Uudet lukutaidot: Randomin keskustelu

Ensimmäisenä kiinnitin huomiota tuohon nykyajan kulttuurin käsitteeseen ja mitä miellämme kulttuuriksi. Itselleni ei tunnu enää edes kovin ihmeelliseltä että nykyajan kulttuuri on aina vaan enemmän niitä lolcatseja, viraalisia youtube-remixejä ja tyhmiä meemejä, sillä ne etenkin määrällisesti heijastavat nykyajan vallallaolevaa lukutaitoa (nimenomaan literacy-mielessä). Erona entisaikoihinhan on oikeastaan vain se, että nykyään julkaiseminen on helppoa, kaikille avointa, eikä se sisällä minkäänlaista toimitusprosessia. Pidänkin siis tätä nykyajan kulttuuria ehkä ennenkaikkea nykyaikaisten lukutaitojen suorana projektiona joka on myös kaikkien nähtävänä, mikä ei ennen digitaalitekniikkaa ollut mahdollista. Tietenkin sitten on ihan eri asia, onko se, että kaikki voivat vapaasti ottaa osaa ja vaikuttaa kulttuuriin hyvä vai huono asia, ja minkälaisia vaikutuksia sillä tulee olemaan ihmiskunnan kehitykseen nähden. Jossain mielessähän olemme edelleen puhutun ja kirjoitetun lukutaidon aloittamassa jatkumossa, mutta interaktioiden samanaikaisuus ja hetkellisyys saavat asiat näyttämään jotenkin radikaalisti erilaiselta.

Mitä sitten tulee itse digitaalisiin lukutaitoihin, pidän ainakin itse mielenkiintoisena ainakin tällä hetkellä vallitsevaa prosessia joilla nämä kyseiset taidot saavutetaan. Juurikin uusien lukutaitojen lähes täysin informaali oppiminen alkaa olemaan jo jonkin verran järjetöntä, kun otetaan huomioon niiden nykyään jo keskeinen asema yhteiskunnassa. Toisaalta, tämä informaalius on ehkä ainakin vielä myös se keskeinen syy joka saa kaiken niihin liittyvän tuntumaan jotenkin radikaalimmalta. Kaikkki digijutut mielletään ehkä helpommin ei niin vakaviksi vapaa-ajan jutuiksi kun niitä ei ole pakko opiskella koulussa, vaikka samalla jotenkin paradoksaalisesti painotetaan ettei ilman niitä tule enää toimeen työelämässä. En sitten toisaalta tiedä voiko tämä enää jatkua kovinkaan kauaa jos tekniikan kehitys tulee jatkumaan nykyistä vauhtia. Puhuimme tietotekniikkataitojen ja koulu-oppimisen suhteesta jo hieman aikaisemman pilvikouluidean yhteydessä, ja osittain samat teemat nousivat pinnalle. Nykyäänhän on vallalla hieman sellainen käsitys, että digitaaliset taidot opitaan kotona, aina informaaleissa, usein sosiaalisissa konteksteissa. Koulussa on sitten suunnattomasti hyötyä siitä että osaa copypastea esitelmät suoraan wikipediasta, joten ehkä tällainen ainakin vielä toimii kannustimena. Vielä nykyäänhän tällainen toimii, mutta tulevaisuutta pohtien ei välttämättä ole kovin järkevää pitää uusien lukutaitojen oppimista ainoastaan informaalisella tasolla, jossa kannustimet ovat sidottuina ainoastaan omaan hetkelliseen hyötyyn. Elämme kuitenkin aikaa, jossa ohjelmointilogiikan ymmärtäminen on varmaan jo jossain määrin tärkeämpää kuin suurin osa koulussa opetettavasta puhtaasta matematiikasta. Tosin logiikan ja matematiikan välillä on melko vahva riippuvuus, mutta toisaaltahan tämä vain helpottaa jonkinlaisen fuusion rakentamista aineiden välille opetussuunnitelmassa sitten joskus kun tietoteknistä käytännön osaamista on pakko alkaa opettamaan formaalisti.

