Julkisen sosiologian projekti/YKT200 Sosiaalinen järjestys ja yhteiskuntatieteellinen mielikuvitus, syksy 2021/Tulevat Millsit

Viikkotehtävä 1. artikkelista Intellektuaalinen ammattitaito:

Tee muistiinpanoja, ajattele, mieti kenelle kirjoitat

Kirjoituksen ajanjakson huomaa – mutta pääpointit pitää. Mills esimerkiksi antaa kritiikkiä aikalaistensa kirjoitustyylille, josta on jo siirrytty eteenpäin.

Alussa keskittyy melkein tekemään huomioita Mills:tä persoonana kuin hänen tekstistään. Millsin tapa kirjoittaa on hyvin persoonallista. Hän puhuttelee lukijaa hyvin tuttavallisesti.

Huomiomme kiinnittyy kirjoittamisen ja tutkimisen prosesseihin. Mills kehottaa lukijoitaan tekemään jatkuvasti ja kaikesta muistiinpanoja. Työnteko tapahtuu jatkuvasti lukemalla ja pohtimalla myös projektien ulkopuolella. Aihetta ei tarvitse etsiä, kun se on kaikkialla. Millsin mukaan tutkijan työ ei ole pelkkää työtä, vaan elämäntapa. Onko tämä romantisoitu mielikuva tutkijan elämästä enää nykyaikainen? Muistiinpanot auttavat pysymään kiinni ajatuksissa: kaikki me käymme jatkuvasti ajatusprosesseja läpi, muistiinpanojen tekeminen vain tallentaa nämä ja auttaa tarvittaessa palaamaan niihin. Lukemista tulisi ehkä moderoida siten, että ei lue aivan kaikkea, mutta ei myöskään keskittyisi aina pelkästään päällepäin kiinnostaviin aiheisiin, koska silloin voi mennä jotain potentiaalisesti hyödyllistä ohi

Millsin oma kielenkäyttö: Mills kirjoittaa tuttavallisesti, selkeästi. Ei pelkää keskustella lukijan kanssa. Ei tavoittele asemansa pönkitystä

Mielipiteiden ääripäät ja niiden hyödyntäminen ajatustyössä sekä tutkimuksessa.

Kiinnitimme huomioita kielen käyttämisen yhteydessä statukseen. Mills on tutkinut luokkaeroja ja statuksia, mikä näkyy vahvasti tekstissä.

Nykyään yliopistokoulutus ei ole yhtä sidonnainen korkeaan sosiaalipoliittiseen asemaan kuin tekstin kirjoittamisen aikaan - yhteiskunnalliset aiheet ja ongelmat kuuluvat nykyään myös yleisempään keskusteluun eikä vain “oppineille”

Mills ei tuntunut arvostavan empiiristä tutkimusta – yhteiskunnallinen tutkimus on muuttunut ajan saatossa. Tehdäänkö tutkimustyötä vain lukemalla vai ihmisten luona?

Millsin tekstistä oli havaittavissa hänen pyrkimyksensä ajattelun kultaiseen keskitiehen - ajatusprosessia ei tule jättää vaillinaiseksi, mutta ei myöskään jäädä siihen jumiin "pakahtumiseen asti".

Liitteen lopussa olevat ohjeet:

Yksinkertainen kielenkäyttö mahdollistaa kritiikin ja sen, että ajatukset ovat saatavilla mahdollisimman monille. Kritiikki on tutkijoille mielestämme hyvin tärkeää. Osa meistä koki Millsin neuvot kannustaviksi, osa taas hyvin painostaviksi - aivan kuin Mills odottaisi meistä jokaisesta vuosisadan suurta tutkijaa.

Mills kirjoitti myös yksilöllisen ajattelun puolesta, jonka voi tulkita kaavoihin kangistumisen vastustamisena tutkimusta tehdessä.

Mills korosti (maailman)historiantuntemusta sekä oman tutkimusaiheen sijoittamista laajempaan historialliseen kontekstiin.

