Mediakasvatus ja uudet lukutaidot/Syksyn 2011 kurssi/luento4-keskusteluun
Videon keskustelu päätyi melko syvälliseksi pohtiessaan vapautta ja sen tasoja. Tällainen taustaymmärrys on toki tarpeen, jotta pystyy näkemään koko systeemin ja ymmärtämään, millaisesta vapaudesta internetissä on kyse. Että siis toistaiseksi vapauskin on rajoitettua. Tietyllä tavalla itseäni kiehtoo tason 3 vapaus/kolmoisvapaus, jolloin sisällön ja softan lisäksi myös verkko olisi omassa hallussa, ja saisi siis itse olla virtakatkaisijan haltijana. Mutta joku silti hallinnoi sitä langatontakin verkkoa, eikös? Siis sitä voi yhä häiritä..? Pistän kuitenkin vinkin sianpaskasta korvan taakse pahan päivän varalle. Sitä jäin pohtimaan, että onko se hyvä vai huono asia, jos valokaapelitkin on valtion (kuten Ruotsissa). Eikö juuri valtion kohdalla ole se ongelma, että hallitsijat haluavat myös säädellä verkon käyttöä? Siis jos piuhaa on yksityisomistuksessa, niin eikö joku Elisa tai Sonera voisi yrityksenä kieltäytyä katkaisemasta yhteyksiä, vaikka toisin kehotettais? No, en ymmärrä kauhean hyvin näistä jutuista kylläkään... Aika tajunnanräjäyttävä viikkotehtävä. Poks, --Noora O. 21. marraskuuta 2011 kello 10.26 (UTC)
Jollakulla saattaa olla esittää tuoreempaa tietoa aiheesta, mutta joitakin aikoja sitten Ruotsissa hyväksyttiin laki, joka sallii Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupalvelu FRA:n seurata ruotsalaista ja Ruotsin kautta kulkevaa tietoliikennettä.
- "Tiedusteluelimellä on mm. lupa kerätä tietokantoihinsa tietoa ihmisten etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, terveydentilasta, poliittisista ja uskonnollisista mielipiteistä sekä ammattiyhdistysaktiviteeteista. Tätä tietoa voidaan sitten välittää edelleen mm. amerikkalaisille tiedustelupalveluille, joiden kanssa Ruotsin puolustusvoimat on perinteisesti tehnyt tiivistä yhteistyötä." - Piraattiliitto 15.10.2009
Ei koske suomalais...
- "Noin 98 prosenttia Suomen ulkomaan tietoliikenteestä kulkee Ruotsin kautta." - Taloussanomat 14.11.2009
- "Ruotsin valtion radiotiedustelu FRA alkoi viime yönä seurata ja avata kaikkea valtakunnanrajan ylittävää puhelu- ja sähköpostiliikennettä. Suomen suojelupoliisin arvion mukaan valtaosa suomalaisten ulkomaille suuntautuvasta puhelin- ja internet-liikenteestä kulkee Ruotsin kautta, joten ruotsalaisviranomaiset pääsevät halutessaan kuuntelemaan sitä." - Helsingin Sanomat 01.12.2009
Mielikuvitusrikkaimmat salaliittoteoreetikot voivat tässä vaiheessa alkaa miettimään taloudellisten ynnä muiden järkisyiden lisäksi myös muita seikkoja, joiden vuoksi uutisoinnin perusteella Venäjän puoliväkisin toteuttaman maakaasuputkihankkeen mukana merenpohjaan mitä todennäköisimmin laskettiin myös uudet valokaapelit.
--Jn3uta 21. marraskuuta 2011 kello 14.57 (UTC)
Jos kerran Facebook saa kerätä ja käyttää samoja tietoja, joita Ruotsi nyt kerää ja ehkä kaupittelee eteenpäin, niin mikseivät muutkin haluaisi ja tekisi samaa? Lisäksi Echelon-valvontajärjestelmä on luultavasti aivan oikeasti olemassa. Wikipedian Echelon-artikkelissa on kyllä todella huonosti lähteitä, mutta osa niistä on EU:n matskua. Järjestelmä siis toimii kampaamalla avainsanoja tietoliikenteestä. Mahdollisesti myös Pohjois-Amerikkaan johtavia valokuitukaapeleita "kuunnellaan". Epävarma lähde, mutta jos tuollainen on teknisesti mahdollista, niin miksi sitä ei tehtäisi? Pahempaakin, kuten kidutusta, tehdään informaation hankkimiseksi.
Asiasta toiseen: olen melko järkyttynyt, että Wikipedian sisällön perusteella on julkaistu kirjoja. Rahat siis saa julkaisija? (Kuka muukaan?) Ensimmäinen reaktio on, että vähintään julkaisijan pitäisi lahjoittaa osa tuotosta Wikipedialle - ei siis kirjoittajille, sillä he ovat antaneet materiaalin käytettäväksi. Tilanne on aikalailla rinnastettavissa kansansatujen julkaisemiseen. Mm. Disney on tahkonnut niillä kunnolla rahaa, mutta onko "rikoksella" uhria. Paitsi se, joka haluaisin käyttää ilmaiseksi Disneyn materiaalia ja joutuu siitä vaikeuksiin.
Näköjään eräästä kirjasta annetaan WP:lle 5 prosenttia tuotosta. Ks. linkki tossa yllä.
"Mikä on todella vapautta?" Vapaus ei mielestäni tule teknologiasta, vaan ihmisistä, jotka sitä käyttävät ja hallinnoivat. Teknodeterminismi ei toimi.
Käsitänkö nyt väärin: vaikka sähköä tuotettaisiin paikallisesti, eikä kill switch ole jotenkin sisäänrakennettu kaapeleihin tai tietoverkkoihin? Ei kai idea voi koskea vain sähköä, senhän saa pois päältä "koska vain". Mutta kyllä todellakin kannatan hajautettua energian ja tiedon tuotantoa ja nokialaisena myös veden tuotantoa. Omasta kaivosta en luovu.
--Introvertti 22. marraskuuta 2011 kello 20.39 (UTC)
En ole suuri yhteiskunnallinen ajattelija, joten aika suuri osa luennosta meni yli pään niin että viuhui. Käyttäjävapauden tasot olivat mielenkiintoisia ja moni varmasti pitää esimerkiksi Facebookia vapaampana kuin se onkaan, eikä tosiaan tiedosta olevansa itse osa tuotetta mainostajien ollessa Facebookin varsinaisia asiakkaita.
Pohdin käyttäjävapautta omassa projektissamme ja luulen, että tavoitteena olisi toisen asteen vapaus. Toisaalta löytämiemme jo olemassa olevien palveluiden pohjalta on havaittavissa, että juuri minkäänlaista käyttäjäosallistumista ei tueta, vaan sisältö on vain ylhäältä annettua. Julkisesti näkyviä kommenttejakin saa lisätä todella nihkeästi saati että palveluun pääsisi millään tavoin vaikuttamaan käyttäjänä. Tämän pohjalta jo ensimmäisen asteen vapauskin olisi jo "jotakin". --Snare 21. marraskuuta 2011 kello 16.30 (UTC)
On hyvä muistaa, että vapaus ja vastuu kulkevat aina käsikädessä. Se kenellä on vapaus tehdä jotain, on myös vastuussa siitä mitä on thenyt. Netti on huomattavan avoin foorumi verrattuna muihin kommunikointikanaviin. Mielestäni on tärkeää, että on olemassa paikka, jossa voi mielipiteitään kertoa avoimesti ilman että siitä joku ottaa nokkiinsa. Netissä tekstejä lukiessa tulisikin ola eränlainen suodatin päällä kokoajan. Vaikka netti onkin vapaa foorumi on käyttäjän silti tiedostettava, että netissä pätee sama lainsäädäntö kuin muuallakin maassa. --yormaxi 14. joulukuuta 2011 kello 15.50 (UTC)
Olipa hyvin tiivistettynä vaikea asia! Onko tuo taulukko, jota luennolla käytiin läpi helposti saatavilla jostain? Vapausasteiden määrittelyssä oli mielestäni loppuosan pohdinta Facebookista hyvin selkeyttävä. Interaktiivisuus on joskus oikeasti hämäävä käsite, sillä roskapostittajien ansiosta yhä useammin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua, eikö? Osa jää samalla myös julkaisematta tai julkaistaan moderoituna. Onneksi meillä on sentään vielä kaupallisesti vapaa Wikipedia. Mitä luulette, onko näistä uusista Facebookin kilpailijoista (unthink, diaspora...) lisäämään vai vähentämään sosiaalisten verkostojen vapausasteita? --Tevaniem 22. marraskuuta 2011 kello 11.33 (UTC)
Pikaisen haeskelun tuloksena, taulukko löytyi Wikiworldin sivuilta 188-189 tai kuvana esim. täältä.
