Luku 4

Julkinen tuote, valtion rooli ja tehokkuus

Aiemmin olemme todenneet, että valtion on hoidettava tiettyjä toimintoja, joita yksityiset eivät hoida. Esimerkkinä majakat ja posti syrjäseuduille.Tähän toimintaan käytettävät varat otetaan veroina. Siksi tulee esille iäisyyskysymys, mitä valtion pitäisi tehdä ja mitä se saa maksaa? Toiseksi kysymykseksi tulee se, onko valtion toiminta tarpeeksi tehokasta?

Yksityissektorilla tehokkuus on maksimissaan kun oletamme, että;

- marginaalihyöty = marginaalikulut, eli resursseja käytetään ”oikein”,

- yksilötasolla marginaalihyöty on = kysyntäkäyrä,

- yritykselle marginaalikulut on tarjontakäyrä,

- kysyntä on= tarjonta ja resurssien allokointi on oikea.

Näitä olettamuksia emme saa täytetyksi valtion toiminnalla, mutta on huomioitava myös seuraavaa,

- kilpailu ei aina ole tarpeeksi kova yksityissektorilla,

- tasapaino saavutetaan jos kaikki maksavat kaikista tuotteista,

- tasapainopisteen hinnat kattavat kaikki kulut.

Monopolit ym seikat aikaansaavat tilanteen, jossa valtion toimet ovat hyvästä, joten valtion pitää tietyissä oloissa osallistua taloustoimintaan.

Vapaa-matkustaja ongelma

Adam Smith tajusi vapaa-matkustaja ongelman, eli sen, että aina löytyy ihmisiä jotka ”elävät siivellä”, esimerkkinä TV katsoja joka ei maksa lisenssimaksua. Majakka on oiva esimerkki tuotteesta, jossa on vapaamatkustajia. On mahdottomuus kerätä laivoilta maksu, sitä mukaa kun ne käyttävät majakoita. Lisäksi majakan kulut ovat kiinteät, ne eivät ole lainkaan riippuvaisia käyttäjämäärästä.

Saamme kulu-hyötykäyrän laivoille seuraavasti,

Koska kyseessä on erikoistapaus kun kuluttajilta ei voida kerätä rahaa, emme voi puhua oikeasta kysynnästä ja kysyntäkäyrä on = marginaalihyötykäyrä. Lisäksi pitkän tähtäimen marginaali kustannus PTMK on aina nolla. (Majakan kulut ovat samat riippumatta käyttäjämäärästä.) Pitkän tähtäimen keskimääräiset kulut (PTKK) on hyperbolan näköinen. (Eli kiinteät kulut jaettuna per laivamäärä, kulut voidaan jakaa per laiva vaikkei tuloja tule). Taloudellinen piste majakalle toimia on piste Q, jossa marginaalikulu= marginaalihyöty. Voimme siis todeta, että majakka toimii ”tehokkaimmin”, kun majakkamaksu on = 0. Tämä toimii tietysti vain silloin, kun marginaalikustannus on nolla.

Johtopäätökset ovat,

a. koska laivoilta ei saa maksua, niin valtion toiminnalle ei löydy parempaa vaihtoehtoa,

b. jos valtio hoitaa majakat ne toimivat ”tehokkaasti” eli marginaalikulut =0

Vapaa-matkustajan vastakohta on henkilö, joka joutuu maksamaan tuotteesta tai edusta, josta hän ei saa vastaavaa hyötyä, esimerkiksi jätehuoltomaksu kunnalle, vaikka sinulla on yksityinen sopimus.

Julkiset tuotteet yleensä

Edellinen esimerkki luo perustan julkisen tuotteen määrittelylle, eli julkinen tuote on tuote,

- josta maksua ei voi saada kuluttajilta helpolla tavalla,

- tuotteen kuluja ei pysty jakamaan ja marginaalikulut ovat = 0.

Katsantokannan mukaan ekonomit laskevat puolustusvoimat, poliisivoimat tai postin kuuluvan julkisiin tuotteisiin.

Onko ei-kaupallinen TV ja radiotoiminta julkinen tuote? Kyllä on, sillä kuka tahansa voi osallistua ja marginaalikulut ovat nolla, eli jos yksi lisää osallistuu kulut ovat muuttumattomat = 0. Kaupallinen toiminta on tietysti eri asia.