Viikkotehtävä 2. Ei enää Eddy kirjasta luku 1. Kohtaamisia

Löysimme luvusta useita erilaisia valta-asetelmia. Kertojan kuvaamassa maailmassa määrää vahvimman valta. Tekstissä kertojan mukaan sekä koulussa että muutenkin maailmassa isot eivät ole tekemisissä pienempiensä kanssa. Isoilla tarkoitetaan eri tilanteissa ihmisiä ja ihmisryhmä, joilla on valtaa ja jotka sitä käyttävät pieniin, eli heikommassa asemassa oleviin. Erotimme tekstistä ainakin seuraavat valta-asetelmat:

- Ikä: Esimerkkinä vanhempien käyttämä valta lastaan kohtaan.

- Sukupuoli: Kertojan isän suhde kertojan äitiin. Mies käyttäytyy kuin nainen olisi hänen omaisuuttaan.

- Feminiinisyys ja maskuliinisuus: Kertojaa kutsutaan “Söpöliiniksi”, joten teimme oletuksen hänestä kauniskasvoisena, mikä taas kertojan maailmassa koetaan joksikin haukuttavaksi.

- Uudet ja vanhat: Kertojan saapuessa uutena kouluun, on hän heikommassa asemassa kun jo koulussa asemansa vakiinnuttaneet.

- Paino: Kertojan maailmassa ylipaino on varallisuuden merkki ja laihuus heikkouden

- Seksuaalisuus: Kertojaa kiusataan oletetun seksuaalisuutensa takia. Homous nähdään heikompana.

- Ihmiset ja eläimet: Ihmisten oikeus kohdella eläimiä huonosti.

- Suurkaupunki ja kotikylä.

- Varallisuus ja luokkaerot: Sisäinen valinta (vanhemmat olisivat päättäneet keskittyä enemmän kertojan kirjalliseen sivistykseen) on parempi kuin ulkoinen valinta (ei ollut varaa käydä hammaslääkärissä).

Kertojan maailmassa valtaa käytettiin eri keinoin. Fyysisen väkivallan lisäksi tunnistimme useita henkisen väkivallan muotoja. Haukkuminen ja laajemmin kielenkäyttö ja sanavalinnat, laiminlyönti, vastuuton käytös ja hiljaisuus ovat kaikki vallankäytön muotoja. Mieleemme tuli myös kirjoittajan vallankäyttö lukijaa kohtaa. Kirjoittaja kertoo tapahtumista oman näkökulmansa, ja käyttää näin valtaa lukijaa kohtaa.

Viikkotehtävä 4.10. Suvi Salmenniemen Kiinnittävät ja kuluttavat siteet & Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen Yksitoista teesiä

Aloitimme keskustelun Salmenniemen tekstillä. Osasta meistä teksti tuntui kärkkäältä, jopa provosoivalta. Tekstissä on samaistumisen kohtia työelämän ja työkulttuurin kuluttavuudesta ja vieraannuttamisesta, mutta osa meistä jäi kaipaamaan mahdollisia muita näkökulmia tai ratkaisuehdotuksia. Vertailimme tekstiä omiin kokemuksiimme ja taustoihimme työelämässä, ja aloimme pohtimaan työelämää.

Millainen on hyvä työelämä? Pohdimme työelämän vaatimuksia, joita tunnistamme myös opiskeluelämästä. Työt valuvat vapaa-ajalle, ja yksilöiltä vaaditaan itsensä johtamista. On yksilön itsensä vastuulla jatkuvasti suoriutua ja myös vapaa-aika on muuttunut joksikin suoritettavaksi. Projektit ja työt tuntuvat vain jatkuvan, eikä tunnetta asioiden valmiiksi saattamisesta synny. Korona-pandemia on sekoittanut entisestään kodin, vapaa-ajan, työn ja opiskeluiden rajoja. Vapaa-ajan vaatimukset saattavat kuormittaa aiempaa enemmän.

