Sugata Mitra: Build a School in the Cloud

[WIKIÄISET: [Anna-Maija,_Eija,_Marjut,_Jukka,_Anne,(wikiaiset)|Paluu edelliselle sivulle]]



28102013 KOOSTE _ Sugata Mitran video_ WIKIÄISET : Eija, Anna-Maija, Jukka, Anne ja Marjut pohtivat


     Sugata Mitran videosta  nousi Wikiäisten pohdinnoista vahvasti esille kaksi selkeää teemaa; 
    
             AJATUKSIA SUGATA MITRAN TUTKIMUKSISTA 
             KOULUTUSJÄRJESTELMÄN SISÄLLÄ TOTEUTETTAVAN PEDAGOGIIKAN POHDINTAA TIETOYHTEISKUNNAN VIITEKEHYKSESSÄ


AJATUKSIA SUGATA MITRAN TUTKIMUKSISTA

Eija: Sugata Mitra on tehnyt hienoa työtä tuodessaan Intiassa oppimismahdollisuuden myös slummissa ja syrjäseuduilla asuvien lasten ulottuville. Hänen ajatuksensa rohkaisun ja kannustuksen merkityksestä oppimisprosessissa on mitä tärkein, mutta ei suinkaan uusi idea kasvatuksessa. Suomalaista koulua ja aikuisopiskelua ajatellen Sugata Mitran suurin anti lienee ajatuksessa käyttää tietoverkkoa esim. autenttisen kielen opiskeluun (englannin kielellä Internetissä lienee riittävästi materiaalia hyvän kielitaidon oppimiseen) sekä tiedonhankintaan erilaisista mutkikkaistakin aihepiireistä. Hän esittää ajatuksen siitä, että opettajan tärkein tehtävä oppimisprosessissa on esittää kysymyksiä, väistyä syrjään ja ihailla lopputulosta. Tästä voisin olla samaa mieltä :)

Anna-Maija: Sugata Mitran käytännön tutkimustulokset lasten oppimisesta tietokoneen avulla ilman opettajaa Intian pienissä kylissä ja slummialueilla herättävät minut pohtimaan luovuuden ja uusien oppimisympäristöjen merkitystä Suomen koulutuskentällä. Videolla esitettyjen tutkimusten tulokset puhuivat yhtenevää kieltään: Lapset oppivat tekemään sitä mitä he haluavat oppia tekemään. Jos lapsilla on mielenkiintoa, oppimista ja koulutusta ryhmissä tapahtuu. Sugata Mitran tutkimustulosten perusteella oli pääteltävissä, että lapset voivat oppia käyttämään tietokoneita ja internetiä omin neuvoin, riippumatta keitä he ovat tai missä he ovat. Myös luovuus oppijan voimavarana korostuu. Ongelmien ratkaisukyky, uudet oppimis- ja opetusideat, luova ja toimiva ryhmädynamiikka sekä ryhmätyöskentely nousevat tämän videon tutkimustulosten keskeisiksi teemoiksi. Sugata Mitran videon katsottuani, pohdin entistä syvemmin luovuuden ja kannustamisen merkityksen korostamista ja niiden vaikutuksia oppimisessa ja opetuksessa läpi koko kansallisen koulutusjärjestelmämme. Mitä on luovuus? Miten luovuus määritellään? Itse kiteyttäisin luovuuden määrittelyn alla oleviin lauseisiin ja samalla voisimme pohtia, näkyykö luova toiminta ja sen tuottamat innovatiiviset toiminnalliset työskentely- ja opetusmenetelmät kansallisella koulutuksen kentällämme riittävästi:

    •Kyky nähdä uusia asiayhteyksiä ja kehittää epätavallisia ideoita
    •Kyky tuottaa tarkoituksellisesti jotakin uutta tai ainutlaatuista
    •Perustuu usein laajaan tietovarantoon tai kokemukseen
    •Taustalla vapaus, joustavuus, ennakkoluulottomuus, kokeilunhalu, kyky ottaa riskejä, 
     mielikuvitus, itsenäinen arvostelukyky, reflektio, ilmaisukyky

Sir Ken Robinsonin mukaan koulut tappavat luovuuden! Kannattaa katsoa humoristisesti esitetty mutta painavaa asiaa sisältä video, jos haluaa laajentaa ja syventää ajattelua aihee tiimoilta. http://www.ted.com/talks/ken_robinson_says_schools_kill_creativity.html.