Koitin vääntää vapauksien tasoja itselleni rautalangasta. Ovatko muuttujia siis sisällöt, media ja infrastruktuuri, niin että tasot eroavat siinä, kuinka avointa ja vapaata noiden kolmen hallinta on? Vai ovatko luokat enemmänkin prototyyppisiä pisteitä vapauden jatkumolla?
Netissä todella julkaistaan paljon. Pohdin, miten huomiotalouden ja luottamuksen käsitteet liittyvät verkkomedioiden vapauksien tasoihin. Voittaako huomiokilpailun se, joka onnistuu herättämään parhaiten luottamusta? Voivatko nollatason vapautta edustavat mediat enää kerätä samanlaista luottamuspääomaa kuin ennen?
Nolla- ja ykköstasoilla yleisön rooli on mielenkiintoinen: samalla se on sekä tuote (media myy yleisön huomiota) että vallanpitäjä (yleisö voi viedä huomionsa muualle ja media kuolee).
Mietin myös sitä, millaista on valta ylemmillä vapauden tasoilla: siis sitä, että todellisuudessa "kuka tahansa" ei voi tasavertaisesti osallistua esimerkiksi Wikipedian rakentamiseen, vaan tiedolliset, taidolliset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin.
-- Riikka 22. marraskuuta 2011 kello 17.41 (UTC)
Vapaus on hienoa, mutta yleensä vapauden mukana tulee myös vastuu, muuten ei homma toimi. Jo nykyisellään netti on huomattavan vapaa media, jossa käytännössä jokainen saa sanansa kuuluviin. Pitäisi kuitenkin muistaa, että myös netissä pätee sama lainsäädäntö kuin muuallakin. Varkaus on varkautta, uhkailu on rikos jne... Netissä on helppo piiloutua nimimerkin taakse ja tehdä ja sanoa asioita, joita ei muuten sanoisi. Tietenkin anonymiteetti helpottaa joitain asioita, kuten vaikeista asioista keskustelemista, mutta kaiken kaikkiaan minusta jokaisen pitäisi toimia niin, ettei kirjoita nettiin mitään, mitä ei voisi omalla nimellään allekirjoittaa.
-- Hattarahäntä 22. marraskuuta 2011 kello 21.50 (UTC)
Jäin pohtimaan teknodeterminismiä ja sitä, että internet automaattisesti toisi mukanaan demokratian. Muistelen aikaisemminkin kuulleen tällaisen ennustuksen…Tämähän ei kuitenkaan ole totta, kuten videollakin todettiin. Sähkö, kaapelit, serverit ja muu tekninen infrastruktuuri voi olla täysin valtion tai yrityksen hallussa. Mubarakin toimien ohella Kiina on hyvä esimerkki tästä. Siellähän netin käyttö on rajattu, kontrolloitu ja valvottu. On the Great Firewall of China, jonka ovelat yksilöt osaavat kiertää, mutta moni ei.
Mietin myöskin, mitä videolla sanottiin siitä, että ykköstason vapaus ei ole aina huono asia; joskus on, joskus ei. Negatiivisia puolia luoteltiin monia: mainokset, ihmiset ja heidän tuottamansa sisältö kauppatavarana jne. Tripla-vapautta pidettiin ainakin vapauden ideaalina - jollei oppimisen, tekemisen ja kommunikoimisenkin. Mutta tätäkin asiaa voi katsoa kääntöpuolelta: Kun ihmisillä on täysin vapaat kädet tehdä, mitä haluavat ja tehdä se haluamallaan tavalla, vaatii se myös motivaatiota, aikaa, taitoa jne. Ykköstason vapautta toteuttavat sosiaaliset mediat ovat helppoja ja käyttäjäystävällisiä. Puolivalmiit / valmiit alustat ovat kasvattaneet ihmisten osallistumista netissä. Jos kaikki pitäisi tehdä itse, käyttäjämäärät varmasti laskisivat. Toisaalta ehkä ideana tripla-vapaudessa onkin se, että kaikilla on oikeus vaikuttaa asioihin, sisältöön ja toteutukseen - tekevät he niin tai ei. --LM 22. marraskuuta 2011 kello 20.28 (UTC)
Vapaus on mielenkiintoinen käsite nettimaailmassa. Vapaasta ja vapaaehtoisesta toiminnasta yritetään monesti tehdä jonkin tai jonkun hallitsemaa, jotta siinä pyörisi raha. Melkein aina, kun jotakin tehdään avoimella menetelmällä ja se alkaa pärjäämään riittävän hyvin, rahamiehet kiinnostuvat ja yleensä ottavat vallan. Tässä porukassa löytyy noita videolla mainittuja "pahoja setiä", yleensä hyviä setiä reilusti enemmän.
Toisaalta, mikään ei kai voi olla ns. loputtomiin vapaata, sillä aina jokaisen ketjun päästä löytyy jotakin, jonka joku taho haluaa omia nimiinsä. Siksi kannattaneekin nauttia niistä vapauksista, mitä kulloinkin on olemassa, ja halutessaan edistää näiden säilymistä tai kehittymistä. Pääasia vapaudessa lienee tunne siitä, että jokin on vapaata, ja tuo tunne lähtee yksilöstä. Kaiken voi nähdä enemmän tai vähemmän vapaana tai rajoitettuna, riippuu yksilön näkökulmasta, kumpana yksittäisen asian näkee.
Onneksi on kuitenkin niin, että vielä on henkilöitä, jotka eivät ole vain rahan perässä netin vapaassa maailmassa. Eräs näistä henkilöistä lienee videolla kerrotun Khan Academyn perustaja henkilö, henkilö joka tekee opetusmateriaaleja vain harrastusmielessä, kieltäytyen bisneksestä. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä hyvästä mikä netin vapaudesta voi syntyä. Vapaaehtoistoiminnan kautta sivustot voivat kasvaa ja lopulta kiinnostuksen ylittäessä tietyn uutiskynnyksen ja tullessa oikeiden rahaihmisten tietoon, niin seurauksena voi olla niinkin hyvää kuin tässä tapauksessa eli konkreettinen koulu ilman ehtoja saadun rahan perusteella. Mielestäni liikaakin puhutaan netin vapaudesta ja sen asteista liian negatiiviseen sävyyn, toki niissä on paljon huonoja puolia, mutta on siinä paljon hyvääkin. Juuri tämä netin kautta oppiminen, tiedon kerääminen, mahdollisuus oppia uusia asioita laajaltikin mistä puolelta maailmaa tahansa, mihin aikaan tahansa ja eritoten rahatilanteesta huolimatta. -- SuWi
Mekin pohdimme vapauden eri asteita ja sitä, miten vapaa tai rajoitettu netti loppujen lopuksi on. Monet valtiot rajoittavat netin käyttöä huomattavasti, esim. Kiina tai USA, jonka kongressissa on vasta ollut keskustelua internetin sensuurista. Ihmiset tuntuvat oleva melko tyytyväisiä kommentointiin ja muuhun ensimmäisen asteen vapauteen. Toisaalta kaikilla ei ole osaamista tai tarvetta kolmannen asteen vapaden hyödyntämiseen, esim. omien voimalaitoksien rakentamiseen.