Työn aiheuttama uupuminen. Pohdimme uupumista ilmiönä. Onko uupumista nykyään enemmän, vai tunnistetaanko uupumista aiempaa paremmin? Miten työelämä on muuttunut? Aiemmin Suomi oli tunnettu hyvinvointivaltiona, mutta nykyään tavoite on tehokkuudessa. Kritiikki kapitalismia ja sen aiheuttamia ongelmia kohtaan valjastetaan osaksi koneistoa – johda itseäsi paremmin, suorita vapaa-aikasi hyödyllisemmin, ole tehokkaampi. Oravanpyörä jatkuu. Mahdollinen vapaa-ajan lisääntyminen ei välttämättä ratkaise uupumiseen liittyviä tai sen aiheuttamia ongelmia. Pohdimme, että osalle ihmisistä rutiininomainen työ on hyvää – toiminnallisuus auttaa jaksamiseen. Mietimme sitä rajaa, milloin työ muuttuu hyödyllisestä raskaaksi?

Työelämän kulttuuria. Siirryimme keskustelemaan työelämän ongelmista ja pyrimme myös miettimään ratkaisukeinoja. Huomasimme, että usein naistapaista työelämää arvostetaan vähemmän kuin miestapaista. Pohdimme myös nuorten ”paskaduuneja” osana rituaalinomaista työelämään siirtymistä – nuorilta odotetaan jaksamista raskaissa töissä usein ilman perinteisiksi ajateltuja arvostuksen merkkejä (hyvä palkka, työaikojen kunnioitus, tauot, välineet, osallisuus ja mahdollisuus vaikuttaa työpaikalla). Mietimme mitkä asiat yhdistävät huonoja työpaikkoja:

-tunne siitä, ettei ole mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa/alaa, ei pääse pakenemaan -muuttuminen ihmisestä osaksi järjestelmää -tieto siitä, että on korvattavissa milloin vain

Totesimme, että johtamisen sekä vuorovaikutuksen kulttuurilla on suuri merkitys. Haastava työ voi olla mukavaa tehdä, jos työntekijänä on tasa-arvoisessa suhteessa työpaikalla. Demokraattinen työkulttuuri on tavoiteltavaa.

Mahdollinen oma työelämä tutkijana. Siirryimme keskustelemaan oman alamme mahdollisesta työstä tutkijana ja pohdimme omaa asemaamme opiskelijoina. Hahmotimme joitakin työelämän ongelmia myös opiskeluelämässä. Mietimme myös valtasuhteita: saako opiskelijana ottaa oman mielipiteen vai tuleeko asioita tarkastella objektiivisesti, tai jopa oman alan toivomalla tavalla. Onko nuorella naisopiskelijalla (tai esimerkiksi johonkin vähemmistöön kuuluvalla) yhtä helppoa olla ”taisteleva tutkija” ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun kärkkäästi? Onko mahdollista olla vain rivitutkija? Millaisille äänille on tilaa yhteiskunnallisessa tutkimuksessa? Voiko tutkija edustaa aidosti mitä tahansa poliittista ajattelua, vai onko tila varattu vain vasemmalle puolelle. Suhteessa Salmenniemen tekstiin mietimme, voiko tutkijan työ olla uuvuttavaa. Milloin keskustelu ja tutkiminen muuttuvat oravanpyöräksi? Onko pakko antaa tutkimustyön valua jokaiseen elämän osa-alueeseen?

Viikkotehtävä 11.10. Kaunokirjallisuuden käyttö yhteiskuntatutkimuksessa, Juha Suoranta & Olli Pyyhtinen

Teksti oli ryhmämme mielestä erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä. Voisi helposti ajatella, että tieteellisen tutkimuksen vertaaminen kaunokirjallisuuteen voisi olla loukkaus tieteenalallemme, mutta tekstissä murrettiin hyvin tätä ajatusta ja tuli esille, ettei se ole paha asia, jos tieteellinen teksti olisi mukavaa ja helposti luettavaa. Tällaista keskustelua ryhmässämme heräsi:

Yhteiskunnallinen tutkimus

Keskustelimme ryhmässä, miten vanhat tutkimuskäytännöt voivat olla eräänlaisena esteenä uudenlaisille ajatuksille. Vanhoissa tutkimuskäytännöissä voi olla paljon ns. lukkoon lyötyjä tapoja tutkia ja tehdä johtopäätöksiä, joiden ajatellaan olevan ainut oikea tapa tehdä tutkimusta. Nämä vanhat tavat voivat luoda ajatuslukkoja, jolloin tutkimustyö on itseään toistavaa eikä luo uusia ajatuksia tai uutta näkökulmaa. Tutkimuksessa tavataan myös käyttää vaikeaselkoista kirjoitustapaa, joka vaikuttaa akateemiselta mutta sitä on vaikea ymmärtää. Pohdimme, ettei näin kuitenkaan tarvitse olla eikä kukaan periaatteessa estä vapaampaa kirjoittamistyyliä. Mills esimerkiksi omaksui tällaisen vapaamman kirjoitustyylin.

Keskustelimme siitä, kuinka koko kurssilla yksi pääteemoista vaikuttaa olevan se, että kauniimpi ja helppolukuisempi teksti on yhteiskuntatutkimuksessa hyödyllisempää kuin tärkeilevä ja vaikeaselkoinen teksti.

Kaunokirjallisuus vallankäyttönä

Ryhmäämme puhutteli paljon se, miten kirjallisuus voi olla vallankäyttöä ja sillä on paljon vaikutusta lukijoihin. Kirjallisuus heijastaa aina aikaansa ja omana aikanaan sillä voi olla erityisesti vaikutusta. Fiktiivisessä kaunokirjallisuudessa käsitellään hyvin usein utopioita ja dystopioita ja yritetään näin luoda kuvaa siitä, millainen meidän tulevaisuutemme voi olla. Esimerkkinä tästä käytimme George Orwellin kirjaa, Vuonna 1984, joka julkaistiin vuonna 1949. Kirjassa kuvaillaan, millainen maailmamme voi olla tuona kaukaisena vuonna 1984. Puhuimme siitä, kuinka dystooppisella kirjallisuudella voidaan helposti luoda lukijan mieleen ajatus, että “meidän on toimittava näin, tai muuten käy noin”. Monet kaunokirjat voivat toimiakin juuri varoituksina yhteiskunnalle sen huolestuttavasta suunnasta ja mitä tulee käymään, jos jatkamme näin. Tästä mielestämme hyvä esimerkki oli Margaret Atwoodin teos, Orjattaresi.

Kaunokirjallisuudella voi olla helpompi tuoda haluamansa viesti esille. Kaunokirjallisuuden vapaalla kirjoitustyylillä on helppo leikitellä ja vedota lukijoiden tunteisiin. Kertomalla yhteiskunnan ongelmista tarinan muodossa ihmishahmojen kautta, on helpompaa saada lukija vaikuttumaan asian tärkeydestä tai ongelman laajuudesta, kuin pelkillä tutkimuksellisilla tilastoilla, joissa ihmiset ovat vain numeroita. Tunteisiin vetoava kirjallisuus on vahva keino vaikuttaa lukijan ajatuksiin ja toimintaan.

Puhuimme myös siitä, kuinka erityisesti nuoriin puree dystooppinen kirjallisuus. Mietimme sitä, kuinka nykyinen nuorten sukupolvi on kasvanut lukien kapinahenkisiä kirjoja, kuten Harry Potter tai Nälkäpeli, joissa vahvat nuoret päähenkilöt taistelevat oikeuden puolesta. Tällaisella on voinut olla vaikutusta siihen, miksi nykyajan nuoriso vaikuttaa niin uudistuksen haluiselta, kapinalliselta joukolta, joka ei pelkää rikkoa vanhoja muotteja. Kaunokirjallisuutta kirjoittaessa ja luettaessa luodaan uudenlaista kulttuuria.