Pidin mielenkiintoisena myös tuossa videolla mainittua mekaanista lukutaitoa, johon varmaan suurin osa diginatiivienkin digitaalisesta lukutaidosta rajoittuu. Sähköpostia kyllä osataan lähettää, meemejä osataan shoppailla ja wordilla saadaan aikaan essee, mutta ohjelmoinnin semantiikasta valtaosa ei sitten tajuakaan mitään. Toisaalta, en tiedä eroaako tämä niin hirveästi perinteisestäkään lukutaidosta, sillä väittäisin että valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan osaa oikeasti kirjoittaa muuten kuin melko mekaanisella tasolla, vaikka he osaisivatkin lukea sanomalehteä. Monille ihan perinteistenkin lukutaitojen kohdalla on vain riittänyt selviytyminen, eikä ole edes haettu mitään syvällisempää. Uusien lukutaitojen ongelma on kuitenkin tällä hetkellä se, että edes selviytyminen ei ole taattua, koska kaikki opitaan käytännössä informaaleissa konteksteissa. Mitä taas tulee analyyttiseen ja kriittiseen lukutaitoon uusien lukitaitojen kontekstissa, opitaan nekin varmaan melko sattumanvaraisesti ja jonkinlaisen selviytymisen motivoimina. Mainitsin tuossa aikaisemmin että esimerkiksi wikipediaa varmaankin oppii käyttämään tietolähteenä vähintään siinä vaiheesa kun yläasteella tajuaa että sieltä saa copypastella nopeammin paremman esitelmän kuin itse väsäisi kahdessa tunnissa. Analyyttistä ja kriittistä lukutaitoa saakin opeteltua samassa yhteydessä, kun opettaja tajuaa että se kyseessä on wikipedian plagiointi eikä anna kovin positiivista palautetta. Sitten seuraavalla kerrallahan oppilas ehkä tajuaa hieman tyhmentää sitä työtään, ja jättää sieltä pois turhan tarkkaa tietoa. Kyseinen tapahan on tavallaan analyyttisen ja kriittisen lukutaidon opiskelua, ja varmaankin joillekin oppilaille se ensimmäinen kosketus näihin, mutta ehkä näitäkin asioita voisi opettaa hieman kontrolloidummin, eikä vain erehdyksen kautta. - Tomi

Olen Tomin kanssa samaa mieltä kulttuurin käsityksen muuttumisesta tai nykyaikaistumisesta. Kaikkihan tietenkin riippuu siitä, miten kulttuuri määritellään (ja kuka sen määrittelee). Mielestäni sisällön tuottaminen nettiin ja netissä eri taidemuotojen yms. kuluttaminen on nähtävissä kulttuurina siinä missä teatterissa tai konsertissa käyntikin. Jos luennon katselu netissä voi olla osa yliopistokurssia siinä missä luentosaliin raahautuminenkin, niin totta kai vaikkapa jonkun bändin keikan katsominen netissä on samalla tapaa kulttuuriteko kuin paikan päälle meneminen. Mikä ero loppujen lopuksi on sillä, että menee Louvreen tuijottamaan Mona Lisaa ja sillä, että googlaa Mona Lisan ja katselee sitä netissä? Tästä varmaan moni taiteen opiskelija saisi pitkän keskustelun aikaan, mutta silti; miksi toinen nähdään hienompana ja ”korkeampana” kulttuurin muotona kuin toinen? Ei kai kulttuuri määrity paikan mukaan?

Digitaaliset lukutaidot opetuksessa ja informaali oppiminen tuntuvat olevan nyt siinä vaiheessa, että koulussa ei tiedetä, kuinka paljon niitä pitäisi sisällyttää opetukseen. Kuinka paljon lapsi oppii näitä asioita kotona? Voidaanko luottaa siihen, että kaikilla on kotona mahdollisuus oppia digitaalisia lukutaitoja? Toisaalta, onko järkeä opettaa koulussa jotakin, jonka 95% oppilaista jo osaavat? Tärkeätähän ei tässä tilanteessa ole se, että lapsille opetetaan näitä asioita ja heidän mekaaninen lukutaitonsa kehittyy; kun muutenkin ollaan netissä heti, kun opitaan istumaan, tärkeätä olisi oppia soveltamaan sitä opittua, minkä Tomikin tuossa jo toi esille. Tämähän tietysti pätee ihan minkä oppimiseen vaan.