Tämä ei varsinaisesti liittynyt luennon aiheeseen, mutta meitä kuitenkin häiritsi, että puhuttiin vain hyvistä ja pahoista sedistä johtoasemissa. Entä hyvät ja pahat tädit?!
Satsuma, turrikka, Heidi K., Mariia
Riikalle kiitokset kaaviolinkistä! Nyt sai paremmin selvää siitä.
Tuli mieleeni sama ajatus kuin SuWilla, eli onneksi tosiaan on heitä, jotka eivät tavoittele ensisijaisesti rahallista hyötyä. Samoin tuli mieleen myös hakkerietiikka, ja siihen usein liitetyt altruistiset toiminnan motiivit, joiden innoittamana toimiminen luonnollisesti on ihailtava suuntaus.
Oli kiinnostavaa katsoa tuo kuvakertomus Facebookin ja Twitterin vaihtoehdoista. Diasporasta olen aiemmin kuullut, vaan en niistä kahdesta muusta. Tutustuin vähän noiden kolmen sivuilla niiden toimintaperiaatteisiin ja juuri tuo vapaus ja ei-keskitetty valta sieltä luonnollisesti korostuu, mikä vaikuttaa hyvältä. Melkein tekisi mieli kerätä kimpsunsa ja siirtyä Facebookista mieluummin johonkin vaihtoehtoiseen palveluun, jossa toteutuisi juuri nuo esitellyt periaatteet. Toisaalta suurin osa tutuista edelleen käyttää vain Facebookia, joten yhteydenpidon kannalta muutos olisi huonompaan ainakin toistaiseksi.
Vapauden eri tasoja on kiinnostavaa pohtia kokonaisvaltaisestikin, vaikka tosiaan itsekään en teknisimmistä jutuista kaikkia puolia ymmärrä — konkreettisten uutisten ja artikkeleiden avulla sentään joitain välähdyksiä tilanteesta eri puolilla maailmaa. Kattavimman kuvan tuntuu saavan, jos ehtii seurata muitakin kuin ns. valtajulkaisuja. Vähän kuin sen sijaan että lukisi vain Aamu-tv:n tai Hesarin arvioimat uutuuskirjat, muistaa poimia vinkkejä myös nykyään niin ilahduttavan lukuisista kirjallisuusblogeista verkossa.
Zizekin nimi toistuu niin usein, kun puhutaan vapaudesta ja verkostoista, että varmaan vihdoin täytyisi jokin kirjoittamansa teos lukaista… --Elisa H 23. marraskuuta 2011 kello 09.08 (UTC)
- Kiitos tuosta kuvakertomuksesta Elisa H! Olen ollut ihan pimennossa tällaisista uusista vaihtoehdoista, täytyypä alkaa seuraamaan. Oli mukavan yksinkertaisesti selitetty että mistä on kysymys: kun en ole kovin tietoteknisesti pätevä, minulle pitää vääntää rautalangasta. Monelle muulle varmaan itsestäänselvää asiaa. Itsellekin on tullut monesti sellainen olo, että tekisi mieli kadota fb:sta. Olen kylläkin taipuvainen tarkkailemaan tilannetta melko kauan ennekuin kirjaudun mihinkään, odotellaan siis että noista tulee suosittuja niin seuraan sitten lampaana perässä..
--- Inna 14. joulukuuta 2011 kello 11.52 (UTC)
Tuntuu hurjalta miettiä kaikkia näitä omistusoikeuksia. Jos keksii upean mainoskampanjan ja käyttää sitä Facebookissa, on Facebook oikeuttanut itsensä ottamaan sen sieltä ja käyttämään mihin haluaa. Olen samaa mieltä Satsuman ja muiden kanssa siitä, että on helppoa olla oikein tyytyväinen siihen, että voi kirjoittaa blogia ja kommentoida erilaisia sivustoja. Kill switch -keskustelu meni mielestäni jo vähän turhan pitkälle ajatellen energiaa ja nettikaapeleita. Tietysti voi pohtia, että kuka omistaa oikeudet niihin, ja kenellä on valta niitä säädellä, mutta vapauden käsite alkaa levitä todella laajaksi jos siihen laskee mukaan sähköntuotannon. Ajatus sikafarmista ja omavaraisuudesta oli kyllä hyvin hilpeä :) --Poltergeist 23. marraskuuta 2011 kello 12.21 (UTC)
Selvästi ainakin vahvistui käsitys siitä, että ajatus Internetin tuomasta vapaudesta, vapaasta toiminnasta, on usein vain illuusiota. Usein jollakulla on valtaa muihin nähden – joku pitää lankoja käsissään. Silti (toisinaan vilpitön) halu aktivoida suuria joukkoja, kommentoimismahdollisuuksien, tykkäämismahdollisuuksien ja erilaisten äänestyksien ilmestyminen erilaisten palveluiden yhteyteen, on mielenkiintoinen ilmiö. Tykkäämispyynnöt ja äänestykset ovatkin selkeitä tapoja tiedustella esimerkiksi mielipiteitä oikeista vastauksista erilaisiin kysymyksiin (esim. Q&A-sivustot).
Vaikkapa Youtubessa videot saavat siis sitä enemmän huomiota, mitä enemmän niillä on katsojia, kommentteja ja tykkäyksiä. Kanavat saavat huomiota sitä enemmän, mitä enemmän niillä on tilaajia. Ilmeisesti erilaisten ”valekäyttäjätilien” määrä on lisääntynyt, mikä vähentänee kommenttien ja tilaajien määrän (yms.) arvoa: mitä mieltä yleisö todellisuudessa on? Esimerkiksi suositteujen videoiden kommenttipalstoilla epäillään toisinaan katselukertojen aitoutta. Toisaalta koskaan ei tiedä, mitkä väitteet ovat vain perättömiä huhuja.
Etenkin on hienoa, että uutisista voi käydä keskustelua netissä varsin vapaasti. Esimerkiksi painetut lehdet vaativat toisinaan kommentoijia kirjoittamaan mielipidekirjoituksensa omalla nimellään, mikä saa monen varmaankin kavahtamaan, vaikka asiansa takana seisoisikin. Aamulehden nettisivuilla huomaa usein, että jokin suuri uutinen innoittaa sadat lukijat kommentoimaan – niin montaa mielipidekirjoitusta ei millään voisi painetun lehden mielipidepalstalla edes julkaista.
Mielestäni videon lopussa mainittu ajatus "ihmiset eivät enää välitä yksityisyydestään" oli ajatuksia herättävä, järkyttäväkin. Toki positiivista on, jos ihmiset ovat entistä vapautuneempia toimijoita, mutta silti väite oli hieman tyly. Eikö tuollainen ajattelutapa voi lisätä suoranaista riistoa ja etenkin hankaloittaa siihen puuttumista ja sen ennalta ehkäisemistä? Vakavatkin ongelmat kuitataan sillä, että ajatellaan jokaisen arvioineen kaikki riskit ja päättäneen sitten vain olla välittämättä. Samaan aikaan yhä useampi taho on halukas aina vain häikäilemättömämmin hyödyntämään kaupallisesti toisen tietoja, jos vain pienikin mahdollisuus siihen on, välittämättä siitä, mihin käyttötarkoitukseen tieto on alun perin tarkoitettu. Minne esimerkiksi Facebookiin ladatut kuvat voivat päätyä? Toisinaan saa lukea lehdistä, miten joku on esimerkiksi sattumalta löytänyt omat kasvonsa jonkin tuotteen mainoksesta. Toisaalta medialukutaitoahan jälleen korostetaan: miksi ladata kuvia tai tietoja, joita joutuu häpeämään, mikäli ne lähtisivätkin leviämään – ja leviämisvaara on Internetissä aina olemassa.