Sugata Mitran tutkimustulokset osaltaan rohkaisevat meitä kaikkia toimimaan sen puolesta, että luova toiminta ja sen tuottamat parhaat ideat ja tulokset näkyisivät entistä selkeämmin koulutustoiminnassamme.

Jukka: Sugata Mitran Hole in Wall ja Minimal invasive education> Pedagogisena lähtökohtana oli niin sanottu Minimal invasive education, jossa opiskelijat oppivat toisiltaan ilman opettajan ohjausta. Itseohjautuvuus ja vertaisoppiminen on lähes ainoa ohjauksen muoto. Sugatan Mitran kokeilujen taustalla on ollut kehitysmaiden lasten köyhyyden ja syrjäytymisen ratkaiseminen. Koska maaseudulla ei ole opettajia, hän tarjosi lapsille mahdollisuuden opiskella itsenäisesti. Hole in the Wall projetin tuloksena suurimmaksi osaksi lukutaidottomat lapset oppivat tietokoneen käyttöä sekä riittävästi englannin kieltä käyttääkseen sähköpostia, chattiä sekä etsiäkseen tietoa internetistä. He kehittyivät myös englannin puhujina. Heidän matemaattis-luonnontieteellinen ymmärryksensä kasvoi ja he oppivat perustelemaan mielipitäitään sekä tunnistamaan manipulaatiota. He oppivat sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteistä ongelmanratkaisua.

Mitra tarjoaa ratkaisun kokonaisvaltaisen oppimisprosessin syntymiseen pilvikoulun kautta, jossa kaikki oppivat toisiltaan. Olemme mukana vastaavassa opetusmallissa parhaillaan itsekin. wikipedian ideana on korjata itse virheellistä tietoa muiden toimesta. Mitra kutsuu oppimista pilvessä termillä Self Organized Learning Environment. Ohjaaja tarjoaa vain mahdollisuuden oppimiselle ja rohkaisua, oppiminen tapahtuu oppijoiden itsensä toimesta. Silti voitanee kysyä, syntyykö oppijoille aina kokonaisvaltainen kuva opittavasta asiasta.

Anne: Sugata Mitran luennosta jäi päällimmäisenä mieleen (lasten) kyky oppia uutta hyvin nopeasti. Esimerkiksi lapset, jotka eivät olleet koskaan nähneet tietokonetta, oppivat käyttämään sitä muutama tunti ensikohtaamisen jälkeen (toki pienellä avustuksella). Myös muissa kylissä itseoppiminen tuotti jonkinasteisia tuloksia, vaikka oppimistehtäviä vaikeutettiin huomattavasti. Kylän asukkaat oppivat jotain uutta ryhmänä ja he myös opettivat toisiaan ryhmänä.

Sugata Mitran luennolla nostettiin esille ajatus siitä, että oppimista voi tapahtua niin kotona, kouluissa ja koulujen ulkopuolella. Oppiminen ei ole siis paikkasidonnaista, jolloin etä- ja itseopiskelu (yksin tai ryhmässä ilman opettajaa) voi mahdollistaa yhä usemman yksilön pääsyn tiedon pariin. Ajatuksena tämä on mahtava, mutta miten varmistaa oppimistulos? Olenkin samaa mieltä aiempien kommentoijien kanssa siitä, että myös itseopiskelu tarvitsee jonkinlaista ohjausta, jotta opittu tieto ei jäisi pirstaleiseksi ja vajaaksi jostain suuremmasta kokonaisuudesta.

Sugata Mitran luento toi mielestäni esille erityisen hyvin juuri sen puolen, ettemme me ihmiset ole täysin uunoja oppimisen suhteen. Me kykenemme oppimaan itsenäisesti, tulimme sitten mistä lähtökohdista tahansa.

