Moduli VI -keskustelupalsta
Keskustelua kuudennesta aiheesta, johon liittyy kirjan "Program or be programmed" luku 3 ja video "Program or be programmed".
Löpinät
muokkaaMitä tässä edes nyt haettiin? Itse koin koko luvun ja videon aika populistiseksi. Voin kyllä allekirjoittaa sen, että jokainen varmaankin omilla valinnoillaan rakentaa sitä omaa pientä tai hieman suurempaa kuplaa, joka koko ajan entisestään ohjailee valintoja, joita voimme tehdä. Tätä sitten yleisesti hyödyntävät markkinointifirmat ja muut tietoa hyväksikäyttävät tahot. En nyt kuitenkaan ajattelisi asiaa ihan näin yksinkertaisena. Ainahan ihmiskunnassa on ollut jonkinlaiset lainalaisuudet, jonka yhteydessä ihmiset ovat toimineen. Toisin sanottuna kai se on aina ollut yhteiskunta, joka on ohjaillut yksilöiden toimia? Nytkään en haluaisi ajatella, että ne ovat niinkään uuden digitaalisen ajan ohjemoijat, jotka ohjelmoivat ihmisiä, vaan ennemminkin markkinatalous ja globalisaatio. Yksilöt antavat kaikki jonkinlaisen oman panoksensa koneistoon, joka sitten pyörittää yksilöitä ja yhteiskuntaa. Kai se on edelleen enemmänkin vuorovaikutusta kuin pelkkiä valintoja, joita ihmiset tekevät?
-Jarkko
Itsekin olen nyt vähän sekaisin. Siis pointtina taisi olla se, kuinka eri asioiden luojia on huomattavasti vähemmän kuin pelkkiä käyttäjiä ja kuinka tämä saattaa johtaa jonkin tason manipulaatioon. Tässä on vain juuri se ongelma, että niin ihmiset vain toimivat; jonkinlainen ohjaaja tai hallitsija on aina tarpeen. Ymmärrän kyllä, että tässä yritetään saada ihmisiä ajattelemaan ja tekemään asioita itse ja olemaan innovatiivisia jne. , mutta tämä tyyli/sanavalinnat saavat tämän kaiken kuulostamaan kuin vallankumoukselta. Omasta mielestäni mikä ettei, ainahan tarvitaan ihmisiä keksimään uusia asioita.
Luetun puolelta sanottakoon, että myös tämä "kolmas vaihtoehto" kuulosti jälleen aika idealistiselta ja vähän vallankumoukselliselta. Mutta siis ainahan "ei mikään" on ollut vaihtoehto. Ei ehkä hyvä tai suositeltava, mutta vaihtoehto silti.
-Samuli
Maailma muuttuu Eskoseni..., kuten aina on sanottu. Kieltämättä vaikutti aika paatokselliselta puheelta, enkä itse pidä tällaisesta paatoksellisesta puhetavasta minkään asian yhteydessä. Minulle tuli jotenkin sellainen olo, että tässä nyt puhuja taas yleisti aika rankalla kädellä sitä, että suurin osa ihmisistä on tietämättömiä ja melkeinpä omaan ajatteluun kykenemättömiä yksilöitä tässä nyky-yhteiskunnassa, kun eletään tietotekniikan ollessa läsnä kaikkialla. Kyllähän näitäkin yksilöitä aina joukkoon mahtuu, mutta kyse ei ole kuitenkaan valtaosasta ihmisiä. Asioiden taustalla olevia asioita on hyvä tiedostaa, mutta ei kai se nyt oikeasti tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi osata tai ymmärtää varsinaisesti ohjelmointia. Ja kyllähän maailma kehittyy edelleen koko ajan ja sen mukana myös mm. opetussuunnitelmat, joihin meilläkin on nykyään laitettu jo koodaus mukaan alakoulusta lähtien. Tuleeko tulevasta sukupolvesta sitten tässä suhteessa fiksumpaa? Ja mikä se seuraava juttu sitten on, kun ihmiset tämän videon perusteella tulevat kuitenkin aina yhden askeleen perässä? Artikkelin osalta tuli vaan mieleen, että elämä on valintoja, nyt ja on aina ollut...