Totta kai tuo ihmisten lisääntynyt avoimuus on monessa tapauksessa totta – niin erikoisia tietoja monet jakelevat estoitta ja tietoisesti kaikille. Joskus kuitenkin miettii, onko joku ymmärtänyt yksityisasetukset hieman väärin: tietääkö henkilö itsekään, mitä on tullut jakaneeksi ja kenelle? On vaikea uskoa välittämisen dramaattisesti vähentyneen. Törmäähän yhä usein neuvoihin siitä, miten yksityisyydensuojaa voi parantaa ja miksi se kannattaa. Muistutetaan esimerkiksi, ettei kannata pitää kuvaansa ja syntymäaikaansa yhdessä Facebookissa kaikkien nähtävänä, sillä se edistää identiteettivarkauksia. Lisäksi erilaiset kiertoviestit leviävät palveluissa nopeasti, mikäli palveluntarjoaja on mennyt joitakin asetuksia vaivihkaa muuttamaan, jne.
Usein käyttösopimukset (yms.) ovat varsin monimutkaisia eivätkä ne ole aina edes saatavilla omalla äidinkielellä. Jos palvelussa on paljon käyttäjiä ja etenkin entuudestaan tuttuja henkilöitä, on helpompi liittyä mukaan perehtymättä sen tarkemmin liittymisehtoihin. Tuossa aiempien kommentoijien mainitsemassa kuvakertomuksessa tuotiin hyvin esiin sitä, miten vaikkapa Facebookin kaltainen yhteisöpalvelu luo mielikuvan, että henkilö on suoraan yhteydessä kavereihinsa. Helposti unohdetaan, että viestit kulkevat välikäsien (server) kautta, mistä kommenteissa onkin jo niin ikään puhuttu... --Anri 24. marraskuuta 2011 kello 21.10 (UTC)
Niin, onhan meillä (tarpeeksi rikkaiden valtioiden kansalaisilla, joilta koneet ja nettiyhteys ylipäänsä löytyvät) periaatteessa vapaus julkaista ja tehdä internetissä mitä tahansa – jos vain osaamme. Esimerkiksi tämän kurssin ryhmätyössämme kehittelimme tutkielmatyöpajaa, jossa tutkiemien tekijät voivat jakaa lähteitä, julkaista töitään, kommentoida muiden julkaisuja ja keskustella foorumilla ja niin edelleen. Näkemyksemme mukaan palvelulla saattaa olla isokin kysyntä, mutta kuka tällaisen sitten koodaa oikeasti käyttövalmiiksi?
Toisaalta tämäntyyppiset ongelmat toimivat netissä toisinaan puuttuvana portinvartijana. Meillä täytyy olla pitkälle kehitetty ja mietitty idea, ennen kuin sen julkaisemista jaksaa ruveta miettimään tosissaan. Portinvartijat muissakin tapauksissa varmistavat laatua, vaikka kääntöpuolena onkin mahdollinen sensurointi.
--Maija Lilja 26. marraskuuta 2011 kello 00.33 (UTC)
Periaatteessa jokainen naamakirjaan liittynyt on lukenut, tai ainakin ilmoittanut lukeneensa, sen käyttöön liittyvät säännöt ja hyväksynyt ne. Käytännössä näitä sääntöjä ei luultavasti monikaan ole sisäistänyt ja ymmärtänyt. Ehkä se kuitenkin on jokaisen oma valinta, ei kukaan pakota liittymään naamakirjaankaan. Pari päivää sitten keskustelin yhden aikuisopiskelijan kanssa siitä, kuinka helppoa on koululaisten vapaasti käyttää Facebookkia, vaikka ikä ei riittäisikään. Nuoret ja lapset ovat usein valovuosia edellä vanhempiaan ja opettajiaan ja käyttävät näin, vapaasti, nettiä. Tästä näkökulmasta, ehkä se valvonta ja jokinlainen rajoittaminen/seuranta ei ole kovin paha juttu. Ihailen ihmistä, joka keksittyään potentiaalisen miljoonabisnekset netissä kieltäytyy käyttämästä sitä mainostamiseen ja sen avulla rikastumiseen. Ehkä ihailuni johtuu siitä, että välillä tuntuu, että ihmisen ahneudesta on tullut nykyään ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Näitä "hyviä setiä", tai tätejä, tarvittaisiin ehdottomasti enemmän. UmaK
Periaatteessa moderoitu kommentointimahdollisuus on yhtä vapaa kuin aikakauslehden palsta, jonne lukijat voivat lähettää omia kirjeitään. Kummassakin tapauksessa jotain julkaistaan jos julkaistaan.
Valtio voi kääntää sähköt pois päältä, mutta valtio voi tehdä käytännössä mitä tahansa muutakin. Valtio voi myös estää kokoontumisen ja oppimisen muussakin tilassa - kuten paikka paikoin ihan onnistuneesti tekeekin. Toisaalta ne sähköt ja kaapelit kyllä luultavasti saadaan aika rivakasti päälle vaikka valtion sedät ja tädit eri mieltä olisivatkin, jos tilanne sellaiseksi menee ilman enemmistön kannatusta. Tästä syystä en pidä sikafarmin perustamista välttämättömyytenä internetin jatkuvan käytön turvaamiseksi.
Mielestäni jonkinasteinen valvonta on hyväksikin varsinkin sellaisilla sivustoilla kuin esimerkiksi irc-gelleria. Lapset ja nuoret laittavat sinne ajattelemattomuuttaan vaikka millaisia kuvia ja kirjoittelevat mitä sattuu. Olisi hyvä, että tällaista toimintaa valvottaisiin tarkemminkin, niin ettei kuvista ja kirjoituksista pääsisi syntymään suuria vahinkoja. Liika valvonta ei kuitenkaan ole hyväksi. On pelottavaa, että esimerkiksi facebook kerää koko ajan tietoja käyttäjästään, siitä millä sivuilla hän vierailee jne. vaikka käyttäjä olisi kirjautunut ulos. Laura
Täydellinen vapaus on illuusio, niin reaalielämässä kuin internetissäkin. Ihmiset hamuavat vapautta, mutta karttavat sen mukana tulevaa vastuuta, vaikka nämä kaksi kulkevät mielestäni käsi kädessä. En oikein ymmärrä, miksi valtiosta puhutaan kaiken pahan alkuna ja juurena. Onhan valtio toki myös koneisto, mutta valtion muodostamme me ja me voimme vaikuttaa siihen. Kyllä, kuulostaa idelistiselta, mutta on siinä vinha perä. Kyllä minä ymmärrän tiettyyn rajaan asti, jos valtio valvoo verkkoliikennettä jossain tilanteessa. En tarkoita, että hyväksyisin Kiinan tai USA:n kaltaisen toiminnan, mutta koska esim. terroristiorganisaatiot toimivat pitkälti netin välityksellä, on myös terrorismintorjunnan oltava siellä.
Liian pitkälle viety kaupallisuus on nähdäkseni negatiivista, mutta kannattaa muistaa, että esim. Facebookia tai Gmailia ei olisi olemassa ilman niiden kaupallista potentiaalia, ainakaan tuossa muodossa. Vuonna 2011 ei voi enää ajatella, että yksilö olisi jotenkin "markkinatalouden ja kaupallistamisen uhri". Ei meitä ole pakotettu käyttämään Bonuskorttia, Facebookia, Gmailia tai Hesarin nettisivuja. Kyllä me teemme mielestäni tietoisen valinnan, kun päätämme liittyä esim. sinne Lärvikirjaan. Lärvikirja sitten ottaa (niitä tietoja), mutta kyllähän se myös antaa (mahdollisuuden pitää yhteyttä tuttaviin ja esitellä itseään). Poyryol 28. marraskuuta 2011 kello 21.15 (UTC)
Kuten moni tässä keskustelussa on sanonut, vapauden mukana tulee aina vastuuta. Mitä enemmän vapautta, sitä enemmän vastuuta. Netin antama anonymiteetti kuitenkin osaltaan poistaa vastuun omista sanomisista. Monilla moderoimattomilla keskustelupalstoilla esim. ihmiset uhkailevat, haukkuvat jne. toisia tavalla, jolla tuskin IRL käyttäytyisivät. Toisaalta anonymiteetin suojassa voi keskustella itselle vaikeista asioista, joista ei muuten kehtaisi/uskaltaisi puhua. Jonkinnäköinen valvonta on mielestäni hyväksi, mutta en osaa sanoa, millainen.