Kvasi-julkiset tuotteet

Yksityisten ja puhtaiden julkisten tuotteiden välille mahtuu kvasi-julkiset tuotteet, eli tuotteet joita valtio/yksityinen voi hoitaa. Hyvänä esimerkkinä postitoiminta, jos se on kannattavaa yksityinen hoitaa sitä, mutta ei syrjäseuduille, missä se ei ole kannattavaa. Nämä tuotteet vaihtelevat eri maiden kesken, lähinnä asumistiheys on kriittinen tekijä. Tässä tapauksessa voidaan maksu periä osalta käyttäjiltä ja lisäksi tuotteen marginaalikulut ovat pienemmät kuin kulut.

Esimerkkejä kvasi-julkisista tuotteista voisi olla,

a. Valtatiet. Maksu voidaan periä, mutta pitää rakentaa maksukopit ja liikenteen pitää olla niin vilkas että kannattaa ylläpitää kopit.

b. terveyspalvelut. Rokottamisesta voidaan periä maksu, mutta ei rokotetut hyötyvät jos muut ovat rokotettuja. Yleensä valtiot kustantavat osan terveyspalveluksista, varsinkin niitä jotka ovat kansakunnalle hyödyksi, kuten rokotukset.

c. TV ja radiotoiminta.

Riitaa syntyy siitä, missä määrin valtion on järjestettävä julkisia tuotteita – verojen kustannuksella. Viime aikoina Suomessa on ryhdytty myymään ulos valtion toimintoja. Suomessa valtiolla oli sodan jälkeen paljon toimintaa teräs, paperi, energia ym alalla jo siitäkin syystä, eetä investoinnit olivat liian suuria yksityiselle sektorille ja hinnat olivat säännösteltyjä (Kekkosen perintö?)

Valtion toiminnan tehokkuus on poliittinen kysymys, eikä oikeata vastausta löydy, esimerkkinä KELA, josta vähän väliä kuuluu ”rahantuhlaus” –juttuja. KELAN toiminta on niin laaja, ettei useampi yksityinen Vakuutusyhtiö pystyisi toimintaa pyörittämään pienemmillä hallintokuluilla. Vai pystyisikö?

Sosiaaliset kulut tuotteessa

Sekä julkisiin että yksityisiin tuotteisiin sisältyy sosiaalisia kuluja, esim. luonnon hyväksikäyttöä. Näiden kulujen huomioonottaminen on monimutkaista, sillä ne eivät koske vain paikallisia asuk-kaita, esim. kasvihuoneilmiö. Lisäksi lähestymistapa voi valtiolla ja yksityisellä olla eri. Esimerkkinä matkavakuutus. Valtion matkalla voittaja voi saada edun, esim. ison huoneen kylvyllä, mutta loseri ei saa mitään - yksityisellä voittaja saa etunsa, mutta loseri yleensä saa korvauksen

Viime aikoina ympäristötekijät ovat tulleet mukaan kuvaan ja näille halutaan laittaa hinta. siksi pitäisi tuotteisiin jotka käyttävät ”ilmaisia” raaka-aineita, kuten vesi, ilma sisällyttää näiden tuotteiden sosiaaliset kulut. Tästähän on kysymys kasvihuoneilmiössä ja KYOTOn sopimuksessa, likaajat maksavat.

Ryöstökalastus on hyvä esimerkki. Atlantilla kala on loppumassa, sillä siellä harjoitetaan ryöstökalastusta, kyseessä on taloudellinen, biologinen ja ympäristöllinen ongelma. Resursseja ei käytetä oikein pitkällä tähtäimellä. Yksityinen kalastaja ei välitä, jos muut saavat vähemmän kalaa tulevaisuudessa, joten kalakannan säilymiselle tarvitaan valtiotason toimenpiteitä.

Yllä oleva kuva esittää mistä on kyse. Kun lisätään sosiaaliset kulut hintaan, rajahyöty ja rajatulopiste osuu pisteeseen Q1, jolloin kalastusmäärä vähenee ja tulevaisuuden saaliit lisääntyvät, mikäli sosiaaliset kulut on asetettu oikein. Myös myydyn kalan hinta nousee.

