Motivaatiomatojen keskustelua modulista 4

Vapauden asteet verkkomediassa

Sanni:

Internetin ja verkkomedian vapaus on asia, joka on herättänyt melko paljon keskustelua. On hyvä, että internet mahdollistaa kaikille osallistumisen esimerkiksi poliittiseen keskusteluun, mutta onko olemassa myös sellaisia asioita, joista ei ole sopivaa puhua? Mieleeni tuli videota katsoessani MV-lehti, joka jokin aika sitten suljettiin, mutta avattiin sitten sananvapauden nimissä uudelleen. MV-lehden sisältö on suurimmaksi osaksi provosoivaa ja kärjistävää, ja sen tarkoituksena on ruokkia tiettyjä näkökulmia. Voidaanko sananvapaudella perustella rasismi ja perättömien juttujen levittäminen? Miten pitkälle sananvapauden nimissä voidaan mennä? Sama käy ilmi myös yksityisten henkilöiden nettikirjoittelussa: Mitä saa ja mitä ei saa kirjoittaa? Mahdollistaako internetin vapaus liiaksi myös loukkaavien tekstien kirjoittamisen? Mielestäni on hyvä, että aiheeseen on viime aikoina puututtu, ja toivon mukaan ainakin osa törkeiden vihapuheiden kirjoittajista ovat joutuneet vastuuseen sanoistaan. Myös moderoinnilla asiaan voi puuttua, mutta se ei kuitenkaan poista itse ongelmaa. Mielestäni tämä vihaviestikilpailu on hauska esimerkki siitä, miten bloggaaja pääsi näpäyttämään vihaviestien kirjoittajia. Vapaudessa on toki paljon hyvää, koska internetissä kuka tahansa voi tuottaa ja jakaa sisältöä, ja näin ollen ns. ”tavallistenkin” ihmisten on helpompi saada äänensä kuuluviin. Siksi onkin tärkeää, ettei internetin käyttäjien vapautta rajoiteta liikaa, sillä liiallinen rajoittaminen vie kauemmas demokratiasta, ja se voi saada ihmisten elämään eräänlaisessa kuplassa, jossa yksi taho määrittelee politiikan suunnan.

Jenni: MV-lehti on kyllä hyvä esimerkki, kun pohditaan internetin vapautta ja sananvapautta. On hyvin vaikea sanoa, mikä on oikea ratkaisu vapauden ja erilaisten ilmiöiden ja mielipiteiden ja sisältöjen tuottamisen sallimisen ja rajoittamisen suhteen. Kun esimerkiksi miettii MV-lehteä, on ensimmäisenä asiaa tarkemmin ajattelematta helppo sanoa, että kyseinen verkkolehti tulisi sulkea. Toisaalta juuri sananvapaus on peruste sille, miksi sulkemista ei pitäisi tehdä. Sananvapaus on kuitenkin hyvin monisyinen ja monimutkainen ilmiö, jolla mielestäni perustellaan tiettyjä toimintoja, kuten juuri rasismia tai provosointia myös väärin. Koska vapautta toimia internetissä ei koskaan voida määritellä, rajoittaa tai sallia oikealla tavalla, on mielestäni tärkeämpää keskittää ajatuksia mediakasvatukseen ja internetin sisältöjen ja toiminnan kriittisen arvioinnin oppimiseen ja opettamiseen. Esimerkiksi MV-lehteä ja kyseistä verkkosivua en ole ikinä tietoisesta päätöksestä itse lukenut tai edes avannut, sillä en halua antaa kyseiselle sivustolle edes yhtään ylimääräisiä klikkauksia ja koska tiedän, että sivuston tarkoitus on provokaatio ja virheellisten ja väärien tietojen levittäminen. Minulla on kuitenkin myös facebook-kavereita, jotka jakavat kyseisen sivuston "uutisia", sekä tosissaan että leikillään. Tiedän, että omista kavereistani ne, jotka sivuston sisältöjä jakavat, eivät ole erityisen pitkälle kouluttautuneita. Näin ollen kyseiset henkilöt eivät todennäköisesti ole saaneet juurikaan opetusta esimerkiksi median käytöstä tai internetin sisältöjen kriittisestä arvioinnista. Ajatukseni siis on se, että on vaikeampi rajoittaa internetin sisältöjä kuin opettaa ihmisiä arvioimaan niitä kriittisesti.

Kriittisyyteen liittyy myös taito osata erottaa esimerkiksi mielipiteet ja kommentit uutisista ja "oikeasta" tiedosta. Olen pohtinut jonkin verran sitä, mistä modulivideossakin hieman mainittiin, eli erilaisten sisältöjen ja esimerkiksi uutissivustojen kommentointimahdollisuuksista. Toki kyseessä ovat juuri uutissivustot, joissa vapaus on melko rajoitettua, mutta mielestäni on mielenkiintoista pohtia sitä, missä tilanteissa kommentoiminen on sallittua ja mahdollista ja mitä merkityksiä sillä on. Olen esimeriksi huomannut, että Ilta-Sanomien ja Iltalehden verkkosivuilla kommentointi on mahdollista vain tietyissä uutisissa, yleensä ns. "kevyissä" uutisissa. Jos kyseessä on esimerkiksi uutinen tai juttu liittyen raiskaukseen tai vaikkapa homoseksuaalisuuteen, ei kommentointimahdollisuutta välttämättä ole. Tämä johtunee juuri siitä, että mielipiteitä jakavaan uutiseen ei haluta liian kärkkäitä mielipiteitä ja toisia loukkaavia kommentteja. Tavallaanhan tämä on hyvä asia, mutta toisaalta ei, sillä kyllähän mielipiteitä jakavista asioista pitää pystyä keskustelemaan. Toki on olemassa foorumeita, joissa keskustelu aiheesta kuin aiheesta on sallittua, mutta mitä sillä voitetaan, että ajatuksia jakavat mielipiteet täytyy piilottaa sellaisilla alueilla, jotka varmasti tavoittavat useita ihmisiä. Iltapäivälehtiä kuitenkin lukee melko moni suomalainen. Mielenkiintoista on myös esimerkiksi se, että HS:n Nyt-liitteen verkkoversiossa jokaisesta uutisesta tai jutusta on poistettu keskustelumahdollisuus, sillä kommentteihin tuli liikaa törkyä. Vaikka itse melko paljon kritisoin etukäteen tapahtuvaa moderointia esimerkiksi kommenttiosioissa, on se mielestäni parempi asia kuin keskustelumahdollisuuden sulkeminen kokonaan. Mutta kuten sanoit, moderoinnilla voidaan puuttua asioihin, mutta ei ratkaista itse ongelmia.


Loppukommenttina vielä sanottakoon, että mulla on mennyt täysin ohi tuo vihaviestikilpailu, mutta voi taivas että nauroin noille raadin arvioille! :D Todellakin loistava näpäytys ja loistava esimerkki siitä, mitä parhaimmillaan voi syntyä, jos kommentointimahdollisuuksia ei suljeta eikä moderoida, vaan käytetään törkyviestien levittäjiä vastaan.