Julkisen sosiologian projekti/Syksy 2018: C. Wright Millsin sosiologia
"Pidä mielessäsi, että monetkaan henkilökohtaisista huolista eivät ole ratkaistavissa, ellei käsitä niitä yhteiskunnallisiksi kysymyksiksi – ja historian tekemisen ongelmiksi. Pidä mielessäsi, että julkisten kiistakysymysten inhimillinen merkitys paljastuu vain tarkastelemalla niitä suhteessa ihmisten henkilökohtaisiin vaikeuksiin ja yksilöllisiin elämänongelmiin. Muista, että yhteiskuntatieteellisten ongelmien riittävän muotoilun täytyy sisältää sekä henkilökohtaiset huolenaiheet että yhteiskunnalliset kysymykset, sekä yksilön elämäkerran että yhteiskunnan historian – ja koko niiden mutkikkaiden yhteyksien kirjon. Yksilön elämä ja yhteiskunnan rakentaminen tapahtuvat tässä kirjossa. Siinä on myös sosiologisen mielikuvituksen mahdollisuus vaikuttaa nykyiseen elämän laatuun." – Mills, Sosiologinen mielikuvitus, s. 258.
Tervetuloa
muokkaaTervetuloa Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaan kuuluvan C. Wright Millsin sosiologia -opintojakson (linkki opetusohjelmaan) Wikiopisto-sivulle. Tällä sivulla on kokoontumiskertojen aikataulu, kurssitehtävät ja linkit oheismateriaaleihin.
Kurssin opiskeleminen
muokkaa- Kurssilla keskitytään millsiläisistä lähtökohdista sosiologisen mielikuvituksen idean kehittelyyn ja rikastuttamiseen metodologisesti ja teoreettisesti. Ajatus on, että sosiologiseen mielikuvitukseen voidaan ammentaa monista lähteistä. Aineksia sosiologisen mielikuvituksen kehittämiseen ja käyttöön saa arkipäivän havainnoista, teksteistä, kuvista ja äänistä. Virikkeitä tarjoavat erilaiset tekstit ja kokeellinen kirjoittaminen ("toisin kirjoittaminen, runo ja proosa), kuvat (valokuva, elokuva ja muut representaatiot), äänet, kehollisuus/lihallisuus (carnal sociology).
- Kurssi koostuu keskusteluluennoista, lukemistosta ja pienryhmätöistä sekä lukupiiristä. Ensimmäisellä luentokerralla Olli ja Juha avaavat Millsin sosiologisen mielikuvituksen käsitettä. Lisäksi esitellään ryhmätöiden aiheet ja muodostetaan ryhmät, jotka toimivat myös lukupiireinä. Lukupiireissä opiskellaan teos Suoranta, Juha (2017) C. Wright Millsin sosiologinen elämä. Tampere: Vastapaino [1]. Lukupiirin toivotaan pyörivän ajallisesti rinnakkain kurssin kanssa. Lukupiiriraportin palautuspäivä on 16.11.2018 sähköpostilla Juhalle (etunimi.sukunimi @ uta.fi).
- Kurssin voi korvata sähköisellä kirjallisuustentillä [2] syyslukukauden 2018 aikana
- – Mills, C. Wright. Sosiologinen mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus. (E-kirja Tampereen yliopiston kirjastossa)
- – Suoranta, Juha (2017) C. Wright Millsin sosiologinen elämä. Tampere: Vastapaino.
- – Kolme artikkelia linkistä löytyvästä listasta [3]
Kokoontumiskerrat
muokkaa11.9.2018 Johdatusta sosiologiseen mielikuvitukseen
- Miten kurssi opiskellaan? Miten ajatella mielikuvituksellisesti? Mitä mielikuvitus on yhteiskuntatieteellisessä (ja yhteiskunnallisessa) käytössä?
- Mills, C. W. (2015) Yhteiskuntatieteen lupaus (luku 1). Teoksessa Mills: Sosiologinen mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus.
18.9.2018 Sosiologinen mielikuvitus
Lukemistona ja ryhmäkeskustelun pohjana Millsin ao. teksti (jota hän jakoi myös omille opiskelijoilleen faksimilenä [4]. Yhteistapaamisessa puramme ryhmien keskusteluja ja jalostamme yhdessä käsitystä intellektuaalisesta ammattitaidosta.
- Mills, C. W. (2015) Liite: Intellektuaalinen ammattitaito [5]. Teoksessa Mills: Sosiologinen mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus.