--MiuMiu 29. marraskuuta 2011 kello 11.04 (UTC)
Olipa mielenkiintoinen tuo vapauden neljää tasoa käsittelevä taulukko, sen avulla sai aiheesta paremmin otetta. Vapaus on kuitenkin käsitteenä sen verran abstrakti, että sen jäsentäminen ei ole aivan yksiselitteistä. Erityisen haasteelliselta käsittää ja jäsentää vaikutti tuo kolminkertainen vapaus, niin kuin luentovideon sähköntuotannon ja kaapeleiden omistussuhteita pohtiva osuus hyvin kuvasti. Koulutuksen kannalta kominkertaista vapautta kuvastava Illichin Deschooling Society oli minulle uusi käsite, mutta saman tyyppisestä oppimisen muutoksesta kuin tällä ja ITIMP3-kurssin luennolla käsiteltynä vaikuttaa olevan kyse siinäkin. --Annisal 29. marraskuuta 2011 kello 15.23 (UTC)
Harmi kun vastaukseni venyi kiireideni takia. Täällä on ollut hyvin mielenkiintoista keskustelua. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan…
HUOM. Näin jälkikäteen kun luin alla olevan kirjoitukseni (joka on selkeästi pidemmän puoleinen), niin täytyy sanoa, että tuo teksti kannattaa lukea tosiaan sellaisena, että sen aikana on pyritty avaamaan ajatuksia, ei varsinaisesti jo kertomaan olemassa olevia ja poikki mietittyjä. Tarjoilen teille siis hyvin raakoja ajatuksia. Kannustan niistä kypsentämään itsellenne sopivan annoksen. Kenties teen tulevaisuudessa niin myös itse.
---
Mitä on vapaus?
On sanottu, että luulemme usein olevamme vapaita, vaikka olemme hallitumpia kuin koskaan. Olen samaa mieltä yllä olleen kommentoijan kanssa, että täydellinen vapaus on illuusio.
Oxfordin sanakirja määrittelee vapauden (freedom) useammalla tapaa, joita tuntuisi yhdistävän ajatus kyvystä toteuttaa itseään vailla rajoitteita; toteuttaa itseään kuten itse haluaa. Se olisi siis suurin piirtein hallittuna olemisen vastakohta – esteetön toimintamahdollisuus. Eli pisimmälle vietynä tämä ihanteellisesti tarkoittaisi, että jokainen ihminen on vapaa toimimaan pienimpienkin impulssiensa mukaisesti huolimatta siitä miten näiden impulssien mukaan toimiminen vaikuttaa kanssaihmisiin. Toki todellisuudessa tällaiseen vapauteen liittyy myös seurausten kestäminen, mikäli yhteisö tuomitsee tämän yksilön teot. Täydellisessä vapaudessa yhteisö ei näin tekisi – yksilö olisi kykeneväinen vapaasti myös selviämään yhteisön tuominnalta. Tämä on toki absurdia, koska ihminen ei voi eristää itseään ympäristöstään. Soveltaessamme tähän Locken ajatusta tekojen yksityisyydestä niin kauan kun ne eivät loukkaa toisten vastaavia oikeuksia, voimme hahmottaa, että jossakin kohtaa jokaisessa hallitsevassa järjestelmässä piilee määrittelemätön vapauden raja, jonka ylittäessä yksilö asettaa itsensä yhteisön väistämättömästi tuomittavaksi. Niin kauan kuin tuo raja säilyy ylittämättömänä, niin kauan yksilö voi toteuttaa itseään aivan miten vain haluaa. Ongelma on, että tuo raja on kulttuurisidonnainen ja usein hyvin häilyvä. Se raja on silti usein löydettävissä.
Vapaus on siis absoluuttisimmillaan mitä ilmeisimmin jonkinlainen ideaalityyppi – koska kaikkia impulsseja ei yhteisö hyväksy. Sitä ei ole siis absoluuttisesti sellaisenaan olemassa myöskään tässä biososiaalisessa todellisuudessa. Olemme aina menneisyytemme ja ympäristömme sallimana joko vankeja tai sankareita, tai jotain siltä väliltä. Mutta vapaus on eittämättä ihmisille hyvin tärkeä ideaalityyppi. Siihen liittyy jonkinlainen kokemus itsemääräämisoikeudesta, joka mielletään olevan vahvempi tässä vapaudeksi koetussa tilassa kuin mitä se olisi ilman sitä tilaa. Vaikka vapaus on hyvin hämärä käsite, se ei tosiaan tarkoita että se on vailla mitään pohjaa.
Kaiken yllä sanotun valossa, nähdäkseni arjessa koetun vapauden tavoittelun voisi katsoa suhteellisen ongelmattomasti pyrkimykseksi toteuttaa itseään/kollektiivia optimaalisesti hallitsevan järjestelmän sisällä tai pyrkimykseksi muuttaa järjestelmää siten että itsensä/kollektiivin optimaalinen toteuttaminen tulisi mahdolliseksi, mikäli se ei mahdollista ole hallitsevan järjestelmän sisällä. Ja erittäin huomionarvoisesti tässä asetelmassa ilmenee, että se mikä on toiselle vapautta, on toiselle vankeutta. Vapauden tavoittelun ilmentäminen on subjektiivista – eräänlaista kamppailua ideologioiden taistelukentällä. Toisen ihmisen vapauskäsityksen sisältö ei ole synonyymi toisen vapauskäsityksen sisällölle. Esimerkiksi joku toteuttaa vapaushaluaan, eli optimaalista itsensä ilmaisua, perustaen esimerkiksi kapitalismiin ja mainontaan sidotun yhtiön, jota sadat miljoonat toiset vapaushaluaan toteuttavat sitten näin vapaasti käyttävät. Kolmannet osapuolet taasen kiroavat tämän yhtiön syvimpään helvettiin ja pyrkivät ilmentämään omaa vapaushaluaan jollain kolmannella vaihtoehdolla. Ja niin edelleen.
Eli vapauden idea on jotain subjektiivista ajassa ja paikassa liikkuvaa optimaalista itsensä toteuttamista, sekä vapauden tavoittelu on täten subjektiivista optimaaliseen itsensä toteuttamiseen pyrkimistä.
Asian voi ilmaista niinkin, että vapaus on aina sekä kaikkialla että ei missään. Vapauden rajat ovat aina sidottuja niin hallitsevaan järjestelmään kuin yksilön omaan ideologiaan. Vapaus on aina sidottu ympäristöön. Kenties tämä keskustelu vapauden lisäämisestä tarkoittaa vapauden rajojen uudelleenmäärittelyä ajan kanssa. Mihin me vedämme tuon mainitun ja usein määrittelemättömän vapauden rajan? Se liikkuu ajassa, mutta minne suuntaan?
Sanoisin näin äkkiä ajateltuna, hyvin epävarmasti tosin, että nykyään asia ei ole välttämättä niinkään että vapaus on asettunut lähemmäksi meitä, vaan että vapaudettomuudestamme on tullut näkyvämpää ja virikkeidemme määrä on kasvanut. Toisin sanoen, ehkä siitä on tullut näkyvämpää, että emme olekaan täysin kontrollissa mitä tulee haluihimme. Joku vaikuttaa meihin aina, vaikka kuinka vapaita tuntisimmekin olevamme – mutta nykyään tuo ”joku” on yhä näkyvämpi tekijä.