Marjut: Sugata Mitran puheenvuoro oli hyvin herättelevä ja innostava. Itse ajattelen, että opettajan rooli on murroksessa ja vastuu oppimisesta on siirtymässä enenevässä määrin opettajan tasolta oppilaan tasolle, opettajajohtoisuudesta kohti kollektiivisempaa oppimista. Näen, että ideaalissa oppimistilanteessa opettajan ja oppilaan välinen (auktoriteetti )kuilu katoaa ja lopulta jäljelle jää yhdenvertainen ihmisten välinen vuorovaikutus, jossa parhaat ideat ja perustelut – eivät ihmisten roolit – ratkaisevat. Kuten kurssimme opettaja sanoi viime maanantaina, meistä jokainen voi käydä vaikkapa tämän kurssin opintosuunnitelman kirjoittamassa uudelleen, tietysti hyvien perustelujen kera. Mitä tulee Mitran puheenvuoron ja sen innostavuuteen, ajattelen, että ideaali opettaja on nimenomaan innostaja, ihminen, joka osaa pitää mielenkiintoa yllä ja kannustaa oppilaita ottamaan itse selvää asioista



KOULUTUSJÄRJESTELMÄN SISÄLLÄ TOTEUTETTAVAN PEDAGOGIIKAN POHDINTAA TIETOYHTEISKUNNAN VIITEKEHYKSESSÄ

Eija: Sugata Mitran ajatukset koulutuksen historiasta ovat ymmärrettävät hänen taustaansa vasten tarkasteltuina. Suomessa asuvalle brittiläinen imperiumi on melko kaukainen asia eikä täkäläisen koulujärjestelmän juuria voi sieltä löytää. Suomalaisen koulujärjestelmän laadukkuutta on viime vuosina suitsutettu ja olisin itsekin taipuvainen pitämään järjestelmäämme pääosin hyvänä. Yleinen ja yhtäläinen mahdollisuus koulutukseen on hieno asia. Koen tärkeäksi nykyisessä koulujärjestelmässä myös ilmaiset ateriat ja terveydenhoidon sekä iltapäiväkerhotoiminnan. Koulun opetussuunnitelma heijastanee yhteiskunnan arvoja. Opetussuunnitelmaan olisin halukas lisäämään taito- ja taideaineita (askartelua, maalaamista, piirtämistä, nikkaroimista, tanssia, ruuanvalmistusta, teatteria, musiikkia).

Minusta on tärkeää, että kouluissa tapahtuvassa opiskelussa säilytetään struktuuri eli on tärkeää, että opettaja/ohjaaja valmistelee aihepiiriä ja esittää kysymyksiä olennaisista asioista. Etäopintoihin suhtaudun luonnollisesti myönteisesti ja Sugata Mitran Sole-menetelmästä saattaisi löytyä uusia ideoita etäopintojen toteuttamiseen. - Verkko-opetuksen toteuttamisessa koen tärkeäksi laadukkaat opetusmateriaalit eli laadukkaat sisällöt verkossa. Opetuksen ohjaajalla on sisältöjen valinnassa tärkeä rooli ainakin pienimpien oppijoiden kanssa. Tärkeää on myös medialukutaidon ja lähdekriittisyyden opettaminen lapsille, nuorille ja aikuisille.


Anna-Maija: Olisiko aika heittää opettajien perinteiset, aikansa eläneet opetusmenetelmät romukoppaan? Tilausta on jo pitkään ollut luoville, kannustaville ohjaajille, joiden pääsääntöinen tehtävä opettamisen sijaan on johdattaa oppilaita erilaisten ryhmätyöskentelymenetelmien avulla ratkaisemaan yhteisiä oppimisen haasteita aina seuraavaa askelmaa opiskelun tavoitepolulla tavoitellen. Vai onko todellakin niin, että vain nuorempi opettajasukupolvi pystyy aktiivisesti tarttumaan koulutuskentällä oleviin haasteisiin ennen kuin toivottuja muutoksia voidaan havaita? Toisaalta on esitettävä kysymys, miten paljon ylipäätään perinteisen ja kovin rajatun koulutusjärjestelmän sisällä voidaan ylipäätään mitään toimintaa uudistaa ja kehittää kun kaikki toiminta on ylhäältä päin valmiiksi saneltua!

