhtä huonosti kuin VR:n omat automaatit, niin niiden käyttöaste jäisi hyvin matalaksi, koska lapset kyllästyisivät odottamaan koneiden korjaamista. Sarbbe
Joo, mainitsin tosiaan nuo VR:n lippuautomaatit ja erityisesti erään Nokian rautatieasemalle ilmestyneen automaatin jonka ympärillä näin pällisteleviä aikuisia, vanhuksia ja lapsia. Tökkivät sitä, ihmettelivät ja naureskelivat. Se loi selvästi yhteisöllisyyden tunnetta koko junaa venailevan porukan keskuuteen, mikä itsessään on jo hieno asia. Se mikä ulkona seisovan automaatin tulevaisuus on talvipakkasten ja turhautuneiden vandaalien jälkikäsittelyssä, jää nähtäväksi. Rokkijonne