Mietteitä lyhytelokuvasta

Löpinät

muokkaa

En oo ihan varma mitä tästä sanoisin, jätti vähän sanattomaksi. Tohon Noahin multitaskaamiseen alussa kyllä samaistun itsekin, pitää aina olla kaksi ikkunaa avoinna joista toisella jotain kuunneltavaa. Onko tässä sitten se pointti, että nyt kun voi olla paljon samanaikaista tehtävää, niin sitä myös pitää olla? Että siitä vain tulee tapa? Itse en voi kommentoida tätä sosiaalisen median puolta, koska en osallistu siihen.

Itselleni tuli myös sellainen käsitys, että sosiaalisuudella netin kautta voi saada aikaan sekä hyvää että pahaa, ja omasta mielestäni tällaiset asiat pitäisi selvittää kasvotusten eikä netin kautta (Noahkin pystyi netin avulla huijaamaan jälkimmäistä tyttöä). Että ehkä nettiä ei tarvitse käyttää jatkuvasti ja kaikkeen.
-Samuli

Elokuva oli mielestäni hauskasti tehty. Koko ajan jännitti, että mitä fiksua seuraavaksi tapahtuu. Itselle tuli jotenkin mieleen, että netin kautta toimittaessa näytetään tekevän melko hätiköityjä ratkaisuja ja ei ehkä osata olla aitoja. Multitaskaaminen tuli aika hyvin ilmi ainakin elokuvan alussa. Itse en ehkä siihen osaa ihan niin hyvin samaistua, koska nykyään pyrin tekemään asian kerrallaan, jotta ne tulee tehtyä kunnolla. Itsekin jäin nyt kyllä muilta osin hieman sanattomaksi. Ehkä tosiaan ainakin ne tärkeät asiat kannattaisi hoitaa siellä netin ulkopuolella, eikä esim. hakkeroitumalla toisen ihmisen some-tileille? Ennen oli tapana erota tekstarilla, ehkä nykyään se sitten tehdään tällä tavalla? :D
-Jarkko

No huh huh, tunsinpas itseni vanhaksi tätä katsellessa… Sinänsä ihan hauskasti tehty filmi ja onnistui mukavasti tuomaan esiin hektisen tavan käyttää tietokonetta. Täytyy myöntää, että videota katsellessa ja tätä kirjoittaessa myös itsellä on useampi ikkuna auki koneella, mutta silti pääasiassa keskityn yhteen kerrallaan. Mikäli sosiaalisen median härpäkkeitä pitää yhtä aikaa auki muiden systeemien kanssa, niin keskittyminen muuhun kyllä varmasti heikkenee. Somen lukuisat puolet tuli hyvin esiin ,on hyvää ja huonoa ja ihan kaikkea siltä väliltä. Kyllä varmaan monia asioita kannattaisi selvitellä ihan naamakkain keskustelemalla eikä somen välityksellä.
-Sari

Itsellänikin on yleensä kymmeniä eri tabejä auki samaan aikaan, ja käytän vielä joitakin someja samaan aikaan puhelimella kun teen eri hommia koneella. Olen vain tottunut käyttämään tiettyjä sovelluksia puhelimellani, kun yritän pyhittää läppärin opiskeluun liittyville asioille ja pelaamiselle. Aina se ei ole hyväksi, sillä saatan ottaa puhelimen kouraani ja siirtyä YouTubeen sen enempää ajattelematta, vaikka minulla on juuri tärkeä mutta ei-niin-kiinnostava koulutehtävä menossa samaan aikaan koneella. Tämän takia video oli jollain tavalla samaistuttava.