Tulevaisuuden uusia oppimisympäristöjä pohdittaessa globaalista näkökulmasta, näen eurooppalaisessa, koulujen välisessä kansainvälisessä yhteistyössä entistä tiiviimpää käytännön yhteistyötarvetta. Koulutuspoliittisten juhlapuheiden ja oppilaitosen uumeniin haudattujen monien hankekokeilujen sijasta olisi rahaa ohjattava jatkuvan, tuloksellisen, innovatiivisen ja läpinäkyvän toiminnan työmuotoihin sekä avoimemmin levitettävä netin välityksellä uusia ja luovia oppimiseen liittyviä yhteistyökokeiluja. Miten Sugata Mitran video inspiroi suomalaisen alakoulun 4-6 luokan opettajaa luovasti kehittämään opetustyötään yhdessä esim. espanjalaisen kollegansa kanssa niin, että molempien oppilasryhmien kanssa uudet oppimisympäristöt ja tulevaisuuden uudenlaiset lukutaidot on opetuksessa huomioitu?

Emeritius Professori Kari Uusikylän kirjallisesta tuotantoa aikanaan luettuani muistiini piirtyy vahvasti lukuisat esimerkit lahjakkaan opiskelijoiden luovien kykyjen tukahduttamisesta oppitunneilla ja harrastuksissa. Jotta voimme olla luovia tarvitsemme mahdollisuuden ja rohkaisua tehdä asioita toisin. Toisin tekemiseen liittyy mielestäni vahvana seuraavat toiminnalliset elementit:

    •Riippumattomuus, vaihtoehtojen etsiminen
    •Ideoiden tukeminen, kuuntelu, rohkaisu
    •Lupa epäonnistua, kyky sietää epävarmuutta, ottaa riskejä
    •Edellyttää suvaitsevaisuutta

Jukka: Minimal invasive education malliin liittyy palastellun tiedon haaste. Sama ilmiö liittyy ubiikkiin oppimiseen (mobiilioppiminen ja sosiaalinen media) ja opiskelun kaikkiallisuuteen. Oppimisympäristö kulkee opsikelijan mukana mobiililaitteen muodossa. Oppimistilanteita on siellä täällä ja keskittyminen jakautuu pirstalaisiin hetkiin. http://www.sivistys.net/uutiset/ubiikki_oppiminen_on_kaikkiallista.html

Aivotutkija Susan Greenfieldin puhuuu Fluid intelligencestä", joka on erityisesti nuorille tyypillinen älykkyyden muoto ja ilmenee muun muassa nopeana tiedonkäsittelykykynä. "Crystalliced intelligence" on taas syvällisempää asiayhteyksien ja merkitysten ymmärtämistä. Luovuus kaipaa kumpaakin.

Opettajien tulisi kyetä huolehtimaan, ettei opiskeljoiden oppiminen jää liian pirstaloiduksi. Greefield kutsuu niitä uhkapelurin aivoiksi. Häntä huolestuttaa etenkin se, että näiden "hauraiden digipersoonallisuuksien" aivot eivät kehity vuorovaikutuksessa muiden kanssa. "Susan Greenfield ja kiehtovat aivot" Fujitsun internetlehti Net, 2/2012).http://www.net.fujitsu.fi/fi-FI/22013/Susan_Greenfield_ja_kiehtovat_aivot%284686%29) Kasvatustieteen professorin Kirsi Longan mielestä käsitys 1990-luvulta syntyneiden diginatiiveiden yksinäisestä puurtamisesta tietokoneen kanssa on harhaanjohtava. Heille sosiaalinen media on nimenomaan tapa kommunikoida. Niinpä Greenfieldin pelko saattaa olla osittain aiheetonta. http://psykologinenpaaoma.fi/2013/09/03/diginatiiveja-ja-digisiirtoilaisia/

Sugata Mitran esittämää pilvikoulua vastaavaa oppimisympäristöä edustaa henkilökohtainen oppimisympäristö (Personal Learning Environment),jossa oppija säätelee itse omaa oppimistaan. Henkilökohtaisessa oppimisympäristössä:

    oppija asettaa itselleen oppimistavoitteet
    oppija hallitsee oppimisensa sisältöä ja prosessia
    oppija kommunikoi toisten kanssa oppimisprosessinsa aikana omista lähtökohdistaan

