Motivaatiomatojen keskustelua modulista 9

Lasten ja nuorten mediaympäristöt ja monilukutaito

Jenni: Huomaa taas, kuinka nämä monet infotieteiden kurssit tuntuvat olevan kovin ristikkäisiä ja päällekkäisiä, kun tämäkin luentovideo on tullut jollain toisella kurssilla jo katsottua, mikä ei sinänsä haittaa, sillä hyvää asiaahan Kupiainen tuossa puhuu, mutta luulisi, että sisältöjä löytyisi monipuolisemmin ja enemmänkin ja ehkä ajankohtaisempaakin, sillä tuossakin kuitenkin puhutaan tulevasta OPSista, joka nyt on jo otettu käyttöön. Tietysti siitä ei paljon vielä voi sanoa, kun ei ole kokemusta. Sisältöjen päivitys ois kyllä jees.

Mutta siis itse aiheeseen. Listailen nyt tähän muutamia huomioita, joita videosta syntyi:

- Luennossa puhuttiin mediaympäristöjen muuttumisesta visuaalisempaan suuntaan. Uskoisin, että siihen on vaikuttanut ennen kaikkea teknologioiden ja välineiden muutos ja kehittyminen. Totta kai mediaympäristöt ja niihin osallistuminen on visuaalisempaa, koska visuaalisten sisältöjen tuottaminen on helpompaa älypuhelinten ja niiden melko hyvälaatuistenkin kameroiden avulla. Kuvan ottamiseksi ei tarvita enää erillistä kameraa ja kuvan erillistä siirtämistä esimerkiksi tietokoneelle, josta sen voi julkaista tai lähettää. Kun kaikki tapahtuu yhden laittaan avulla, on kaikki helpompaa.

- Luennossa mainittiin myös, että vaikka muutos on kohti visuaalisempaa, harvoin silti on pelkkiä kuvia ilman tekstiä. Teksit eivät ole kadonneet, mutta sanoisin, että ne ovat sisällöllisesti ja rakenteellisestikin paljon muuttuneet. Olisi esimerkiksi mielekiintoista testata peruskouluikäisillä, että jos tehtävänä olisi tuottaa kuvalle kuvateksti, toteutettaisiinko se perinteisellä kuvatekstirakenteella vai esimerkiksi hashtageja käyttämällä, jos tehtävänantoa ei tarkennettaisi sen enempää. Hashtagit ja muut aihetunnisteet yleensä on melko mielenkiintoinen ilmiö, joka toisaalta karsii omatoimista tuottamista mutta toisaalta vaatii innovatiivista kykyä tiivistää sisältöjä ja teemoja. Näin kielitieteilijän näkökulmasta siis varsinkin ainakin mun mielestä mielenkiintoinen asia, kun enemmän asiaa pohtii :D

- Luennossa puhuttiin siitä, mistä tällä kurssilla on puhuttu paljon muutenkin, eli miten koulumaailma saataisin päivitettyä ajantasalle niin, että koulumaailma ja arjessa tapahtuva tekstien kanssa toiminen eivät tuntuisi toisistaan irrallisilta. Luennossakin mainittiin, että oppilaista voi helposti koulumaailma tuntua 100 vuotta taaksepäin siirtymiseltä ja vanhanaikaiselta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että koululaitosta tulisi päivittää ja kehittää, mutta täytyy kuitenkin olla varuillaan siinä, ettei kouluista yritetä luoda hauskoja viihdekeskuksia ja tavallaan markkinoida opiskelua ja oppimista vapaa-aikaan verrattavana viihteenä. Mielestäni on ihan tervettä, että välillä on myös tylsää. Kaiken ei tarvitse olla alituista hauskanpitoa ja jatkuvia ärsykkeitä, sillä tosielämäkään ei aina ole hauskaa. Pitkästyminenkin on luonnollista. Monilukutaitokaan ei tarkoita pelkkää teknologiaa ja viihdettä, vaan erilaisten medioiden ja välineiden, siis myös niiden "tylsien" kirjojen ja perinteisten tekstien, monipuolista ja yhdistettyä käyttöä ja osaamista. Viihteen ja hauskuuden avulla voidaan motivoida oppimaan, mutta koulun perustarkotus ei kuitenkaan ole olla alituista viihdettä ja hauskuutta.

- Kupiainen otti mielestäni hyvin esille diginatiivi-käsitteen liian yksipuolisen ja yleistävän käytön. Vaikka luokitusten ja yleistysten tekeminen auttaa, on tärkeää muistaa, että niin sanotut diginatiivitkaan eivät ole yhtenäinen, samalla tavalla toimiva samoja asioita osaava joukko, vaan jokainen nuoremmankin sukupolven edustaja on yksilö. Tämä tulisi muistaa ottaa huomioon myös koulujärjestelmää kehitettäessä, sillä vaikka yhdessä tekeminen ja tuottaminen nähdään yleensä optimaalisimpana tilanteena oppimiseen, kaikki eivät ole samanlaisia ekstroverttejä joukkuepelaajia, vaan edelleen löytyy niitä lapsia ja nuoria, jotka pystyvät toteuttamaan itseään paremmin yksin.