Kaunokirjallisuuden ja tutkimuksen yhteys

Siirryimme keskustelemaan siitä, kuinka kirjallisuus vaikuttaa yhteiskunnalliseen tutkimukseen. Fiktio voi synnyttää uusia tutkimusideoita ja aiheita, joita ei ilman kirjallisuutta olisi osannut edes ajatella. Pohdimme paljon sitä, kuinka fiktion vapaamuotoisuus ja mahdollisuus olla mitä tahansa, auttaa lukijaa luomaan täysin uusia mielleyhtymiä ja odottamattomia näkökulmia eri asioihin. Kaunokirjallisuus voi inspiroida tutkimaan jotakin asiaa tai keksimään ihan uudenlaisia ratkaisuja ongelmiin. Kaunokirjallisuus voi rikastaa tieteenaloja ja tutkimustyötä.

Puhuimme kuitenkin myös, kuinka kaunokirjallisuuskin voi tuoda tutkimukseen vain yksipuolisen näkökulman. Edelleen länsimaisten valkoisten miesten kirjoittamia kirjoja julkaistaan paljon enemmän kuin naisten tai johonkin vähemmistöön kuuluvien kirjoja. Myös kustantamoilla on tässä valtaa, sillä he päättävät millainen kirjallisuus on heidän mielestään sopivaa julkaistavaksi. Esimerkiksi naisten asemaa käsittelevää kirjallisuutta ei ole päässyt julkisuuteen niin paljon.

Puhuimme myös siitä, kuinka kirjallisuutta on mahdollista virheellisinä argumentteina tutkimuksissa. Mieleen meillä nousi, kuinka 1954 julkaistua teosta Kärpästen herra, on käytetty esimerkiksi sosiaalipsykologiassa selittämään ihmisen väkivaltaista luontoa ja sitä on käytetty argumenttina, vaikka myöhempien tutkimusten mukaan ihminen ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole väkivaltainen. Tässäkin kuitenkin täytyy ottaa huomioon teoksen julkaisuvuosi, sen yhteys toiseen maailman sotaan ja näkemys ihmisluonnosta niihin aikoihin.

Keskustelumme palasi vielä takaisin kaunokirjallisuuden tunteisiin vetoamiseen ja sen vaikutukseen ihmisten ajatuksiin. Tästä keskustelusta nousi esille myös ajatus, että on hyvä, ettei kaikki tutkimuskirjallisuus kuitenkaan ole tunteisiin vetoavaa kaunokirjallisuutta. Tarvitsemme myös neutraalia tutkimusta, joka antaa meille faktoja ja uutta tietoa kuluttamatta liikaa henkisiä voimavarojamme. Suorannan ja Pyyhtisen tekstissä puhuttiin myös siitä, kuinka taide ei pysty asettamaan asioita järjestykseen ja siitä puuttuu älyllinen terävyys, mikä oli mielestämme mielenkiintoinen näkökulma.

Siirryimme myös pohtimaan, voisiko kaunokirjallisuutta hyödyntää tutkimusten levittämisessä laajemmalle yleisölle. Jos tutkimukset pystyisi saattamaan kaunokirjalliseen muotoon, niiden lukeminen olisi huomattavasti helpompaa ja voisi monille ihmisille madaltaa kynnystä sivistää itseään. Keskustelimme myös kaunokirjallisuuden vaikuttamisesta oppimiseen. Monet tieteelliset asiat voivat jäädä paremmin mieleen, jos ne ovat kirjoitettuna esimerkiksi runomuotoon. Tieteellisen tekstin kirjoittaminen kaunokirjalliseen muotoon voisi siis auttaa opiskelijoitakin oppimaan oman alansa asioita paremmin.

Lopuksi kuitenkin mietimme, ettei kaunokirjallisuutta saa ajatella vain tutkimuksen apuvälineenä. Kuten tekstin lopussa puhuttiin, kaunokirjallisuudella ja tieteellä pitää olla jonkinlainen viiva välissä. Tutkimusten edistäminen ei ole kirjallisuuden ainoa funktio, vaan pitää muistaa myös sen oma itseisarvo.