Vapauden liike
On kuitenkin selvää, että ajan kanssa nuo vapauden rajat selkeästi liikkuvat – itse kussakin kulttuurissa. Näin ääriesimerkkinä voimme ajatella miten aikoinaan monessakin maailmankolkassa uhrattiin esikoisia auringonpimennyksen aikaan, sillä mielsimme sosiaalisesti ja kollektiivisesti (ja pyhien miesten kannustamana) sen olevan merkki vihaiselta jumalalta, joka kunnon uhrilahjaa vaati. Tällöin vapauden optimaalinen ilmaisu oli sidottu hyvin erilaisiin raameihin kuin nykyään kun esimerkiksi olemme ”(sosiaalisesti) pakotettuja”, tai sosiaalistettuja, pitäytymään Facebookissa, Twitterissä tai YouTubessa (joka ei siis oletusarvoisesti ole huono asia). Tämä ihmiskunnan historiallinen vapauden rajojen liikkuminen on toki suurempi liike, joka vaatisi kokonaan erillisen kurssin.
Suorannan ja Vadénin esittelemät vapauden tasot puhuttelevat nimenomaan (euro- ja teknosentristä) nykyaikaa. Niitä voi ajatella itse tässä pohdiskeluni aikana käyttämän terminologian sisällä nykyisiksi ajankohtaisiksi vapauden rajoiksi omassa kulttuurissamme. Tulevaisuudessa kulttuurissamme tulee olemaan erilaiset vapauden rajat kuin nykyään. Kenties liike on juurikin suljetusta aina kohti tripla-vapautta. Tämän vapauden rajan liikesuunnan määrittää yhä vahvemmin kollektiivi itse, rajattujen hallintoympäristöjen tai itsevaltiaiden sijaan. Jo tuo kollektiivin itsemäärittelyn vahvemmin tiedostettu mahdollisuus on jonkinlaisen vapauden rajan liikkeen aikaansaannos.
Vapauden rajan liike liikkuu aina sinne päin mikä on kollektiivissamme dominoivin vapaus-käsitys – eli sinne päin mikä on kollektiivissamme tavoitelluin yhteisen järjestelmämme tila. Ideologioiden taisto johtaa aina johonkin suuntaan. Toisen vapaus on toisen vapaudenriisto – näin ainakin usein nykyisen järjestelmämme sisällä. Mutta esimerkiksi ihmisuhriaikoina tämä toisen vapaus oli nykyistä vapaudenriistoa konkreettisesti raaempi – sellainen, jota nykyään ei suotaisi ollenkaan, aivan sama mitä kenenkään subjektiivinen katselmus auringonpimennyksestä tulkitsee. Tiedän vetäväni nyt hieman mutkia suoriksi, mutta koska tekstini on jo venynyt hyvin kiitettävästi, niin sen nyt sallin itselleni: vapauden rajat kenties siirtyvät ajan kanssa huomioimaan paremmin niin kasvavia tietojamme (kuten auringosta) kuin myös kasvavaa kollektiivista yhteyttämme – vapauden rajojen määrittely on yhä kollektiivisempi prosessi, joka ajatus jo itsessään poikkeaa menneistä ajoista hyvin oleellisesti.
Avoimuudesta sosiaalisissa medioissa
Haluaisin vielä sanoa muutaman sanan avoimuudesta, joka on käväissyt tässä puheenaiheena. Haluan hieman hämmentää tätä avoimuuden kammoksumisen ja itsemääräämisoikeuden soppaa. Edustan nähdäkseni hyvin paljon sellaista näkökantaa, josta videolla puhuttiin Zuckerbergin kertoneen – että ihmiset eivät enää välitä yksityisyydestä samaan tapaan kuin menneinä aikoina. Itse nimittäin näen tämän avoimuuden kammoksumisen ja itsensä obsessiivisen piilottelun hieman samanlaisena ilmiönä kuin aikoinaan eri mediamuotojen (kuten rock-musiikin, TV:n, elokuvien tai videopelien) kammoksumisen. Monet tuntuvat pelkäävän jotain näkymätöntä mörköä, joka turmelee yhteiskunnan tai vähintäänkin yksilön, mikäli käymänsä pornosivu sattuu näkymään Facebook-profiilissa – tai jollain muulla tapaa on illusorisesti pakotettu olemaan avoimempi. Mainokset ymmärrän, että ne ovat huono asia, mutta suosittelen AdBlockia. Niin kauan kuin se toimii, niin kauan minulla ei ole ongelmaa mainosten kanssa. Ekonomia ja markkinointi pyörivät kuitenkin nykyisessä järjestelmässä tavalla tai toisella, oli mainoksia tai ei – valitsin sitten Facebookin tai minkä tahansa muun. Jo se, että kieltäydyn niitä mainoksia katsomasta saa riittää omassa järjestelmänhäirinnässäni, ainakin toistaiseksi. Tulevaisuudessa tosin on hyvin todennäköistä, että Facebookia seuraa jokin aivan toinen palvelu.
Mutta. Tosiaan, ensinäkin jokaisella on itsemääräämisoikeuden turvin mahdollisuus olla liittymättä johonkin palveluun. Se olkoon selvä. Jokaisella on myös mahdollisuus laittaa sinne palveluun mitä haluaa. Ainoa henkilöryhmä jonka tekemisiä ja avoimuutta näissä sosiaalisissa medioissa tulisi kritisoida ovat mediakasvattamattomat ihmiset, jotka eivät ymmärrä miten kaikki tieto säilyy Internetissä. Olen sitä mieltä, että heihin tulee kohdistaa ja heihin tulee keskittää mediakasvatusta. Mutta haluan tuoda tähän yhteyteen toisenkin näkökulman, jota väritän hyvin ääriesimerkein. Huomattavasti en itse tätä aivan seuraavanlaisena allekirjoita, mutta haluan alleviivata asiaa näkyvämmäksi:
Kuvitellaan maailma, jossa ihmiset ovat todella avoimia – ja häpeilemättömästi niin. Se mikä on milloinkin kenenkin lempipornovideo, on kaikkien tiedettävissä poikkeuksetta. Ne virheet, joita jokainen ihminen tekee, ovat nähtävissä. Ihmisistä ei nähdä enää vain jotain illusorista kuvaa, jossa esitetään jotain olemassa olematonta ja kiillotettua ideaalikuvaa, jota ei löydy sellaisenaan mistään. Ihmismaailma ja –kokemus on kaikessa rumuudessaan ja kauneudessaan nähtävissä sellaisena kuin se objektiivisesti ilmenee. Mitään ei peitellä. Jos esimerkiksi kaikkien lonkeropornohistoria, velkahistoria, psykologilla käynnit ja seksuaalinen suuntautuneisuus tulisivat luettavaksi Facebookiin, ehkä meidän yhä laajasti mielenterveysongelmallinen ja pakkonormittava länsimainen kulttuurikin saattaisi avautua; siinä vaiheessa kenelläkään ei olisi ainakaan normatiivisesti mitään hävettävää kun vertaisia löytyisi massoittain. Nykyään tällaiset toimijat piiloutuvat yhä usein nimimerkin taakse, häpeillen itseään sellaisena kuin ihmisenä ovat ja samalla synnyttäen häpeää muissa samanlaisissa, joita on ympärillämme kaikkialla. Me ylläpidämme piilottelun kulttuuria, jonka yksilötason avautuminen sosiaalisissa medioissa ei tulisi olla sen kammoksuttavampaa kuin Wikileaksin hallituksia ja yhtiöitä avaava liike – muuten olemme hieman tekopyhiä jos haluamme tietää kaiken kaikesta, mutta emme jakaa mitään itsestä. Lisäksi jos emme kollektiivisesti jaa, emme myöskään kollektiivisesti näe. Erittäin huomionarvoisesti tällainen avoimuus sallii myös kollektiivisen itsekriittisyyden kehittymisen; kollektiivisen liikkeen kohti niin vapauden jälleen uudelleenmääriteltyjä rajoja kuin myös ihmisten reaalitodellisuuteenkin kaikuvien itsekriittisten tarkkailukeinojen kollektiivisen muotoutumisen kokonaan uudelta pohjalta.