Tässä videossa kai yritettiin näyttää, miten Noah ei ollut tietokoneen takia oikeasti läsnä keskustellessaan tyttöystävänsä kanssa Skypen videochatissä, mutta mielestäni multitaskaus keskustellessa toisen kanssa on vain tapa, johon hän on tottunut kun ei ole muuta sellaista tekemistä, mihin hänen mielestään pitäisi oikeasti keskittyä. Hänellä todennäköisesti olisi tämä tapa myös IRL, koska myös oikeassa elämässä on helppo olla olematta läsnä, esimerkiksi lukemalla lehteä tai pyörittelemällä rubiikinkuutiota. Ero vain on siinä, että IRL tyttöystävä olisi todennäköisesti huomannut, ettei Noah kuuntele häntä ja ole läsnä. Vähän vaikea uskoa, että jos videochatissa olisi tapahtunut jotain, mihin Noahin olisi oikeasti pitänyt kiinnittää kaikki huomionsa esim. tärkeä työhaastattelu, hän ei olisi samaan aikaan pelannut QWOPia tai katsellut pornoa (vai olisiko?). Minusta tämä Noahin ja Amyn suhde ei siis vaikuttanut kauhean vakavalta, vaan ennemminkin sellaiselta "ollaan yhdessä vaan koska pitää olla jonkun kanssa yhdessä ja toi on ihan kiva", mitä jotkut nuoret ihmiset harrastavat, missä tapauksessa he tuskin olisivat muutenkaan saaneet välejään selvitettyä, sillä he vaikuttivat melko epäkypsiltä. Minulle tästä videosta tuli vain mieleen Salkkarit sekä yläasteella sivusta seuraamani parisuhdedraama. Eli mielestäni tietokoneita, digitalistumista tai someja ei pitäisi syyttää pinnallisista ihmissuhteista, ja olen oikeastaan hieman kyllästynyt tähän ajatukseen, että "nuoret tekevät nykyään kaiken väärin koska internet". Netti kyllä tarjoaa lisää mahdollisuuksia olla pinnallinen ja solmia lyhyitä pari- tai kaverisuhteita, mutta se tarjoaa samalla mahdollisuuden oppia millaisia ihmisiä oikeasti haluaa elämäänsä. Olisi mukava tietää, mitä mieltä te olette tästä.
- Evita

No en minä ole törmännyt ihan noin yksioikoiseen ajatukseen, että "nuoret tekevät nykyään kaiken väärin koska internet", kyllähän nuoret ovat kautta aikain "tehneet väärin", olipa nettiä eli ei joidenkin näkökulmasta... Netti antaa ihan erilaisen mahdollisuuden ihmissuhdetoimintaan, mitä aiemmat välineet tai niiden puute. Ja kyllähän siinä löytyy sekä hyvät että huonot puolet tästäkin tekniikasta ja olemassa oleva maailma muokkaa ihmisistä erilaisia ja eri tavoin toimivia.

Mutta kyllä täytyy sanoa, että oli surkuhupaisaa seurata lomamatkalla rantaravintolassa neljän teini-ikäisen ruotsalaistytön porukkaa, jotka kaikki räpläsivät puhelintaan ruokaa odotellessa eivätkä puhuneet keskenään yhtään mitään. Kun sapuskat saapui pöytään, siinä vaiheessa kolme laittoi puhelimen sivuun ja alkoi syödä yhden edelleen jatkaessa sometusta. Nämä kolme olisivat jo ilmeisesti ihan mielellään keskustelleet porukalla ja ilmeet olivat aika kyllästyneet heidän tarkkaillessa sitä neljättä. Tämä siis esimerkkinä siitä, että pitäisi varmaan myös osata harkita, milloin on tärkeää olla läsnä "oikeasti". Vastaavaa harkintaa kyllä toivoisi monesti kävellessään leikkipuistojen ohi vanhemmilta, jotka näyttävät uppoutuneen niin puhelimensa syövereihin, etteivät kuule oman jälkikasvunsa anovaa huutelua...
-Sari

Minusta kyllä tuntuu, että etenkin nuorten netinkäyttöä kritisoidaan aika paljon, mutta ehkä vähän kuitenkin liioittelin edellisessä kommentissani :D Minulle vain jäi vähän sellainen tunne, että tällaisten videoiden on tarkitus vain pelotella vanhempia tai jotain. Vai mikäköhän tämän videon kohderyhmä tai tarkoitus oikeasti oli? Saada ihmiset ajattelemaan omaa netinkäyttöään tai sen mahdollisuuksia yleensä? Vaikka harvat (uskoakseni?) kuitenkaan käyttävät nettiä yhtä extremesti kuin Noah tässä videossa? On kyllä totta, että nuorisoa ollaan aina kritisoitu milloin mistäkin, nykyään se vaan sattuu olemaan netti.

