Yhteenveto Motivaatiomatojen keskusteluista 8

Ryhmämme mielestä oli hieman yllättävää, että modulissa käsittelyssä olleeseen tutkimukseen ja sen eettisyyteen reagoitiin niin negatiivisesti, sillä tutkimus ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan eikä Facebookin moderoinnin ja säätelyn pitäisi olla kenellekään kovin uusi asia. Tietysti erilaisia tutkimuksia tehtäessä eettisyyteen on aina panostettava ja sen merkitystä ja vaikutuksia on pohdittava, mutta emme ole varmoja, kuinka harmaalla alueella tässä tutkimuksessa kuitenkaan liikuttiin. Toisaalta emme myöskään usko, että vaikka tutkimuksesta olisi tiedotettu käyttäjille etukäteen, tieto tutkittavana olemisesta ja mahdollisesta uutisvirran moderoinnista olisi vaikuttanut olennaisesti tutkimustuloksiin tai niistä tehtyihin päätelmiin. Mietimme myös sitä, että ehkä negatiivinen suhtautuminen kumpusikin enemmän siitä, että tilapäivitysten järjestäminen erilaisin perustein käyttäjän tietämättä ylipäätään on mahdollista, vaikka se olisikin ollut jo tiedossa. Facebook on aina saanut ja tulee varmasti aina saamaan kritiikkiä osakseen. Silti on mielenkiintoista, että sillä on julkisesta kritiikistä huolimatta edelleen varsin vankka käyttäjäkunta. Facebookin toiminta saattaa arveluttaa ja ärsyttää, mutta monelle se on siitä huolimatta yksi tärkeimmistä yhteydenpitovälineistä nykyaikana, joten palvelun negatiivisemmat puolet voidaan sietää.


Pohdimme myös sitä, kuinka paljon Facebook-päivitykset yleensäkään kuvastavat käyttäjien todellisia ajatuksia ja tunnetiloja, sillä usein käyttäjät itsekin filteröivät ja moderoivat päivityksiään joko tietoisesti tai tiedostamatta. Käyttäjien välillä on myös paljon eroja: jotkut tekevät tilapäivityksiä pienimmistäkin asioista ja toiset eivät tuota sisältöjä juuri ollenkaan. Jotkut myös kertovat kaiken juuri sellaisena kuin asiat ovat ja toiset kaunistelevat elämäänsä kertoen ainoastaan hyvistä hetkistä. Vaikka käyttäjän tilapäivitykset olisivat aina positiivisia, ei siitä mitenkään voi suoraan päätellä, että käyttäjän todellinen elämä olisi pelkkää iloa ja onnea. Tai vaikka jollain käyttäjällä olisi tapana lähinnä valittaa ja kertoa negatiivisista asioista, ei se automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi tosielämässä masentunut ja pääsääntöisesti kaikki olisi huonosti. Käyttäjälähtöistä moderointia ja esitettävien asioiden suodattamista ja valikointia tapahtuu varmasti aina huolimatta siitä, minkälaista muiden tuottama sisältö on. Näin ollen mietimme myös sitä, kuinka luotettava tehty tutkimus yleensäkään on, varsinkin, jos metodillisesti päivityksiä käsiteltiin lähinnä sanojen tasolla analysoimatta päivityksen koko kontekstia.