Verkkoyhteisöllisyyden vaiheet

Verkkoyhteisöllisyyden vaiheet on kuvattu alla olevan linkin kuvassa.

Tiedosto:Verkkoyhteisoöllisyyden vaiheet.jpg

Verkkoyhteisöllisyys syntyy, kehittyy ja toteutuu voimien (verkkoyhteisöllisyyden tendenssit) ja vastavoimien (verkkoyhteisöllisyyden vahvistuminen) polariteeteissa. Tämä merkitsee, että sillä on aina enemmän tai vähemmän ambivalentti luonne: pyrkimys ohentua ja hajota sekä pyrkimys kehittyä ehjästi koetuksi yhteisyydeksi.

Tämän ambivalenttiuden saa aikaan se, että verkkoyhteisöllisyyttä ei voi samalla tavalla havaita kuin kasvokkaista yhteisöllisyyttä. Verkkoyhteisöllisyys on tavoitettavissa vain välittävien merkkien, sanojen ja kuvien kautta. Verkkoyhteisöllisyys pitää luoda ja se onnistuu vain vahvistuvan verkkokäyttäytymisen avulla. Yhteisöllisyyden havaitsemattomuus ja luominen käyvät vastavuoroista leikkiä verkkoyhteisöllisyydessä. Tarkastelemme seuraavassa tätä leikkiä verkkoyhteisöllisyyden voimien ja vastavoimien kohtaamisena.

Havaitsemattomuudesta voimansa saava ohentumis- ja hajoamistendenssi pyrkii tekemään verkkoyhteisöllisyydestä hetkellistä reagointia, jossa ei synny kontaktia ihmisten välille. Verkkotoimijaroolien vahvistumisessa syntyvät luovat voimat saavat aikaan kohtaamista ja kohtaamissisältöihin syntyy mieli. Tämä vaikuttaa siten, että reaktiivisuus kasvaa verkkokumppaneiden tunnistamiseksi ja he tulevat toisilleen tutuiksi.

Reaktiivinen yhteys muuttuu vähitellen toistaan irrallaan oleviksi kontakteiksi. Ne voivat toteutua samojen ja eri yksilöiden välillä sekä eri asiasisältöjen yhteydessä. Tutuksi tulemisen yhteys johtaa samanhenkisten sukulaissielujen löytymiseen. Syntyy kiinnostavia sisällöllisiä kohtaamisia, mutta myös erilaisuuden kautta vuorovaikutukseen kutsuvaa yhteisyyttä

Erilliskontakteissa pysyvä yhteys on parhaimmillaan sitä, että yksilöt omissa mielikuvissaan jakavat toisten verkkoihmisten kanssa yhteisiä kokemuksia ja näkemyksiä. He ovat erilliskontakteista huolimatta mielikuvissaan yhdessä toisten kanssa.

Sukulaissielujen löytymisessä syntyvä monenkeskinen yhteys on parhaimmillaan sellaista, että osallistujien mielikuvissa tapahtuva kohtaaminen häipyy arkitietoisuudesta ja yksilöt kokevat yhteisen olemisen ja tekemisen tapahtuvan aidosti virtuaalisessa tilassa. Yksilöt kokemuksellisesti siirtyvät tietoverkon sisälle, virtuaalisen yhteisön jäseniksi.

Siirtyminen virtuaaliseen tilaan on verkkoyhteisöllisyyden huipentuma. Jos ihmiset elävät elämäänsä vain tässä tilassa, yhteys kasvokkaiseen kanssakäymiseen katoaa ja virtuaalisesta elämästä voi tulla pakopaikka, jolla väistetään kyvyttömyys kasvokkaiseen kohtaamiseen ja sosiaalisuuteen. Tässä mielessä "puhdasta" virtuaalisuutta voidaan pitää vaarallisena.

Virtuaalinen yhteisöllisyys voi myös olla tila, jossa osataan täysipainoisesti elää uudessa todellisuudessa ja siten rikastetaan elämää. Tällaista verkkoyhteisöllisyyden huipentumaa voi kuvata mm. seuraavilla arkikokemuksilla.

Ihminen toimii verkossa kuten livemaailmassakin. Virtuaalinen todellisuus ei enää kokemuksellisesti erotu erilaiseksi paikaksi, vaan se on normaalin jokapäiväistä, jonne mennään, kuten aamulla töihin.

"Aidossa" verkkoyhteisöllisyydessä yksilöt eivät ole kiinnostuneita verkkokumppaneittensa fyysisistä persoonista. On mielenkiintoista, että monet sanovat, etteivät he missään tapauksessa haluaisi tavata verkkokumppaneitaan "oikeasti". Tämä kertoo siitä, että verkkoyhteisöllisyys rakentuu ainoastaan verkkopersoonien kohtaamisen pohjalta ja se (saavutettu) tila halutaan säilyttää. Perusteluina on käytetty kokemuksia, joissa fyysiset tapaamiset ovat katkaisseet verkkokanssakäymisen ja –työskentelyn kehittymisen.