Kyse ei ole pelkästään ePorfoliosta, sillä lähtökohtana on hyödyntää omaa henkilökohtaista oppimisverkostoa (Personal Learning Network) oman tarpeen mukaaan. Tavoitteena on itseohjautuvuuden ja itsesäätelyaitojen kehittyminen sekä yhteistoiminnallisen oppiminen verkostoitumalla. Henkilökohtaisen oppimisympäristön kehittäminen yhdistyy elinikäisen oppimiseen ja ammatilliseen kasvuun.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Henkil%C3%B6kohtainen_oppimisymp%C3%A4rist%C3%B6

Anne: Viime aikoina on puhuttu paljon tietokoneiden ja älylaitteiden tuomisesta Suomen kouluihin lasten oppimistarkoituksiin, mutta voiko se täysin syrjäyttää perinteisen opettajajohtoisen oppimismallin? Suomalaista koulujärjestelmää ollaan kehuttu ja siitä ollaan haettu mallia muiden maiden koulujärjestelmiin. Tuleeko älylaitteiden käyttäminen oppimistarkoituksissa olemaan seuraava ”suomalainen vinkki” muille maille? Minulla ei ole tietoa siitä, miten muissa maissa on jo otettu tai ollaan ottamassa käyttöön älylaitteet opetukseen. Kenties myös muilla mailla on jo samansuuntaisia suunnitelmia?

Joka tapauksessa, olemme vääjäämättömästi kulkemassa kohti yhä teknillistyvää maailmaa, jossa tieto edelleen vähenevien klikkauksien päässä. Siihen maailmaan ei pidä hypätä pää edellä, mutta ei myöskään jäädä jahkailemaan ensimmäisen askeleen kanssa.

Marjut: Anna-Maija nostaa esiin hyviä ajatuksia oppimisesta ja luovuudesta. Olen vahvasti samoilla linjoilla siinä, että koko oppimisympäristöä kannattaisi vahvasti kehittää uuteen suuntaan. Nämä ”juhlavat innovatiivisuuspuheet” ja samanaikaiset taideaineiden/taidekoulujen/humanististen alojen lakkautukset yhteiskunnan saralla eivät lainkaan tue toisiaan, vaan ovat pahasti ristiriidassa keskenään. Uusille kehitysideoille, teoreettisemmille ja käytännöllisemmille, kaikille on tilausta yhteiskunnassamme. Itse toivoisin poliittiselta pelikentältä pitempinäköistä päätöksentekoa ja avauksia. Jos kaikkea mietitään ensisijaisesti ja lyhytnäköisesti rahassa (lyhyen aikavälin rahassa) ja kun kokonaisuutta ei huomioida, lähtee yhteiskuntamme nopeasti luisumaan kaikkea muuta kuin sinne innovatiiviseen (idearikkaaseen) suuntaan. Jyrki Kataisen hallituksella lienee paljon tehtävää tällä saralla.

Anne mainitsi älylaitteiden käytöstä oppimisen tukena. Ymmärtääkseni ainakin osassa Suomen kouluja näitä kokeiluja on ollut. Myös mediakasvatuksen osuus ja sisältö ovat varmaankin melko vaihtelevalla tasolla, opettajasta riippuen. Itse tekeminen, analysointi ja kriittisyyden opettelu ovat kaikki tärkeitä ulottuvuuksia median käytön ohessa. Kenties yksi olennaisimmista asioista, josta nykyopettajan olisi hyvä olla tietoinen, on tämä todellisuus, hyvin medioitunut sellainen.

Itse näen mediakasvatuksen ja medioiden käyttöönoton hyvin tärkeänä. Sillä tavalla esimerkiksi opettaja saa nämä uudet oppimisen, tekemisen ja kommunikoinnin tavat haltuun. Kuten Mitra (ja useampi keskustelijakin) taisi mainita, oppiminen vaatii ainoastaan oppijan innostuksen. Innostus ja valppaus (jotka taitavat olla sukua luovuudelle) uusille asioille saa ihmisen oppimaan. Ahdistus, rangaistukset ja pakko toimivat päinvastoin. Lapsi oppii leikkien mutta niin oppii myös aikuinen. Samat mekanismit toimivat taustalla.