25.9.2018 Yhteiskuntatutkimuksen kronotyypit
Lukekaa ao. teksti ja keskustelkaa siitä ryhmässä sekä kirjoittakaa ryhmäsivullenne tekstin herättämät kysymykset, huomiot ja kommentit.
- George Kamberelis & Greg Dimitriadis (2006). Chronotopes of Human Science Inquiry. Teoksessa Denzin, N. & Giardina, M. (toim.) Qualitative Inquiry and the Conservative Challenge. Walnut Greek: Left Coast Press. [6] tai [7]
- Suoranta, Juha (2008) Kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden metodologisista käänteistä. Teoksessa Kivelä, A. & Sutinen, A. (toim.) Teoria ja traditio. Turku: Suomen kasvatustieteellinen seura. [8]
- Tiedonintressit (Habermasia [9] soveltaen) [10]
02.10.2018 Lihallisuus (carnal sociology), kokemuksen tutkimus ja sosiologinen mielikuvitus
Lukekaa ao. tekstit ja keskustelkaa niistä ryhmässä suhteessa kokemuskarttaan [11] - ja kirjoittakaa ryhmäsivullenne tekstin herättämät kysymykset, huomiot ja kommentit.
- Crossley, Nick (1992) Merleau-Ponty, the Elusive Body and Carnal Sociology [12]
- Hyry, Katja (2015) Kun tutkimusmatkan suunta muuttuu. Yhteiskuntapolitiikka 80 (5), 523–529. [13]
- https://kokemus.wordpress.com/tapahtumat/2-10-2018-tampere/
09.10.2018 Ääni, kuva ja sosiologinen mielikuvitus Mitä ääni tarkoittaa yhteiskuntatutkijalle? Mitä sen avulla voi kuulla, kuvitella? Mitä ääni on, mitä häly, melu, kohina? Entä kuva? Miten tehdä kuvista sosiologiaa?
- Luhtakallio, Eeva (2009) Visuaalisen kulttuurin sosiologia [14]
- Sata suomalaista äänimaisemaa [15]
- Twitterin sosiologin työpöytä: [#sociologicaldesk]
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Edward_Hopper#/media/File:Nighthawks_by_Edward_Hopper_1942.jpg
23.10.2018 Kirjallisuus ja sosiologinen mielikuvitus. "Tekisi mieli sanoa, että sosiologia on kolmas virta ja se virtaa samaan suuntaan kuin runous ja historia. Tai ainakin sen tulisi olla, mikäli se aikoo pystyä kuvaamaan ja selittämään inhimillistä tilannetta sisältä päin.” (Bauman, Z. 2004 Notkea moderni, s. 242.)
- Liksom, Rosa, Väliaikainen (ss. 23-24, 30-31, 40-41 ja 57-58) [16]
30.10.2018 Kirjallisuus ja sosiologinen mielikuvitus jatkuu edelliseltä kerralta
13.11.2018 Bonus-kerta klo 10-12 Linna 5014
Tällä kerralla keskustellaan lukupiirissä luetusta kirjasta C. Wright Millsin sosiologinen elämä
Kurssin lukemisto ja tehtävät
muokkaaYhteinen lukeminen toiselle kokoontumiskerralle (18.9.2018)
- Mills, C. W. (2015) Liite: Intellektuaalinen ammattitaito [17]. Teoksessa Mills: Sosiologinen mielikuvitus. Helsinki: Gaudeamus.
- Näre, Leena (2015) Sosiologian kaksi lupausta. Sosiologia-lehden blogi [18]
- Salmenniemi, Suvi (2018) Sosiologinen mielikuvitus ja toivon politiikka. Tieteessä tapahtuu 36(4), 43–46 [19]
Viikottaisten keskustelu- ja pienryhmätöiden aineistot
Selittää, tulkita, tarinoida vai muuttaa maailmaa. Yhteiskuntatutkimuksen kronotyypit (25.9.2018)
- George Kamberelis & Greg Dimitriadis (2006). Chronotopes of Human Science Inquiry. Teoksessa Denzin, N. & Giardina, M. (toim.) Qualitative Inquiry and the Conservative Challenge. Walnut Greek: Left Coast Press. [20] tai [21]
Lihallisuus (carnal sociology), kokemuksen tutkimus ja sosiologinen mielikuvitus (2.10.2018)
- http://journals.sagepub.com/doi/pdf/10.1177/1357034X95001001004
- Ihmisen kokemuskartasto, uutinen [22]
- Lauri Nummenmaaa, Lauri, Riitta Hari, Jari K. Hietanen & Enrico Glerean (2018) Maps of subjective feelings. Proceedings of The National Academy of Sciences of The United States of America, 1–6. [23]
- Hyry, Katja (2015) Kun tutkimusmatkan suunta muuttuu. Yhteiskuntapolitiikka 80 (5), 523–529. [24]
Ääni, kuva ja sosiologinen mielikuvitus (9.10.2018) Mitä ääni tarkoittaa yhteiskuntatutkijalle? Mitä sen avulla voi kuulla, kuvitella? Mitä ääni on, mitä häly, melu, kohina? Entä kuva? Miten tehdä kuvista sosiologiaa?
