Julkisen sosiologian projekti/Julkinen sosiologia 2018 / Public sociology 2018/Positiopaperit4
Positiopaperi 4
Schaffer, Scott (2014) L’Ouverture des bouches: The Social and Intellectual Bases for Engaged and Public Social Theory
Schaffer lähestyy julkista sosiologiaa ja ”intellektuaalien julkista osallistumista” kolmen pointin kautta. Ensinnäkin sosiologin tulisi hänen mielestään osallistua julkiselle kentälle ja toimia siellä olevien henkilöiden kanssa, ei puhua heidän puolestaan. Toiseksi Schafferin mukaan tulee tarkastella ”intellektuaalien” (Sartre, Bourdieu, Havel) julkista osallistumista muissa maissa, jotta myös Kanadassa osallistuminen helpottuisi. Kolmanneksi osallistumisen mahdollistamiseksi tulisi kiinnittää huomiota intellektuaalien ja laajemman yleisön välisen suhteen vastavuoroisuuteen erityisesti tiedostamalla akateemisen kielenkäytön tuomat haasteet. Monia Schafferin pointteja ovat ollaan vähintään sivuttu tällä kurssilla aiemmin. Erityistä huomiota tulisi mielestäni kiinnittää akateemisen kielenkäytön haasteisiin julkisella kentällä. On täysi mysteeri, miksi lukijalähtöisyys ja –ystävällisyys unohdetaan monesti. Jos minulla sosiologian opiskelijana on välillä vaikeuksia ymmärtää yhteiskuntatieteellisiä tekstejä, voi vain pohtia kuinka suuria haasteita asiaan hyvin vähän perehtyneellä ”tavallisella” ihmisellä on. Kuten Schafferkin huomauttaa, tulee kiinnittää huomiota siihen kuinka, kelle ja miksi tietty teksti on kirjoitettu, sillä näiden ominaisuuksien kautta voidaan joko rakentaa tai murtaa suhde julkisen yleisön kanssa. Onkin siis äärimmäisen tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että yhteiskuntatieteellinen teksti huomioi lukijansa.
Schaffer tarkastelee Jacobyn jaottelua siitä, miksi intellektuaalien osallistuminen julkiselle kentälle on heikkoa. Jacoby löytää yliopistoista kolme rakenteellista syytä, jotka ovat ”julkaise tai katoa” vaatimus, julkisen kentän unohtaminen työn turvallisuuden takia ja viimeisenä liiallisen kriittisyyden vierastaminen yliopistoissa ja julkisessa keskustelussa, sekä opiskelijoiden valmistaminen uraa varten yhteiskunnan jäsenyyden sijaan. Neljäntenä pointtina Schaffer nostaa esiin Soleyn pointin yliopiston rahoituksesta, ja siitä, kuinka rahoitus ohjaa yliopistojen toimintaa ja tutkimusta. On mielenkiintoista pohtia sitä, kuinka sekä akateemiset että julkisen sosiologian tavoitteet saadaan yhdistettyä julkisen sosiologin henkilökohtaisiin tarpeisiin, kuten vaikkapa toimeentuloon ja tiettyyn turvallisuuden ja jatkuvuuden tarpeeseen. Säännöllisen toimeentulon merkitystä ei voi olla täysin huomioimatta, kun pohditaan sosiologin halua osallistua julkiselle kentälle.
V.L
Positiopaperi: Schaffer, Scott (2014) L’Ouverture des bouches: The Social and Intellectual Bases for Engaged and Public Social Theory
Artikkelissaan Schaffer käsitteli Schalkin jaottelua intellektuaalin osallistumisen kolmeen eri muotoon: pedagogiseen, moraaliseen sekä ”lainvastaiseen”. Jaottelu tuokin mielestäni lisäarvoa Burawoyn jaotteluun rinnastettuna. Tavallaan Schalkin jaottelua voi käyttää kertomaan myös siitä, mitä ”intellektuelli” on valmis tekemään muutoksen eteen. Tämä rinnastetaankin artikkelissa mielestäni osittain Jacobyn jaotteluun intellektuellien puutteesta julkisella kentällä. Jacobyn jaottelusta onkin jo kommentoitu, joten en käy sitä sen enempää läpi, totean vain, että tämä nostattaa itselleni samoja kysymyksiä kuin edellisviikonkin teema: mistä olisi itse valmis luopumaan muutoksen edessä. Kuinka paljon yksilön omat henkilökohtaiset tarpeet painavat siinä vaakakupissa, jossa toisella puolella on mahdollinen muutoksesta johtuva luopuminen jostain?
