Moduli IX -keskustelupalsta

Keskustelua yhdeksännestä luentovideosta "Reijo Kupiainen: Lasten ja nuorten mediaympäristö ja monilukutaidot".

Löpinät

muokkaa

Tässä videossa tuli esiin aika paljon sellaisia asioita ja aiheita, mitä aiemmin on jo käsitelty. Video on parin vuoden takaa ja huomaa, että tässäkin ajassa on jo menty kehityksessä eteenpäin. Kansainvälinen tutkimus mediaympäristöjen muutoksesta vaikuttaa siinä mielessä mielenkiintoiselta, että sen osalta todellakin huomaa kehityksen ja muutokset median saavutettavuudessa ja sisällöissä sekä niissä periaatteissa, miten mediaa jaetaan. Nämä muutokset liittyvät sekä teknologiseen muutokseen (älypuhelimet ja tabletit) että markkinointiympäristön ja kaupallisen ympäristön muutokseen mm. kohdennettujen mainosten osalta. Tässä tuotiin myös esille, että nykyään lapset osallistuvat median käyttöön heti 1-vuotiaasta asti. Eli valmiudet teknologian käyttöön saadaan ihan pienestä pitäen ja vastaavasti voidaan ns. vieraantua perinteisemmistä asioista kuten kirjoista. Se, että tabletin ja kirjan ero nähdään merkityksettömänä ei nyt välttämättä ole mielestäni huono asia.

Viestinnän osalta todettiin, että lasten ja nuorten näkökulmasta kulttuuri on visuaalistunut, viestintää käydään paljon kuvien välityksellä ja kuviin liitetään tekstiä. Ja kuten Kupiainen puheessaan mainitsi, niin tämähän on nähtävissä myös paperimediassa kasvaneessa kuvien ja erilaisten graafien käytössä. Infograafien avulla pyritään tiivistämään suuriksi tekstimääriksi paisuvat ja ehkä tekstistä huonommin esille tulevat asiat kuvallisesti helpommin luettevaan muotoon. Tämäkin vaatii lukutaidon kehittymistä, jotta saa tästä visuaalisesta viestinnästä irti kaiken tarpeellisen.

Siitä en ole kyllä samaa mieltä, että astuttaessa koululuokkaan palattaisiin 100 vuotta taaksepäin, koska kyllä nykyään koulumaailmassakin hyödynnetään tätä nykyteknologiaa ja mediaympäristöjä. Ja ei liene paha, jos välillä rauhoitutaan ja irtaannutaan opiskelemaan ja toimimaan vähän perinteisemminkin tavoin. Ja koska edelleen me ihmiset, nämä diginatiiveiksi kutsutut lapsetkin, ovat onneksi erilaisia ja erilaisista asioista kiinnostuneita, niin emme voi olettaa, että koulussakaan kaikki välttämättä nauttisi joka aiheessa teknologian hyödyntämiesstä.


-Sari

Samankaltaisista asioista on tosiaan ollut aiemminkin puhetta, joten sanottavaa on vähemmän. Ihan totta kyllä, että nykyään teknologiaa hyödynnetään enemmän kouluissa, mutta tämä muutos on tullut vasta vähän aikaa sitten, että ainakin pari vuotta sitten tuo ilmaisu olisi ollut ehkä enemmän oikeassa.

Multitaskaaminen on kyllä totuus ja ongelma. Itselläni on ainakin paha tapa tehdä liian monta asiaa samanaikaisesti koska pystyn. Onhan se nyt selvä, että jos lapsille annetaan kone luokkahuoneeseen (ei välttämättä edes lapselle), niin tottakai keskittyminen opetukseen herpaantuu. Puhumattakaan läksyjen tekemisestä kotona, kun kukaan ei valvo tekemisiä. Tuntuu, että multitaskataan, koska se muu tekeminen on kiintoisampaa mutta pitäisi samalla yrittää oppia.
-Samuli

Tämä luentohan oli kuin suora tiivistelmä näistä aiheista, joita ollaan nyt aiemmissa moduuleissa käyty läpi. Tarttuisin itsekin kiinni tähän ajatukseen, että parissa vuodessa on saatu aika paljon aikaan koulujen digitalisoimisessa. Muistan kun vielä kolmisen vuotta sitten tutkiskeltiin graafeja siitä kuinka kouluilla ei ole laitteistoja tai osaamista hyödyntää digitaalisia oppimisvälineitä siinä määrin kuin ehkä olisi suotavaa. Nyt tämän lukuvuoden alusta meillä on uusi opetussuunnitelma, koulut on digitalisoitu ja lapsille opetetaan koodauksen logiikkaa. Uskon, että paljon vielä tehtävää tälläkin alueella, mutta kehitys on ollut hyvää.