- Luhtakallio, Eeva (2009) Visuaalisen kulttuurin sosiologia [25]
- Sata suomalaista äänimaisemaa [26]
- Twitterin sosiologin työpöytä: [#sociologicaldesk]
- https://fi.wikipedia.org/wiki/Edward_Hopper#/media/File:Nighthawks_by_Edward_Hopper_1942.jpg
Kirjallisuus ja sosiologinen mielikuvitus (23.10.2018)
- Liksom, Rosa, Väliaikainen (ss. 23-24, 30-31, 40-41 ja 57-58) [27]
- Bauman, Zygmunt, On writing [28] (suom. teoksessa Bauman, Z, Notkea moderni)
Dokkarit ja sosiologinen mielikuvitus (30.10.2018)
- Perjantai-dokkarit [29]
Ryhmätyöohje ja ryhmät
muokkaa- Kurssi organisoituu pienryhmiksi, joissa luetaan tekstejä ja tehdään viikkotehtäviä, keskustellaan niistä ja valmistaudutaan esittelemään ryhmätyön tulokset keskusteluluennoilla. Ryhmätöissä jokainen osallistuja lukee itsenäisesti kaikki tekstit. Ryhmä pitää huolen, ettei vapaamatkustamista [30] esiinny.
- Miten tällä tai tuolla tavalla voidaan vaikuttaa ihmisten ajatusten avartumiseen (mielikuvitukseen)?
- Millainen on sosiologisesti mielikuvituksellinen, kiinnostava, jännittävä oivaltava kuva, teksti, ääni?
Ryhmät (= lukupiirit)
- Mallinne <-- kopio ensin tämä mallinne (painamalla muokkaa-painiketta), liitä se sitten alapuolella olevaan ryhmälistaan, kirjoita mallinne-sanan tilalle oman ryhmän nimi ja tallenna muokkaus painamalla Julkaise muutokset -painiketta.
- Mielikuvituksen rajoilla
- Iltapäivätee
- Toistaiseksi nimetön poppoo
- Maanantai-ryhmä
- Kuuban vallankumouksen arvostajat ry
- Ajatushautomo Arkitieto
- Mekin nähdään maanantaisin
- Ryhmä nro. 3
- Sosiologinen paniikki
Linkkejä
muokkaa- Guttorm, Hanna (2014) SOMMITELMIA JA KIEPSAHDUKSIA Nomadisia kirjoituksia tutkimuksen tulemisesta (ja käsityön sukupuolisopimuksesta) [31]
- Hayes ym. (2015) Imagination as Method. International Journal of Qualitative Methods: ARCHIVE 14 (1)[32]
- Mills, C. Wright (2016) Never-Before-Seen Photos of Fidel Castro’s Cuban Revolution. Vanity Fair [33]
- Puumala, Eeva (2012) Corporeal Conjunctures No-w-here. Failed asylum seekers and the senses of the international. Acta Universitatis Tamperensis 1744 [34] Esteettinen käännös, biografinen ote, uudet esittämisen tavat
- Särmä, Saara (2014) Junk Feminism and Nuclear Wannabes. Collaging Parodies of Iran and North Korea. Acta Universitatis Tamperensis 1961 [35] Kokeileva kirjoittaminen, kollaasimetodologia, internetaineistot
- Kollaasiromaani, esimerkkinä Kari Aronpuron Aperitiff – avoin kaupunki (1965) [36]
- What is radical imagination? [37]
- http://www.nothingness.org/
- https://antroblogi.fi/
- https://ilmiomedia.fi/
- http://www.tutkitusti.fi/
- https://etiikka.fi/
Kurssiarvio
muokkaaKurssikuvaus opetusohjelmassa
muokkaahttps://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=39777