Tekstin/puheen tulisikin vastata sitä yleisöä, jolle se on osoitettu. Saman ”kielen” puhuminen liittää puhujan tavallaan yleisöönsä, tekee hänestä tasavertaisemman suhteessa yleisöönsä. Schafferin artikkelissa käytetty taulukko käykin läpi sosiologisen tiedon tavotteita taulukon kautta. Taulukossa käydään läpi niin sosiologian tarkoitusta, yleisöä, vastuuta sekä (tavoiteltua) lopputulemaa. Taulukko osoittaakin mielestäni hyvin sen, miten erilaisille yleisöille tulee tuottaa sekä toimittaa tieto eri tavoin. Mietin kuitenkin, että tarvitaanko muutoksen kannalta toisaalta kaikkia näistä osa-alueista yhdessä? Yksi osoittamaan ongelman ruohojuuritasolta ja toinen osoittamaan syyt ongelmille, esimerkiksi poliittisen päätännän osalta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kyseinen ”osoittava” henkilö voisi olla sama, mutta että toiminnan kirjon tulisi saavuttaa jokainen – niin kielen, toiminnan kuin tiedon saannin kannalta – , joka tilanteeseen vaikuttaa. Toisaalta taas, missä määrin julkinen sosiologi/-toimija on vastuussa siitä, miten hänen tekonsa vaikuttavat muiden tekoihin? Kannustaako lainvastainen toiminta lopulta muitakin yleisön jäseniä lainvastaisiin ja mahdollisesti haitallisiin toimiin, vaikka alkuperäinen hyvä ajatus julkisen toimijan toiminnan taustalla olisikin hyödyttävä moraalisesti lakia korkeammalla?
A. S.
Positiopaperi: Schaffer, Scott (2014) L’Ouverture des bouches: The Social and Intellectual Bases for Engaged and Public Social Theory
Schaffer antaa artikkelissaan mielenkiintoisen katsauksen kanadalaisen julkisen keskustelun tilaan tai pikemminkin siihen, ketkä keskusteluun osallistuvat ja miten. Hänen erittelee osallistumisen tapoja, joita tutkimalla voitaisiin hänen mukaansa saada lisää ääniä Kanadassa käytävään keskusteluun. Schaffer käsittelee sitä, kuinka kirjotusten tulisi olla kaikkien luettavissa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe, mutta sitä on jo sivuttu yllä jonkin verran. Jäin itse myös pohtimaan Schafferin toteamusta, jonka mukaan todellista osallistumista ei voida pakottaa, se syntyy vapaaehtoisuudesta ja halusta päästä osallistumaan yhteiskunnallisiin asioihin. Osallistumiselle on kuitenkin hänestä rakenteellisia esteitä. Esimerkiksi akateemisen vapauden hän näkee olevan todellisuudessa vain harvojen käsissä ja henkilöt, joiden näkemykset ovat valtavirtaa kriittisempiä etsiytyvät toimimaan muualle. Schaffer mainitsee tähän liittyen yliopistojen rakenteisiin ja rahoitukseen liittyviä seikkoja, jotka saivat minut pohtimaan asiaa suomalaisten yliopistojen kontekstissa. Minkälaisia yhteneväisyyksiä Suomen ja Kanadan väliltä mahdollisesti löytyy? Ainakin Tampere3 -keskusteluissa rahoitus ja sen vaikutus tutkimukseen ovat olleet hyvin esillä. Miten tämä vaikuttaa yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen tai julkisen sosiologian mahdollisuuksiin?
Artikkeliin on myös muokattu kiinnostavasti Burawoyn sosiologian paradigmojen nelikenttää. Jos ymmärsin taulukon oikein, niin nähdäkseni orgaanisessa julkisessa sosiologiassa korostuu enemmän ihmisten parissa tekeminen, kun taas perinteinen voisi olla ennemminkin lehtikirjoittelua ja ajankohtaisten asioiden kommentointia. Näin eroteltuna jäin kuitenkin miettimään perinteisen julkisen ja kriittisen sosiologian eroa. Burawoyn nelikentään liittyen aiemmin keskustelitiin paradigmojen rajoista, joten mietin hämärtääkö vai selventääkö uusi muotoilu asiaa omassa ajattelussani. Ainakin se tuo uuden näkökulman aiheeseen.