Aivan viimeiseksi halusimme antaa vielä lukuvinkkejä yhteiskunnallisista kirjoista, joita ryhmäläisemme nostivat esille keskustelun pohjalta:

Dystopiaa:

Teemestarin kirja, Emmi Itäranta

Fahrenheit 451, Ray Bradbury

Vuonna 1984, George Orwell

Naisten asemaa käsitteleviä:

Anna Liisa, Minna Canth

Orjattaresi, Margaret Atwood

Pikku naisia, Louisa May Alcott

Muita vaikuttavia yhteiskunnallisia teoksia:

Leijapoika, Khaled Hosseini

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia, Jonas Gardell

Kuin surmaisi satakielen, Harper Lee

Ihmisen teot, Han Kang

40 raipaniskua: tosi-tarina nyky-Sudanista, Lubna Ahmad al-Hussein''

Mielikuvituksen rikastaminen II: ääni ja kuva

Keskustelimme ryhmässämme erilaisista äänimaisemista. Havainnoimme erilaisia äänimaisemia, keskustelun ytimessä oli kaupungin ja maaseudun äänimaisemien väliset erot sekä muun muassa äänenkäyttöön ja ääniin liittyvät sosiaaliset ja kulttuuriset normit.

Kaupunkiympäristössä äänten merkitys korostuu, sillä äänilähteitä on huomattavasti enemmän. Kaupunki ei ole oikeastaan koskaan täysin hiljainen, toisin kuin maaseutu. Maalla hiljaisuus on täydellisempää. Kaupungissa täysi hiljaisuus voi tuntua jopa absurdilta, kun meluun ja hälinään on niin tottunut. Korona on myös vaikuttanut äänimaisemiin, sillä rajoitusten aikana kaupungit hiljenivät. Keskustelimme myös äänen ja melun negatiivisesta vaikutuksesta uneen, minkä huomaa maalla paremmin. Keskustelimme myös melun määritelmästä. Äänimaisemat ovat myös kulttuurisidonnaisia, esimerkiksi moskeijojen rukouskutsut ovat arkinen osa islamilaisen maailman äänimaisemaa. Puhuttu kieli on kenties tärkein sosiaalisen maailman käsitteellistämisen väline ja se ilmenee usein äänenä.

Ääniin liittyi keskustelussamme vahvasti kuulokkeet, sillä niiden avulla voi ikään kuin eristäytyä ympäröivästä tilanteesta omaan maailmaansa. Ne myös mahdollistavat sen, että samassa tilassa voi tehdä eri asioita häiritsemättä toisia ihmisiä äänillä. Lisäksi kuulokkeiden kautta kuunneltavan musiikin avulla tilasta ja tilanteestaan voi luoda erilaisen. Musiikki on muutenkin merkittävä tekijä, kun tutkitaan ääntä sosiaalisena ilmiönä. Musiikki yhdistää ja erottaa ihmisiä.

Keskustelimme myös sitä, minkälaista elämä on ilman ääntä. Jotkut äänet ovat tärkeitä kuulla, kuten esimerkiksi palovaroitin tai ambulanssi. Äänet ohjailevat sosiaalista toimintaa ja ehdollistumme useille äänille, kuten ovikellolle tai puhelimen soitolle. Ääneen ja tilaan liittyy useita normeja, esimerkiksi se, että kirjastossa ollaan hiljaa ja yökerhossa meno voi olla riehakkaampaa. Ääniin liittyvät normit ovat myös aikasidonnaisia, päivällä on sallitumpaa pitää enemmän ääntä kuin yöllä. Äänet liittyvät myös paikkoihin, paikasta voi tehdä ”pyhän” tuntuisen se, ettei siellä ole ääniä (esimerkiksi rukoushuoneet). Keskustelimme myös siitä, mitä tapahtuu, jos rikkoo äänenkäyttöön liittyviä normeja.