Toki tästä näkökulmasta jää huomiotta mainonnan ja kapitalismin ja nuorisoa koskevan psykologian nyanssit, mutta se tuo kuitenkin jotain hieman erilaista perspektiiviä.
Tässä on mitä itse ajattelen: tämä tilanne joka tällä hetkellä hallitsee, jossa jotkut yksilöt kammoksuvat avoimuutta ja toiset taas ottavat sen avosylin vastaan – niin muodossa kuin toisessa – kertoo meneillään olevasta liikkeestä. Olemme erittäin vahvasti kokeilemassa ja luomassa todella uusia ja ihmiskunnalle ennennäkemättömiä määrityksiä ja normeja muun muassa siitä mikä on julkisesti (ja laillisesti) hyväksyttyä ja suotavaa ja mikä ei ja miksi tai miksei. Tämä liike linkittyy myös vapauden uusien rajojen määrittelyyn. Vanhat traditiot eivät paljoa tässä tulevaisuuteen suuntautuvassa ihmiskunnan viestintäympäristön uudelleenmuokkauksessa paina – ne tarjoavat vain lähtökohdan, josta vihdoin linkittynyt kollektiivi rakentaa ajan kanssa jotain aivan muuta.
...
Lopuksi vielä kenties juurikin tuontapaisen liikkeen suuntaan katsovaa kuvailua Carl Saganilta:
”Human history can be viewed as a slowly dawning awareness that we are members of a larger group. Initially our loyalties were to ourselves and our immediate family, next, to bands of wandering hunter-gatherers, then to tribes, small settlements, city-states, nations. We have broadened the circle of those we love. We have now organized what are modestly described as super-powers, which include groups of people from divergent ethnic and cultural backgrounds working in some sense together - surely a humanizing and character building experience. If we are to survive, our loyalties must be broadened further, to include the whole human community, the entire planet Earth. Many of those who run the nations will find this idea unpleasant. They will fear the loss of power. We will hear much about treason and disloyalty. Rich nation-states will have to share their wealth with poor ones. But the choice, as H. G. Wells once said in a different context, is clearly the universe or nothing.” – Carl Sagan
--Mikko SK. 29. marraskuuta 2011 kello 18.27 (UTC)
Videolla on hyvin ilmaistu tuo "oikeus tulla kuunnelluksi mutta ei kuulluksi." Kaiken maailman uutisjuttuihin ym. voi kyllä lisätä kommentteja, mutta kuka niitä loppujen lopuksi lukee? Mielipidettään voi kailottaa, mutta tuntuu, ettei se monesti vaikuta mihinkään. Joku täällä kommentoi hyvin, että varsinkin jos kommentteja moderoidaan, voidaan tehokkaasti seuloa vain tietynlaiset mielipiteet näkyviin, jolloin vapauden ja demokratian toteutuminen jää käytännössä sinne nolla-asteelle. Toisaalta ihmiset tuntuvat usein vähän liiankin kanssa vapautuvan ilmaistessaan itseään netissä: nimimerkin suojista sanotaan mitä sattuu.
Usein Internetiä tulee pidettyä vapaana paikkana, joka on tuolla jossain. Harvoin tulee ajatelleeksi, että se on täysin riippuvainen fyysisistä laitteista ja infrastruktuurista, ja että niiden on aina kuuluttava joillekin. Tästä johtuu, että kansallisella tasolla kriisin aikaan Internetin käyttöä pystyttäisiin rajoittamaan tai jopa kokonaan estämään käyttö esimerkiksi katkaisemalla sähköntuotanto koko maassa. Toinen mielenkiintoinen puoli sen lisäksi, että yhteyden katkaisu on yleensä ottaen mahdollista, on se, kuinka suurta uhrausta muiden elinolojen suhteen vaatisi, jotta voitaisiin katkaista yhteys internetiin. Mielestämme on kyseenalaista, onko tehokasta kill-switchiä yleensä olemassa. Eiköhän joka paikasta löydy joku "tekniikkaguru" ja vähintäänkin vanha aggregaatti, jolloin Internetin totaalinen sulkeminen ei ole mahdollista.
Keskustelussa annettiin Facebook esimerkiksi ykkösasteen vapaudesta. Olen jo vähän aikaan miettinyt Facebookin omistajuutta siellä olevaan materiaaliin. Kuten monia muitakin, myös minua edelleen jonkin verran huolettaa ajatus, että Facebook käytännössä omistaa sinne laittamani aineiston, mutta loppujen lopuksi Facebook on ilmoittanut ehtonsa ja käyttäjänä olen hyväksynyt ne. Kyseessä on vapaaehtoinen vaihtokauppa, josta kummatkin osapuolet hyötyvät – varmasti myös käyttäjä, koska kukaan ei pakota käyttämään Facebookia ja itseään voi tosiaan ilmaista myös muilla alustoilla. Sitä pidän epäeettisenä, että Facebook on mielestäni ollut hyvin salaileva käyttäjien lataaman materiaalin hyödyntämisen suhteen. Onneksi muut tahot ovat viime aikoina tuoneet asiaa vahvasti julki ja tällä hetkellä uskon, että suuri osa käyttäjistä tiedostaa suhteellisen hyvin, että heidän tietojaan käytetään hyödyksi kaupallisiin tarkoituksiin. On jokaisen itse päätettävissä, mitä tietoja haluaa Facebookissa jakaa – ja samalla antaa nämä tiedot Facebookille. --Heidi 29. marraskuuta 2011 kello 22.00 (UTC)
Internetin erilaiset vallankumoukset ovat mielenkiintoisia. Nykyäänhän Facebook alkaa menettää valtaansa, ja Google+ saavuttaa sen käyttäjäkuntaa. Toisaalta viime aikoina myös erilaiset hakkeroinnit ovat olleet muodissa (ja Anonymous on julistanut vallankumouksensa). Myös sensuurin uusi ulottuvuus (koko internetin sulkeminen) on kiehtova. Siihenkin kytkeytyy erilaisia vallankumouksia. Ajatus siitä, että internetin voisi yhdellä napinpainalluksella kytkeä päältä, on aika pelottava. Kyllä moiseen nyt sentään voisi vähän joutua vaivaakin näkemään... Kuuris
Kuten useassa aikaisemmassakin kommentissa on tullut ilmi, niin myös minä haluan korostaa vapauden ja vastuun yhteenkuuluvuutta. Vaikka netti antaakin mahdollisuuden suurelle joukolle toimia ilman portinvartijoita, niin jokaisen tulisi kantaa vastuu omista julkaisuistaan. Jokaisen tulisi myös itse päättää, mitä netissä julkaisee ja mitä ei. Tässä taas palataan facebookin ykkösasteen vapauteen, jossa mikään materiaali ei ole käyttäjän omissa hyppysissä. Facebookin käyttäjällä ei ole myöskään minkäänlaista mahdollisuutta kontrolloida sivujen rakennetta tai ohjelmapäivityksiä. Vaikka yksityisyysasetukset olisivat mahdollisimman tiukasti rajattu, niin aina löytyy uuden päivityksen myötä joku porsaanreikä, joka kumoaa jonkun aikaisemman asetuksen. Jokaisella facebookin käyttäjällä on kuitenkin vastuu omasta toiminnastaan kyseisessä palvelussa. Se mitä jakaa facebookissa, tulisi olla valmis jakamaan koko maailman kanssa. Kun kerran jotain netissä julkaisee, on se siellä ikuisesti.