- Mielestäni on hyvä, että monilukutaidon käsite tuotiin uuteen OPSiin, mutta sen konkreettinen sisällyttäminen opetukseen lienee vaikeampaa. Meidän semmaryhmässä esimerkiksi yksi opiskelija tekee gradua liittyen kielikasvatuksen ja kielitietoisuuden käsitteiden näkymiseen uudessa OPSissa ja todellisessa opetustilanteessa, ja tulosten mukaan nekin käsitteet ovat osin täysin vieraita joillekin opettajille. Mikähän on laita monilukutaidon kanssa? Osataanko sitä oikeasti hyödyntää ja sisällyttää varsinaiseen opetukseen?

Sanni: Muistan myös katsoneeni tämän videon jonkun toisen kurssin yhteydessä. Toivon mukaan pian voidaan ruveta jo keskustelemaan siitä, miten uusi opsi on alkanut käytännössä toimimaan.

Varmasti yksi keskeinen syy visuaalisuuden lisääntymiselle on juurikin tuo, että nykyään kaiken voi vaivattomasti tehdä yhdellä laitteella. Paljon on oltu huolissaan siitä, miten lukemisen tapojen muuttumisen myötä ihmiset eivät jaksa enää keskittyä lukemaan pitkiä lineaarisia tekstejä. Hypertekstit hyperlinkkeineen, kuvineen ja videoineen tarjoavat lukuisia polkuja siirtyä asiasta toiseen ja liikkua tekstissä eteenpäin. Kuten Kupiainen sanoo, kuva ja teksti elävät silti vahvasti yhdessä. Esimerkiksi Instagramissa käytetään kuvatekstejä ja Snapchatissa ottamaansa kuvaa tai videota voi täydentää tekstipätkällä. Syynä visuaalisten viestien ja visuaalisen jakamisen lisääntymiseen on varmasti myös se, että pelkkiin teksteihin ei aina jakseta keskittyä, mikä on ymmärrettävääkin, sillä kyllähän kuvat ja muut visuaaliset elementit värittävät tekstiä ja tekevät siitä mielenkiintoisempaa luettavaa. Informaatiota on tarjolla niin paljon, että kuvien kautta sen vastaanottaminen ja lähettäminen nopeutuu.

Visuaalisuus on syytä huomioida myös opetuksessa. Koska netti muuttuu jatkuvasti, ja koska koko ajan kehittyy uusia palveluita ja työkaluja, on niitä hyvä hyödyntää myös kouluissa, etteivät koulut jää aikaansa jälkeen. On kuitenkin totta, mitä Kupiainen sanoo siitä, ettei kouluilla ole yksinkertaisesti resursseja vastata vapaa-ajan tarjoamia mahdollisuuksia. Uusien medioiden ja tekstien (ml. kuvat, videot jne.) tarjoamia mahdollisuuksia tulisi silti rohkeasti hyödyntää koulumaailmassa, eikä niitä pitäisi jättää pelkästään vapaa-aikaan. Koulujen välilläkin on suuri eroja siinä, miten paljon esimerkiksi nettiä ja tietokoneita tai muita laitteita hyödynnetään opetuksessa. Tärkeä pointti on tuo, mitä sanoit siitä, että osaksi monilukutaitoa täytyy liittää myös perinteiset, ”tylsät” tekstit ja mediat. Myös perinteisten tekstien lukeminen on tärkeä taito myös muilla elämän osa-alueilla.

Myös tuosta ”kolmannesta tilasta” olen kuullut viime aikoina puhuttavan paljon. Miten saisi yhdistettyä vapaa-ajan kirjoittamisen koulumaailmaan, vai haluavatko oppilaat ylipäätään tehdä niin? Ajatus vapaa-ajan tekstien kirjoittamisesta koulussa kuulostaa hienolta tavoitteelta, sillä siitä oppilaat voisivat ainakin kokea saavansa konkreettista hyötyä. Toisaalta oppilaat voivat ajatella, että koulu ”pilaa” heidän vapaa-aikansa tekstit, jos vapaaehtoisesti kirjoitettuja täytyisikin ryhtyä tuottamaan koulussa ”pakosta”. Omat tekstit voivat olla oppilaalle myös niin henkilökohtaisia, ettei niitä halua muiden, edes opettajan, silmille tuoda. Videon lopussa yleisöstä esitetään kommentti siitä, voisiko kirjasto toimia tuona kolmantena tilana. Uskon, että koulujen ja kirjastojen välinen yhteistyö onkin tässä asiassa tärkeää, sillä kirjasto voisi hyvin olla se paikka, joka tarjoaa mukavan ja rennon oppimisympäristön. Kirjastot ja niiden rooli on jatkuvasti paineiden ja muutosten kohteena, joten mielestäni tässä voisi olla hyvä suunta kirjastoille. Toki se kuitenkin vaatii paljon työtä. Kirjastojen tulisi tarjota oppilaille heidän käyttöönsä sopivat tilat koulujen lähettyviltä tai ainakin kulkumatkan varrelta. Siirtymisen kohti kirjastoa tulisi myös tapahtua vapaaehtoisuudesta, eikä esimerkiksi opettajien käskystä.