Pohdimme myös ihmisten välisiä neuropsykologia eroja sekä ääniyliherkkyyttä ja sitä, ettei sitä diagnosoida Suomessa. Keskustelimme äänten sietämisen sukupuolittuneisuudesta ja siitä, vaikuttaako esimerkiksi työn (ja sukupuolittuneen työelämän) kautta tullut turtuminen siihen, kuinka hyvin ääniä siedetään vai onko kyseessä sukupuolitapaiset ajattelutavat. Ryhmässämme tuli esille myös ajatus siitä, että perheillä voi olla keskenään todella erilaisia äänimaisemia, toiset perheet ovat äänekkäämpiä kuin toiset. Äänet saattavat toimia joillakin ihmisillä myös ”triggerinä” eli saada esimerkiksi jonkin traumaattisen muiston pintaan.

29.10. Mielikuvituksen rikastaminen III: tunteiden sosiologia

Viikkotehtävänä luimme artikkelin Tunteilla on väliä: Tutkijan tunteet etnografisessa tutkimusprosessissa (Tiina Suopajärvi, Eerika Koskinen-Koivisto, Kristiina K)

Keskustelimme ryhmässä tunteiden sosiologiasta ja siitä, mikä tunteiden rooli on tutkimuksessa. Mikä on tunteiden rooli tutkimuksessa? Ovatko tunteet automaattisesti epäammattimaisia ja objektiivisuuden tuhoajia, joita on vältettävä loppuun asti, vai voiko niiden vapautunut kokeminen ja erottelu antaa mahdollisesti tutkimukselle laajempaa perspektiiviä ja syvällisempää antia sekä myös tehdä tutkimustyöstä eettisempää ja henkisesti kestävämpää tutkijan näkökulmasta. Olemme sitä mieltä, että asia ei ole mustavalkoinen. Pihla tuo esille, kuinka kirjassa xx tutkija sanoo, että empatia väsyttää, myötätunto antaa energiaa. Empatia ja myötätunto tulisi erottaa toisistaan. Pohdimme sitä, että asenteet vaikuttavat myös tunteisiin ja kuinka ne vaikuttavat tutkimukseen. Tunteet olisi hyvä tiedostaa, jotta niiden vaikutus minimoitaisiin. Esille tulee myös tutkimuksen etiikka: jos tutkija tutkii ihmisiä niin, että tutkittavat pitävät tutkijaa kaverinaan ja ystävänään, missä menee eettisyyden raja. Pääsemme sosiaalipsykologiseen kysymykseen: onko edes olemassa mitään puhdasta objektiivisuutta vai ei. Pohdimme sitä, että lähtisikö kukaan tekemään etnografista tutkimusta ilman tunteita: olisi vaikea heittäytyä täysillä tilanteisiin ja laittaa itsensä likoon, mitä etnografilta vaaditaan. Pohdimme sitä, että usean tutkijan oleminen tutkimuksessa voisi olla ratkaisuna siihen, ettei tunteet heijastele liialti tutkimukseen. Voisiko tutkimuksen objektiivisuutta edesauttaa sellainen, että tutkimuksen datan keräävät eri ihmiset kuin ketkä tutkivat ja kirjoittavat datan pohjalta julkaistavan tutkimuksen. Tämän lisäksi voisi olla ehkä hyödyllistä listata jollain tavalla tutkijoiden lähtökohdat ja asennoituminen tutkimuksen aiheeseen lukijan avuksi, mikäli oletetaan, että objektiivisuutta ei pystytä saavuttamaan ikinä täydellisesti. Pohdimme myös sitä, että joskus tutkimuksessa tunteet voivat olla apuväline: paikat voivat auttaa etsimään tutkimuskysymyksiä. Mielestämme museot ovat hyvä esimerkki, että tietoa voi oppia tunteiden kautta: museossa menee tiettyyn tilaan ja paikkaan, jossa erilaisten kuvien ja teosten tai äänien avulla herätellään museossa käyvän. Lisäksi Arkisetkin paikat voivat herättää joskus voimakkaitakin tuntemuksia, tilan ei välttämättä tarvitse edes olla mitenkään erityinen ollakseen tunteellisesti merkityksellinen. Tunteet mahdollistavat erilaisten perspektiivien läpikäynnin. Pohdimme myös herkkyyden roolia. Voiko tutkija olla herkkä ja kuinka se vaikuttaa?