Itseäni jäi kiinnostamaan oppiminen muita varten. Se kuulostaa kiinnostavalta konseptilta, ja mielestäni sitä voitaisiin tulevaisuudessa tutkia ja soveltaa enemmänkin. Ehkä siinä olisi keino liittää koulun opetukset arkielämään (mikä tuntuu olevan ongelma nyt, kun ennen ulkoa opeteltavan tiedon löytäminen parilla klikkauksella on helppoa) – esim. jos opitusta ei ole välitöntä hyötyä itselle, siitä voisi olla hyötyä muille; ja jos siitä on hyötyä muille, siitä voi olla hyötyä myös itselle. Kaikki yhteiskunnan tietohan rakentuu jo olemassa olevalle tiedolle, ja uuden tiedon rakentaminen onkin aina kollektiivinen tapahtuma. Digitaalinen lukutaito on sosiaalista, ja loppujen lopuksi niin on tieto itsessäänkin. - Lea

Erottelu korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välillä nykymaailmassa tosiaan tuntuu hieman oudolta juuri siinä mielessä, että esim. korkeakulttuuri (mitä ikinä se nyt sisällään pitääkään) jotenkin määriteltäisiin populaarikulttuuria paremmaksi. Kuten aiemmin Lea totesi on hyvin vaikea nähdä mitään ylimääräistä meriittiä sillä, että jokin kulttuurikokemus (oli se vaikkapa jo edellä mainittu Mona Lisan näkeminen) koetaan livenä verrattuna siihen, että siitä näkee digitaalisen representaation. Toki kriittiset/reflektoivat lukutaidot voivat tässä tulla kuvaan mukaan esim. siinä, että digitaalisia representaatioita eri asioista on monta ja kokijan tulee pystyä suhtautua varauksellisesti siihen, mitä hänelle tarjotaan. Tämä voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta esim. lukiossa opetusharjoittelussa tuli havaittua esimerkiksi sotavalokuvausteeman yhteydessä, miten lukiolaisillekin voi olla haastavaa suhtautua kriittisesti heille mediassa tarjottuihin uutis- tai sotakuviin. Jos vastaan tulee vain suoria digitalisointeja (esim. bändin keikkavideo Youtubessa), niin ongelmaahan ei ole verrattuna asian livenä näkemiseen, mutta asia ei ole aina niin yksinkertainen. Tämä yhdistettynä Tomin mainitsemaan nykyajan netissä julkaisemin esteettömyyteen tarkoittaa, että digitaalisia representaatioita on lähes jokaisesta aiheesta useita, oli kyseessä kulttuurillinen tuotos tai ei.

Mitä tulee oppimiseen ja opiskeluun, kasvatustieteissä on useaan otteeseen todettu, että suurin osa ihmisen oppimisesta tapahtuu informaaleissa konteksteissa, ja kuten videollakin todettiin, oppilaat näkevät koulun usein täysin irrallisena paikkana, jonne mennään vaan tekemään "koulujuttuja". Ongelmaksi tässä muodostuu se, että aitoa informaaliutta nykyiseen peruskoululaitokseen on hyvin vaikea saada, ja vaikka tätä on pyritty paikkaamaan vähentämällä opettajajohtoista opetusta, on kuitenkin aina opettaja läsnä opetustilanteissa kontrolloimassa oppimista, mikä omalta osaltaan estää täydellisen informaliuden. Näitä aiheita jo käsiteltiin Mitran luennon keskustelunkin yhteydessä. Miten sitten saataisiin muita kuin mekaanista lukutaitoa tehokkaasti opetettua? Tätä on paha mennä sanomaan, ja sitä on yritetty ensi vuonna voimaantulevaan opetussuunnitelmaan hahmotella, mutta miten hyvin se on onnistunut näkyy vasta vuosien päästä, kun sillä opetussuunnitelmalla opiskelleet oppilaat siirtyvät koulusta työelämään, missä jo edellä todettiin, ettei pärjätä pelkällä mekaanisella lukutaidolla enää tulevaisuudessa. Uusia medioita (wikit, sosiaalinen media, smart boardit, jne.) otetaan opetukseen mukaan kyllä, mutta kuten Tomi totesi, varsinainen näihin liittyvä lukutaito, ja se mitä opetetaan, saattaa rajoittua puhtaasti mekaaniseen suorittamiseen (esim. noudatetaan kirjaimellisesti annettuja ohjeita, mutta mitään omaa ajatusta tai soveltamista ei ole näkyvissä oppilaiden tuotoksissa). - Taneli