Tuli vielä tuosta sensuurista mieleen, että Espoon Entressen kirjasto ja kansainvälinen kirjastoalan sananvapausjärjestö FAIFE ovat toteuttaneet maailman ensimmäisen Kiellettyjen kirjojen videokalenterin (toimii joulukalenterimaisesti)[2]. Tiedotteessaan he mainitsevat, että haluavat tämän kalenterin myötä osoittaa, kuinka kirjoja on sensuroitu vuosisatoja. Tällä hankkeella halutaan herättää nimenomaan kansalaiskeskustelua. Ylikirjastonhoitaja ja FAIFE:n puheenjohtaja Kai Ekholm Suomen Kansalliskirjastosta mainitsee myös, että kirjoja poltetaan edelleen, mutta painopiste on siirtynyt Internetin sensurointiin. Ehkä jatkossa on siis tiedossa kiellettyjen sivujen joulukalenteri. Liisa
Luentovideo herätti järisyttäviä kauhuvisioita: Väyrynen diktaattorina ja netti tiukassa valvonnassa eliitin yksinoikeutena. Toivottavasti perinteisesti vapaaksi mieltämässämme Suomessa ei ikinä päädytä tämänkaltaisiin äärimmäisyyksiin. Pysäyttävä ajatus silti että kaikesta vapaudesta huolimatta olemme kuitenkin sähkön ja kaapelien, ja siten organisaatioiden ja valtiovallan orjia. Omavaraisuus kunniaan! Mieleeni tuli myös Elisa - Pirate Bay jupakan uusi käänne kun EU-tuomioistuin päätti vastaavassa brittiläisessä tapauksessa ettei operaattoria voida määrätä rajoittamaan asiakkaiden verkkoliikennettä tällä tavoin. Hyvä niin, tästä olisi saattanut tulla hyvin huolestuttava ennakkotapaus johon vedoten oltaisiin alettu rajottaa pääsyä ties mihin sivustoille. Tervetuloa muurin taakse Itä-Saksaan vaan. Vekotiitus
Luentovideo sai ajattelemaan, missä määrin yhteiskunta ohjaa kansalaisiaan ajattelemaan tietyllä tavalla. Toisaalta mietin, missä olosuhteissa olisi mahdollista, että mikään ei ohjaisi ihmisten ajattelua johonkin suuntaan. Ehkäpä yhteiskunta aina vaikuttaa kansalaisiinsa jollain tavalla. En ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, että esim. päivälehtien sisällöstä päättää niiden valmistukseen tarvittavan teknologian omistava taho. En koe tätä Suomessa ongelmalliseksi, mutta se avasi näkemystäni siitä, miten helppoa valtioiden olisi tarjota kansalaisilleen vain tiettyä näkökulmaa. Lehdet voivat tarjota hyvin yksipuolisia näkemyksiä ja oppikirjat sisältää propagandaa. En tiedä onko näin, mutta esim. joissain arabimaissa voisi olla käytössä oppikirjoja, jotka sisältävät Israelin vastaista propagandaa. Nykyään kansalaisten pitäminen pimennossa muusta maailmasta on valtiolle varmasti hankalampaa kuin aiemmin internetin vuoksi, mutta kyllä esim. Kiina pystyy silti rajoittamaan kansalaistensa internetin käyttöä. Sianpaska-esimerkki avasi silmiä sen suhteen, että mitä omavaraisempi on, sitä enemmän voi itse hallita elämäänsä ja päättää asioistaan. Tähän liittyy myös ajatus siitä, että valtioiden olisi hyvä olla jossain määrin omavaraisia, jotta riippuvuus muista ei kasvaisi liian suureksi. --Suvi H
Olipas melko mielenkiintoinen keskustelu, joka kyllä äityi toisinaan jo hieman hankalaksi seurata. Keskustelu sai kuitenkin minut miettimään sitten sitä, kuinka suuresti ihmisten vapaus vaikuttaa muuttuisi, mikäli netti todella kokonaan sammutettaisiin? Kukaan ei tavoittaisi varmasti yhtä suurta yleisöä, kuin mitä netti tarjoaa, mutta toisaalta kukaan ei pysty poistamaan tai muokkaamaan julkista (suorana tulevaa) puhetta - ei ainakaan, jos yleisö on paikalla kuuntelemassa. Netti kuitenkin on petollinen vapautensa suhteen. Riittävän taitava henkilö pystyy hakkeroimaan ja muokkaamaan kaiken tiedon, mitä internetistä löytyy. Samoin kaikki mitä netissä on, on muiden ihmisten käytettävissä. Rikollisia kun ei laitkaan estä. Suski
Videossa lähdettiin liikkeelle mielenkiintoisesta peruskysymyksestä eli siitä onko internet todellakin merkinnyt lisääntyvää demokratiaa ja vapautta? Vallankumousta internet on merkinnyt ainakin siinä mielessä että on mahdollista julkaista määrällisesti paljon enemmän informaatiota kuin printtimediassa. Internetiä voisikin ehkä pitää seuraavana merkittävänä mediavallankumouksena kirjapainotekniikan kehittymisen jälkeen. Videossa sivuttiin eri demokraattisia vallankumouksia jotka liitetään uusiin teknologisiin mahdollisuuksiin. Mutta asia on juuri kuten Vaden huomauttikin: Tekniikkaa sinänsä ei voida pitää determinoivana tekijänä vallankumouksissa. Ei vaikka se olisikin mahdollistanut paljon. Videossa pohdittiin myös vapauden ja vapaudettomuuden asteita netissä taulukon kautta. Omistussuhteet nousivat keskeisiksi. Myös netin käyttäjä on pahimmillaan (ja jopa yleensä) hyvin passiivinen. Vapauden kannalta olennaista ei olisi Vadenin mukaan pelkästään se mitä sanotaan, vaan miten sanotaan. Siis miten julkaisualusta toimii ja millaiset mahdollisuudet sitä on muokata. Esimerkiksi Googlen ja Facebookin alustat eivät ole käyttäjien muokattavissa. Yrityksinä ne toimivat myös erilaisella periaatteella kuin vaikkapa Wikipedian säätiömuotoinen organisaatio. Tämä voi tulla esiin vaikkapa siinä että Facebookissa hallinnoija voi poistaa mielivaltaisesti sivuja ja profiileja. Nykyään huolenaiheena on ilmiö josta puhutaan epämääräisesti ”vihapuneena”. Yleensä vihapuheeksi mielletään erilainen äärioikeistolainen ja rasistinen propaganda. Facebookin hallinnossa ollaan ymmärrettävästi huolissaan tästä, mutta olen kuullut että aivan asiallisia sivuja on poistettu varmuuden vuoksi kun joku on tehnyt ilmoituksen että ne sisältävät ”vihamateriaalia”. Juuri alkuperäisen ”vihapuheen” lietsojat eli rasistit ja fasistit ovat huomanneet tämän ja käyttävät ilmiötä hyväkseen. Tällä hetkellä Facebook on liberaali ja mukava ”antaa kaikkien kukkien kukkia” -alusta, mutta tämä pistää miettimään että erilaisessa tilanteessa Facebook voisi toimia paljon rajoitetumpana alustana. Kalle Honkanen
Koen että anonyymiys internetissä on hieno ja todellakin vapauttava asia, jota täytyy suojella. Luentovideolla puhuttiin lähinnä ns "vakavista" asioista kuten demokratian toteutumisesta ja tasa-arvon puolustamisesta ja sen sellaisesta, mitä itsekin ehdottomasti kannatan, mutta päädyin kuitenkin ajattelemaan anonyymiyttä enemmänkin yksilön kuin yhteisön kannalta. Toisiin ihmisiin voi muodostaa hyvinkin läheisiä suhteita, vaikkei edes tietäisi heidän nimiään. Omalta asuinalueelta voi olla vaikea löytää itselleen mieluisaa seuraa; ehkä henkilöä jopa suoranaisesti syrjitään, ja tämän vuoksi hän joutuu pitämään tiettyjä mielipiteitään tai mieltymyksiään salassa. Tällaisessa (tai vastaavanlaisessa) tilanteessa oleva henkilö voi kokea anonymiteetin erittäin vapauttavaksi, ihan vain siitä syystä että se antaa hänelle mahdollisuuden jutustella avoimesti asioista joiden esiintuominen oikeassa elämässä voisi johtaa jopa väkivaltaan. On hienoa että edes netissä pystyy olemaan täysin oma itsensä, eikä nimimerkin käyttäminen mielestäni tee tästä avoimuudesta mitenkään vähempiarvoista. Cryo