-Sari
Kai tähänkin pätee vähän samat asiat kuin vaikkapa viihteeseen: kysyntään vastataan, koska sillä saa rahaa. Toisaalta myös viihdettä kuluttaessaan ihmiset saattavat omaksua joitakin arvoja ja ajatuksia kuluttamastaan viihteestä ilman, että edes ajattelevat sitä, joten ehkä videossa tarkoitettiin tätä? Että sekä vaikkapa elokuvat että digimaailman sovellukset ovat kulttuurin tuotteita, mutta ihmiset harvoin pysähtyvät kriittisesti tarkastelemaan niitä, koska ovat tottuneet vain käyttämään niitä? Koska viihteen tarkoitus on vain viihdyttää? Ymmärrän, että ihmisten halutaan olevan näistä asioista kiinnostuneita, jotta he ymmärtäisivät niitä ja osaisivat suhtautua niihin kriittisesti, mutta minunkaan mielestäni tähän ei välttämättä tarvita ohjelmointitaitoja. Mielestäni on silti erittäin hyvä asia, että lapset opetetaan nykyään kaikki koodaamaan, sillä koodin luku- ja kirjoitustaito tulee koko ajan tärkeämmäksi, ja haluan nähdä, mitä kaikkea tämä nuorempi sukupolvi tulee taidoillaan (joita millään muulla sukupolvella ei aiemmin ole näin laajasti ollut?) luomaan.
Artikkelista oli vähän vaikeampi saada kiinni. Eiköhän ihmisten ole aina pitänyt tehdä tällaisia lokeroivia päätöksiä? Netissä kaikki on kyllä enemmän esillä ja kaikki näkevät vaikkapa siviilisäätysi profiilistasi, jos asetat sen näkyviin. En sano varmuudella koska olen käynyt Facessa viimeksi kauan sitten, mutta muistaakseni tätäkään tietoa ei kuitenkaan ole pakko edes laittaa näkyviin. Mikä siis on ongelma? Ja jos ihmiset eivät ole tyytyväisiä tarjottuihin vaihtoehtoihin, he laittavat ylläpidolle viestiä toivomuksistaan, ja ymmärtääkseni Facebookin kaltaiset sivut tekevät muokkauksia saamansa palautteen perusteella, jos tarpeeksi ihmiset jotakin haluavat. Eli kyllä tässäkin yleensä kysyntään vastataan, ihmiset eivät ole pelkkiä passiivisia kuluttajia.
- Evita
Yhteenveto:
__________________________________________________________________________________
Ryhmämme oli lähinnä hieman hämmentynyt tämän moduulin videosta sekä siitä tavasta, jolla videolla esiintynyt Douglas Rushkoff asiaansa esitti. Videolla nähty esitys vaikutti jopa populistiselta ja paatokselliselta ja hänen tyylinsä esittää asiansa ei saanut ryhmältämme varauksetonta hyväksyntää. Esille tuli ajatuksia siitä, että ihmisiä ohjailee ennemminkin markkinointifirmat, markkinatalous ja globalisaatio kuin nykypäivän ohjelmoijat. Ihmiskunnan lainalaisuudet, jotka ovat aina ajassa olleet mukana, ja hallitsijat ja vuorovaikutus ihmisten välillä ohjaa valintoja. Esiin tuotiin myös näkemys siitä, että viihteelläkin pystytään vaikuttamaan ja ohjaamaan ihmisiä, sitä kautta joku voi omaksua ajattelemattaan arvoja itselleen. Keskustelimme myös siitä, että onko kaikkien oikeasti osattava ohjelmoida ja totesimme, että koodin luku- ja kirjoitustaito tulee kyllä koko ajan tärkeämmäksi. On hyvä, että koulussa huomioidaan tämä ottamalla opetussuunnitelmaan mukaan ohjelmointi. Kaikkien varmaankaan edelleenkään tarvitse osata varsinaisetsi ohjelmoida, vaan on tärkeää ymmärtää asioiden taustalla olevia asioita.
Artikkelista ei suurta keskustelua syntynyt. Siitä esiin nousi kuitenkin se, että elämä on aina valintoja ja yleensä yhtenä valinnanmahdollisuutena on aika monesti myös se "kolmas vaihtoehto" eli olla tekemättä valintaa. Tätä valintaa taas voidaan pitää jollain tavalla idealistisena ja vallankumouksellisena. Keskustelussa tuli esiin myös se, että ihmisten on jo pitkään tarvinnut tehdä erilaisia valintoja, jotka voivat jollakin tavoin lokeroida heitä. Esimerkiksi erilaisissa nettipalveluissa käyttäjä voi valita, mitä näyttää profiilissaan muille esimerkiksi siviilisäätynsä osalta tai on näyttämättä. Palveluntarjoajille on usein myös mahdollista laittaa palautetta näihin asioihin liittyen ja toiveena jopa on, että palveluntarjoaja vastaa kuluttajan palautteeseen eli eivät kuluttajat ole pelkästään passiivisia palvelun käyttäjiä.
Keskustelumme löytyy kokonaisuudessaan wikisivultamme Moduli VI -keskustelupalstalta.
__________________________________________________________________________________