Tämä kulttuurikeskustelu on kyllä aika haastava. Koska periaatteessa minkä tahansa asian voi määritellä kulttuuriksi, jos vaan osaa perustella. En osaa lähteä kulttuuria sen paremmin määrittelemään enkä osaa ottaa kantaa siihen, mikä määritelmä on paras. Kaippa ne ns. tyhmät meemitkin nyt sitten kulttuuria ovat, vaikka ajatus tuntuu omituiselta. Mutta kulttuuri on varmasti erittäin subjektiivinen asia. Tässä on nyt käyty keskustelua kulttuurin sitoutumisesta (tai sitoutumattomuudesta) paikkaan, ja tähän haluan ottaa kantaa. Mona Lisa livenä vai netissä? Mielestäni tässä ei ole millään tavalla mahdollisuutta nähdä näitä synonyymeinä. Jokainen pystyy katsomaan Mona Lisan netistä ja jokainen tasan tarkkaan tietää, miltä se näyttää. Mutta netistä katsottuna se on irti konteksista. On aivan eri asia kävellä Louvressa ja tulla lopulta siihen huoneeseen, jossa maailman kuuluisin taulu (oli se sitten replica tai ei) on esillä. Tämä on paljon konkreettisempi kokemus ja siihen liittyy paljon muutakin kuin vaan kuva naisesta. Mutta ymmärrän kyllä, että kaikki eivät näin koe. Toisaalta, mikäli näillä kahdella asialla ei olisi mitään eroa, ei kukaan kävisi museoissa yms.. Asetun siis sille kannalle, että kulttuuri ei ehkä ole välttämättä paikkaan sidottua, mutta se on kontekstisidonnaista. Bändin keikkavideo ei ikinä tule vastaamaan sitä, kun itse on eturivissä sitä livenä kuuntelemassa.

Kun nyt näihin moduuleihin on perehtynyt vähän satunnaisessa järjestyksessä, niin oppimista ja uusia lukutaitoja on tullut käsiteltyä monissa muissakin moduuleissa. Oppimista tapahtuu koko ajan joko tietoisesti tai tiedostamatta. En osaa sanoa kumpaa tapahtuu enemmän, mutta siihen tulokseen tultiin moduuli IX:ssä, että sellainen tietoinen oppiminen naksahtanee päälle kouluun mentäessä. Tästä syystä on kyllä huolestuttavaa, jos kouluissa opetetaan asioita, joilla ei enää ole relevanssia. Pahempaa on tosin se, jos kouluissa ei opeteta asioita, joita tulisi opettaa. Esimerkiksi tämä mainittu netin käyttö ja siihen liittyvät asiat tulee opittua lähinnä vapaa-ajalla informaaleissa konteksteissa. Toisaalta ainakin omalla kohdalla vapaasta tahdosta tapahtuva oppiminen on paljon tehokkaampaa ja vaivattomampaa kuin jonkin omasta mielestä turhan asian pänttääminen. Eli ehkä se, että nuoret oppivat netin käyttöä yms. koulun ulkopuolella on erittäin hyväkin asia. Näin koulussa voitaisiin järjestää sitten hieman enemmän advanced kamaa eikä tarvitsisi keskittyä ihan perusasioihin niin paljoa. Tietenkin tässä tulee se ongelma, joka mainittiin moduuli VII:ssä, eli lapset ovat kehitysasteiltaan erilaisia. Jotkut oppivat asioita paljon nopeammin ja erilaisissa ympäristöissä kuin toiset. Minun tuntemillani lapsilla on hyvin erilaisia suhtautumistapoja internettiin, ja siellä olevaan tavaraan. Jotkut ovat jopa välinpitämättömiä niitä kohtaan. Suurimmalle osalle riittää, että he osaavat googlettaa "free games". Tällä perusteella olisi kyllä tietenkin hyvinkin oleellista, että uusia lukutaitoja ruvettaisiin kunnolla opettamaan koulutusjärjestelmässämme. - David