Kuvien avulla viestiminen on tosiaan tullut osaksi arkea sosiaalisessa kanssakäymisessä myös muiden kuin nuorten ja lasten osalta. Päällimmäisenä omista mediatottumuksistani voisin nostaa esille eri whatsapp-ryhmät joita kautta pidän yhteyttä eri suuntiin. Whatsapp-ryhmät löytyvät niin kavereille, yliopiston ryhmätyöryhmille ja perheen sisäiseen kommunikaatioon. Lonkalta heitettynä varmaankin 20-30% viesteistä on kuvia. Vielä muutama vuosi sitten lähettelin itsekin vielä tekstareita, koska hyppäsin älypuhelinaikaan verrattain melko myöhään vasta noin neljä vuotta sitten. Luennossa puhuttiin siitä kuinka todella harva visuaalinen viesti sisältää pelkästään sitä kuvainformaatiota, vaan mukaan ujutetaan usein myös tekstiä. En ole aiemmin pistänyt merkille, mutta jakaessani Intagramiin ottamiani valokuvia, tulee niiden yhteyteen usein kirjoitettua jonkinlainen tarina kuvan ympäriltä. Missä ja miten se on otettu, oliko kuva haastava ottaa, mitä linssiä olen käyttänyt, kauanko olen valottanut kuvaa jne. Täytyykin jatkossa alkaa kiinnittää enemmän huomiota myös siihen miten itse tulee toimittua somessa, niin ehkä sitä kautta saa vaikka heräteltyä jonkinlaista itsetutkiskelua.
-Jarkko

Minullekin jäi tästä videosta päällimmäisenä mieleen tuo kuvien lisääntynyt käyttö ja "kuvalukutaito". Pakko nyt sanoa tämäkin: luetaankohan meemit tähän kuvalukutaitoon? Välillä johonkin viestiin voi sosiaalisessa mediassa vastata pelkällä meemikuvalla, jossa ei välttämättä ole edes tekstiä, eikä tällaista vastausta ole helppo ymmärtää, jos kyseinen meemi ei ole tuttu. Jos tämä meemi taas on vastaanottajallekin tuttu, hän ymmärtää kyllä vastauksen tarkoituksen ja saattaa itsekin vastata meemillä. Meemit tosin usein tulevat ja lähtevät "muodista" niin nopeaan tahtiin, että niiden lukutaitoa ei välttämättä kannata opettaa koulussa, vaikka ne ovatkin aika iso osa nettikulttuuria. Meemitkin ovat siis yksi sellainen asia, jonka nuoret oppivat vain joko toisiltaan tai ottamalla itse selvää.

Toisena jäi mieleen tämä epälineaarinen lukutapa, että 20-30-vuotiaat ovat jonkin tutkimuksen mukaan tottuneet epälineaarisuuteen niin kirjoja lukiessaan kuin muutenkin. Tulos kuulostaa kummalliselta, enkä oikein ymmärtänyt sitä. Onko esim. juuri multitaskaus osa tätä epälineaarisuutta? En ainakaan itse tiedä ketään, joka lukisi tavakseen kaunokirjallisuutta hyppien sivujen yli, paitsi silloin, jos ei halua oikeasti lukea. Oppikirjojen lukeminen on ehkä eri asia, onhan meitä opetettu tunnistamaan oleelliset kohdat teksteistä ja lukemaan tarkemmin vain ne, jotta aikaa säästyisi.

Olen samaa mieltä siitä, että koulu on kyllä ihan hyvin yrittänyt ottaa opetustavoissaan kiinni nykyteknologiaa, mutta on mielestäni ymmärrettävää, ettei sen perässä pysty täysin pysymäänkään. Minunkin mielestäni, kuten Sari sanoi, koulun ehkä kannattaakin pysyä paikkana, jossa käytetään niin uusia kuin perinteisiäkin menetelmiä. Luulen, että tällainen monipuolisuus tekee oppimisesta kiinnostavampaa. On siinä kyllä sekin riski, että oppimisympäristöstä tulee kaoottinen eikä kaikille sopiva silloinkin, jos eri menetelmiä on liikaa.
- Evita

Tiivistelmä: Keskustelussa huomasimme, että tämä luentovideo keräsi kiitettävästi aiheita aiemmista moduleista ja onnistui yhdistämään niitä saman esityksen alle. Päällimäisenä luentovideo tuntui herättävän keskustelua koulujen kehityksestä, kuvalukutaidosta, mediaympäristön muutoksesta ja multitaskauksesta.

