1. Talouden suunnittelu

Talous tulee suunnitella pääsääntöisesti siten, että toimintatulot kattavat toimintamenot. Erilliset varainhankintatoimenpiteet tukevat talouden vakautta tai kohdistuvat kertaluotoisiin rahoitustarpeisiin.

2. Varainhankinta

Varainhankinnan keinot;

Jäsenmaksujen kerääminen on aivan keskeinen yhdistyksen toiminnan rahoitusmuoto.

arpajaiset: Arpajaislaki

Talkootyö on yksi varainhankinnan keino. Oman yhdistyksen tapahtumissa tehtävä talkootyö on verotonta, yhdistyksen ulkopuolisille tehtävä työ yhdistyksen lukuun saattaa olla verollista. Lisätietoa kohdassa verotus

3. Avustukset

4. Yhteistyökumppanuus eli ns. sponsorointi on yleensä vastavuoroisuussopimus yhdistyksen ja yrityksen kesken.

5. Verotus

Verotuksen osalta on muistettava, että verovelvollisella on ilmoitusvelvollisuus ja ilmoittamisten laiminlyönti voi johtaa veronkorotuksiin.

Verotusohje yleishyödyllisille yhdistyksille ja säätiöille

vuosittaiset vero-ilmoitukset:

6. Muu talous

Laskutus on syytä yhdistyksessä hoitaa viipymättä, käsinkirjoitettuja pankkisiirtojen aika on ohi! Saatavien seurantaakaan ei voi jättää retuperälle.

Tehtäviä

muokkaa

Pohtikaa, onko jäsenmaksujen taso suhteessa jäsenetuihin ja onko jäsenmaksujen kerääminen tehokkaasti hoidettu

Tarkistakaa, onko yhdistyksenne antanut tarpeelliset veroilmoitukset.

Tehkää kiinteistön osalta tarkistus, että kiinteistötulo on ilmoitettu oikein.

Taustamateriaalia

muokkaa