Ero sivun ”Perusopetuksen Wikiloikka” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 41:
==== Jos kuka tahansa voi kirjoittaa, onko vaarana ilkivalta ja sabotaasi? ====
Aivan kuten perinteisiin oppilaalta toiselle periytyviin kirjoihin on kautta aikojen kirjan elinkaaren aikana syntynyt käyttäjän luomisvoimaa osoittavia piirroksia ja tekstejä, myös Wikikirjat saattavat olla sabotaasin kohteena. Kun kuka tahansa voi kirjoittaa, kuka tahansa voi myös sotkea kirjoja. Wikikirjoihin tallentuu kuitenkin versiohistoria, josta aiemman, sabotoimattoman version palauttaminen on helppoa ja nopeaa.
 
==== Pitääkö tässä nyt kaiken muun lisäksi ryhtyä vielä oppikirjatkin kirjoittamaan? ====
Ei tarvitse. Jokainen voi antaa panoksensa omien kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Kenenkään ei ole pakko kirjoittaa mitään, mutta siitä huolimatta kirjat ovat kaikkien saatavilla. Yhdellä saattaa olla jostain tietystä
 
==== Kopioidaanko perinteiset kirjat nyt nettiin? ====
Ei missään tapauksessa. Perinteisissä oppikirjoissa oleva materiaali on tekijänoikeuksilla suojattua, eikä sitä saa missään tapauksessa kopioida sellaisenaan wikioppikirjoihin. Wikikirjoihin kirjoitettava materiaalin on oltava kirjoittajansa omaa tuotantoa, mutta se saa ja sen kuuluukin perustua lähteisiin.
 
==== Eikö se ole epäreilua, että minä kirjoitan ja joku toinen hyötyy siitä? ====
Tämä riippuu asioiden katselukulmasta. Voit ajatella, että asia on epäreilu, mutta voit nähdä asian myös niin, että kun jokainen antaa vähän, kaikki saavat paljon. Jos jokainen ajattelee niin, että joku toinen saa kirjoittaa, kukaan ei kirjoita. Jos taas tuhat ihmistä ajattelee niin, että minäpä kirjoitan yhden artikkelin (oppikirjan kappaleen) aiheesta, josta tiedän, syntyy tuhannen oppikirjakappaleen kokoelma yhden ihmisen yhden artikkelin työpanoksella.
 
==== Jos aloitan kirjoittamaan, pitääkö koko kirja kirjoittaa kerralla valmiiksi? ====
Ei tarvitse. Edes kokonaista artikkelia ei tarvitse saada valmiiksi. Oppikirjan kappaleen, josta käytetään myös nimitystä artikkeli, sisältöä voi ideoida jokaiseen artikkeliin liittyvällä keskustelusivulla. Voit siis käydä jättämässä vain ideoitasi mahdollisesta tärkeästä sisällöstä. Jos sinulla on jo yhden tai kahden virkkeen idea aloituksesta, sekin riittää. Joku toinen täydentää aloittamaasi artikkelia myöhemmin.
 
==== Minulla olisi paljon ideoita kirjoittamiseen, mutta en oikein osaa lisäillä tarvittavia kuvia tai muutenkaan muokata tekstiä wikikirjoissa. ====
Pelko pois! Wikialustan uusi visuaalinen tekstieditori on erittäin helppokäyttöinen. Jos osaat käyttää Wordia, osaat kirjoittaa myös wikiin. Riittää, kun painat muokkausnappia ja alat kirjoittaa, ja lopuksi julkaiset tuotoksesi. Yhtään koodia ei tarvitse kirjoittaa. Myös tekstiä täydentävän multimedian lisääminen on helppoa, mutta jos se pelottaa, sitä ei tarvitse tehdä. Joku muu voi täydentää artikkeliasi myöhemmin lisäämällä siihen esimerkiksi kuvia, kaavioita, ääntä tai videota.
 
==Projektissa mukana==
Projektia toteuttamassa ovat tuhannet tavalliset suomalaiset. Mukana on paitsi opettajia, myös muita asiasta innostuneita. Kirjojen artikkelien tuottamiseen ei tarvita kenenkään lupaa, vaan kuka tahansa voi osallistua kirjoittamiseen tai sisällön tarkastamiseen. Haluaisitko sinä tai yhteisösi osallistua Suomen yhteisöllisimmän oppikirjaston kirjoittamiseen? Hyppää rohkeasti [[b:Wikikirjasto:Perusopetuksen_osasto|Wikikirjastoon perusopetuksen osastoon]], valitse kirja ja artikkeli, klikkaa muokkaa ja ryhdy kirjoittamaan tai muokkaamaan!
 
Projektia toteuttamassa ja koordinoimassa ovat myös seuraavat yritykset ja yhteisöt.