Luentovideolla puhuttiin siitä, kuinka koulut ovat jääneet jälkeen viimeisten vuosikymmenten kehityksestä, ja kuinka niiden opetusmetodit ja mallit ovat turhan vanhanaikaisia. Ryhmämme tuntui olevan erimielinen tästä oletuksesta. Katsoimme, että ainakin Suomen koulujärjestelmä on pyrkinyt pysymään kehityksen mukana ja onnistunutkin siinä melko kiitettävästi. Erilaiset mediaympäristöt ovat arkipäiväistyneet opetuksessa ja koulut pyrkivät hyödyntämään uusia teknologioita opetuksen apuna. Huomioimme, että tämä kehitys on kuitenkin tapahtunut harppauksittain viimeisen muutaman vuoden aikana, joten luentovideon sisältö on saattanut näinkin lyhyessä ajassa jo hieman vanhentua. Ehkä tärkein ja yhtenäisin mielipide ryhmämme sisällä oli se, että koulujen tehtävänä on hyödyntää myös perinteisiä menetelmiä ja toimia eräänlaisena siltana vanhan ja uuden maailman välillä. Koulun tulee instituutiona tarjota oppilaille tarttumapintaa tulevaisuuteen, nykypäivään ja myös perinteisiin.

Sivusimme keskustelun aikana myös mediaympäristön muutosta ja siihen liittyvää multitaskausta. Uudet teknologiat ovat lisääntyneet ja arkipäiväistyneet kiihtyvällä tahdilla ja mahdollistaneet niiden osalta aivan uudenlaisen saavutettavuuden. Lasten kohdalla tämä tarkoittaa sukellusta alati kasvavaan mediaympäristöön jo peräti 1-vuotiaasta lähtien, jolloin uudella sukupolvella on merkittävät valmiudet erilaisten medioiden hyödyntämiseen monenlaisilla tavoilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki diginatiiveihin kuuluvat olisivat samalla tavalla kiinnostuneita teknologian käytöstä, vaan taitotasot eri teknologioiden välillä ja sisällä vaihtelevat suuresti. Mediaympäristön muutokseen liittyy vahvasti myös nimenomaisesti diginatiivien omaksuma multitaskaus. Keskustelimme sen hyödyistä ja haitoista, ja tulimme lopulta siihen lopputulokseen, että multitaskaus on enemmän haitallista kuin hyödyllistä. Moneen asiaan keskittyminen jakaa ihmisen rajallisia kognitiviisia resursseja ja hyötynäkökulmia on lopulta vaikeaa löytää. Joko asioiden suorittaminen kestää kauemmin, tai niiden lopputulos on vajaavainen. Pohdimme myös siihen liittyen, että onko kuinka toivottavaa antaa lapselle tai nuorelle käyttöön opetuksen rinnalle digitaalinen laite, mikäli sen avulla voi keskittyä oppimateriaalin ohella myös epäolennaisiin asioihin.

Ehkä eniten keskustelua herättänyt aihe oli kuvalukutaitojen muutos ja kehittymisen tarve. Huomioimme yhtenä esimerkkinä voimakkaasti yleistyneet meemit, jotka elävät ainaisessa muutoksessa, ja jotka vaativat niiden kuluttajalta melko hyvää kuvalukutaitoa. Tulimme keskustelussamme siihen johtopäätökseen, että kuvalukutaidon oppiminen on usein informaalia oppimista, koska se tapahtuu usein koulun ulkopuolisissa tilanteissa ja omien mielenkiinnonkohteiden avustuksella. Mielenkiintoista tässä uusien medioiden suosimassa kuvainformaation yleistyneessä käytössä on se, että myös ns. vanhat mediat, eli sanomalehdet ovat alkaneet käyttää enenevissä määrin erilaisia infograafeja ja muuta kuvistusta tukemaan kirjallista viestintää. Tämä on synnyttänyt eräänlaista kilpailua medioiden välille siitä, että kuka onnistuu parhaiten tarjoamaan saman informaation kuvamuodossa. Kuvalukutaito on siis taitona sellainen, että se elää koko ajan muutoksessa. Tuo ominaisuus tekee siitä vaikean kouluopetuksellisesta näkökulmasta, vaikka sitä kulutetaan ja hyödynnetäänkin enenevissä määrin erilaisten medioiden tukemana.

Se on tosiasia, että uusien teknologioiden vyöryminen markkinoille on muuttanut myös mediakenttää suurin harppauksin. Tämä asettaa niin koulun kuin yksilönkin uuteen asemaan muuttuvan maailman edessä. Tulevaisuudessa medialukutaidot tulevat olemaan yhä tärkeämmässä asemassa ja lopulta määrittävät sitä, miten jokainen meistä toimii alati muuttuvassa mediakentässä. -Jarkko