Se, että kaloja jätetään pyydystämättä tarkoittaa, että kalateollisuus ali-investoi, mikä pitkällä tähtäimellä johtaa koko teollisuusalan katoamiseen. Tällainen trendi on meneillään sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Toinen esimerkki sosiaalisesta kulusta ja edusta voisi olla yksityisautoilija vastaan joukkoliikenne. Mitä enemmän yksityisautoja liikkuu kaupungeissa, sitä enemmän aikaa menetetään ruuhkissa. Tällöin joukkoliikennettä käyttävät menettävät aikaa, ja syy on yksityisautoilijat. Toisaalta joukkoliikennettä käyttävät saavat edun yksityisautoilijoihin, jos kaupungissa on joukkoliikennekaistat. Harvoin yksityiset ajattelevat tällaista – vaan tämä etu/haitta ajattelu kuuluu poliitikoille. Saamme alla olevan kuvan. Siinä oletetaan että marginaalikulut ovat samat yksityisille että julkisille kulkijoille, otetaan täysi hinta lipusta. Siksi kulukäyriä on vai yksi.

Marginaalietukäyriä on kaksi. Optimimäärä julkisia käyttäjiä olisi Q2, mutta todellisuudessa heitä on vähemmän Q1, koska YME –MK =YMK, (yksityinen marginaalietu – marginaalikulut = yksityinen marginaalikulu). Tämä tarkoittaa ettei joukkoliikenne ruuhkaisessa tilanteessa toimi optimaalisesti, jolloin poliitikkojen on tehtävä jotain.

Valtion poliittiset rajoitukset

Tavallisimmat rajoitukset ovat säännöstely, verot ja avustukset, sekä markkinarajoitukset.

Säännöstely

Esimerkki säännöstelystä on lohikiintiöt Suomen kalastajille. Tämä toimii vain jos valvonta toimii ja säännöstely johtaa kannattavaan kalastukseen samalla kun kalakanta lisääntyy.

Joukkoliikenteen säännöstely on vaikeampaa, sillä aina syntyy uusia ongelmia. Säännöstelyä käytetään paljon, sillä se on helppo ratkaisu ja ne ovat usein loogisia ja ihmiset ymmärtävät niitä. Joskus säännöstely on turhaa, jos valvonta on heikkoa tai puuttuu.

Verot ja avustukset (keppi ja porkkana)

Erikoisveroilla säädetään tiettyjä aloja esim. viina, koiravero tai autovero. Viime aikoina veroja on asetettu aloille jotka käyttävät ”ilmaisia” resursseja, lähinnä luontoa hyväkseen. Tarkoitus on nostaa rajakulut sosiaalisten kulujen tasolle. Sakko-muotoiset verot ovat myös tavallisia, mutta niitä poliitikot välttävät. Usein tilapäisistä veroista esim. autovero, tulee valtion lypsylehmiä. Samalla tavalla pyritään avustamaan tiettyjä aloja, esim. joukkoliikennettä Helsingissä, jotta useimmat rupeaisivat käyttämään joukkoliikennettä. Myös ruuhkamaksu on ollut esillä.

Markkinarajoitukset

Tavallisimmat rajoitukset ovat lisenssit, joissa määritellään tietty kiintiö (esim. kalastus) tietyille ryhmille. Tämä ei ole ongelmatonta, sillä näillä lisensseillä voidaan tehdä kauppa ja lisäksi voi syntyä kartelleja (esim. hedelmätuonti). Tähän ryhmään voidaan laskea non-tariff barriers, eli sitä kun rajoitetaan markkinoita ”kepulikonstein” esimerkkinä. taksimittari ja Ranska. Mittareita saavat myydä kaikki mittariliiton jäsenet – mutta jäsen voi olla vain ranskalainen yritys.

Loppusanat

Suunnitelmataloudessa kaikki tuotteet ovat julkisia, siitä muualla enemmän. Valtion rooli toimittaa julkisia tuotteita vaihtelee maittain, eikä tarkkoja sääntöjä ole, vaan poliitikot määräävät mitä valtion tekee. Monissa maissa kuten Suomessa oli pakko, että valtio perusti metalli, energia ym yrityksiä, sillä yksityiset eivät tähän lähteneet tai pystyneet.

Valtion tuotanto on usein tehotonta, mutta on huomioitava muita tekijöitä kuten maanpuolustusta tai työttömyyttä.

Säännöstelyistä ja valtion avustuksista riidellään, mutta EUn sisällä pyritään yhtenäistämään näitä.