Olen kyllä samaa mieltä siitä, että joillakin ihmisillä ei ole tilannetajua tai muuten vain kykyä tai halua ottaa muita huomioon. Some-feedin selaamista on helppo käyttää tavallaan tekosyynä tilanteesta poistumiselle tai siihen voi vahingossakin uppoutua niin, että oikeat ihmiset ympärillä unohtuvat. Jos näin käy väärässä paikassa väärään aikaan, niin tietenkin se voi olla ongelmallista. Tällainen käytös on varmaankin yleistynyt älypuhelimien myötä, vaikka onhan sitäkin kai aina ollut?
- Evita

Kun kyseessä kuitenkin oli lyhytelokuva, niin varmasti sitä on dramatisoitu aika lailla. Elokuvaan on oletettavasti haettu jännittäviä elementtejä juuri keksimällä kaikenlaisia äärimuotoja netin käytölle. Se on kyllä selvää, että voi sitä raukkaa jonka vanhemmat tämän elokuvan näkevät ja ottavat sen täysin tosissaan.

Älypuhelin tuntuu olevan aika monelle nuorelle aika tärkeä sosiaalinen viestintäväline. Ja kun itse olen ymmärtänyt tämän sillä tavalla, että monella on samanaikaisesti päällä monta äppiä, jonka kautta ollaan kontaktissa eri kanaviin ja ihmisiin. Oikeastaan ymmärrän sen, että jos seuraa huomattavan suurta määrää eri ryhmäkeskusteluita, niin onhan se vaikeaa olla pidemmän ajan pois sieltä puhelimelta. Varsinkin jos näitä keskusteluita täytyy lukea sitten jälkikäteen. Se on sitten eri asia, että onko siinä mitään järkeä olla jokaisessa eri somepalvelussa aktiivinen. Nuoren kohdalla se varmaan on nykyään pakollista, ettei jää mistään ulkopuoliseksi?
-Jarkko

Yhteenveto:
"Keskustelimme videosta ja päädyimme seuraavanlaisiin lopputuloksiin: Video oli selvästi dramatisoitu ja aika äärimmäinen esimerkki siitä, miten teinit käyttävät internettiä nykyään. Emme oikein olleet varmoja siitä, kenelle video oli suunnattu; ehkä vanhemmille tai nuorille, jotta nämä alkaisivat kriittisesti pohtimaan omaa netinkäyttöään? Videolla esitettiin kuitenkin selvä tapauskuvaus siitä, miten hektisesti internettiä on mahdollista käyttää.

Keskustelimme myös multitaskauksesta, jota Noahkin videossa harjoitti. Olimme sitä mieltä, että monen asian tekeminen samaan aikaan ei välttämättä ole hyvä asia, etenkään silloin jos eri tehtävät häiritsevät toisiaan. Osa meistä myönsi itsekin tekevänsä kahta tai useampaa toistaan häiritsevää tehtävää samanaikaisesti, mutta osa kertoi, ettei multitaskauksesta internetissä ole tullut häiritsevää tapaa. Netissä on silti mahdollisuus tehdä niin paljon erilaisia asioita, että yhteen keskittyminen voi olla vaikeaa jopa silloinkin kun sitä haluaisi - ehkä etenkin nuorille, jotka tietävät mitä kaikkea netissä pystyy tekemään.

Päättelimme, että nuoret käyttävät erilaisia sosiaalisia medioita aktiivisesti ja samanaikaisesti, koska muuten he saattavat jäädä ulkopuolisiksi tai eivät voi olla yhteydessä joihinkin kavereihinsa. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että jotkin asiat olisi hyvä hoitaa kasvotusten, ja vaikka joitakin ihmissuhteita voi ylläpitää sosiaalisen median kautta, voivat toiset suhteet kärsiä, jos pyörii sosiaalisessa mediassa samaan aikaan kun pitäisi keskittyä ympärillä fyysisesti oleviin ihmisiin. Ihmisten pitäisi oppia jakamaan aikansa sopivasti somen ja fyysisen maailman välillä, eikä niin, että molempia sekoitetaan äärimmäisyyksiin asti kuten videolla."
Kommentoikaa tätä yhteenvetoa ja muokkailkaa sitä ihan vapaasti. Tämä saattaa tällaisenaan olla liian lyhyt?
- Evita