Pohdin myös Schafferin näkemyksiä käytetyn kielen merkityksestä. Jotta haluttu viesti välittyisi kohdeyleisölle parhaalla mahdollisella tavalla, olisi viestin välittäjän huomioitava yleisönsä paremmin ja suunnattava puheissaan ja tekstinsä selkeämmin heille. Kurssilla on keskustelut hieman tieteellisestä kirjoittamisesta ja siitä, kuinka joidenkin mielestä akateemisen tekstin kuuluisi olla tietynlaista. Sosiologiassa tekstin ja ilmaisun suhteen otetaan ehkä enemmän vapauksia, mutta mielestäni enemmänkin voisi ja pitäisi ottaa. Keskusteltaessa saman alan asiantuntijoiden kesken esimerkiksi käsitteet voivat olla hyödyllisiä ja sujuvoittaa keskustelua, mutta ei voida olettaa, että kaikki ymmärtävät niitä. Saman asian voi ilmaista myös toisin sanoin, vaikkakin se voi vaatia hetken miettimistä ja sitä, että kirjoittaja ymmärtää keille hän on kirjoittamassa tai puhumassa.
F.H.
Positiopaperi: The Social and Intellectual Bases for Engaged and Public Social Theory
Jäin miettimään sitä, miten rakenteelliset tekijät kuten artikkelissa mainitut apurahan hakemiset ja muu jatkuva arviointi vaikuttaa julkisen sosiologian tekemiseen. Kuinka paljon ihmiset kokevat painetta olla tuottavia ja kunnollisia tutkijoita ja sen takia jättäytyvät pois julkisesta sosiologiasta? Toisaalta mietin myös sitä, voiko koettu paine olla osittain nimenomaan koettua eikä niinkään missään muualla: julkisen sosiologian ei tarvitse olla koko elämä eikä välttämättä edes erityisen aikaa vievää, mutta se voi vaatia esimerkiksi sitoutumista tai heittäytymistä. Onko nyt ihmisillä niin paljon paineen kokemusta jo muutenkin, että julkinen sosiologia tuntuu liian työläältä?
Mietin sitäkin, kuinka hyviä esimerkkejä artikkeliin valitut henkilöt ovat kuvaamaan ilmiötä laajemmin. Varmasti on niin, että moninaisten syiden johdosta esimerkiksi poliittinen osallistuminen ja kantaaottavuus ei ole intellektuellien keskuudessa nyt niin suosittua kuin joitain vuosikymmeniä sitten, mutta kuinka paljon tämä vaikuttaa laajemmin? Kuitenkin intellektuellit ja huippututkijat yms. ovat olleet hyvin pieni osa liikehdintää (vaikka ovat varmasti vaikuttaneet sen näkyvyyteen), ja suuri osa aktiivisista toimijoista on ollut muita ihmisiä.
Artikkelissa Schaffer nostaa esiin sen, ettei enää samalla tavalla muodostu intellektuelleja tai heillä ei ole samanlaista asemaa yhteiskunnassa. Minusta tuntuu, että on tapahtunut myös tieteenalojen arvostuksen ja vaikutusvallan muutos niin, että yhteiskuntatieteilijöitä ei juuri päästetä ääneen, mutta taloustieteilijöitä sitäkin enemmän. Tuntuu, että monille ihmisille taloustiede (ja sen vulgaarit versiot) vaikuttaa vakuuttavammalta kuin vaikka sosiologia, ja tämä ehkä liittyy myös käytettyyn kieleen.
H.H.
Positiopaperi: The Social and Intellectual Bases for Engaged and Public Social Theory
Suuret pahoittelut myöhäisestä positiopaperista! Artikkelissa Schaffer käsittelee julkisen sosiologian tilannetta ja käyttää esimerkkeinä osallistuvasta intellektuelleista Sartren, Bourdieun ja Havelin toimintaa. Myös minun mielestäni teksti oli selvästi yhteydessä jo aiemmin kurssilla käytyihin asioihin. Aiemmissa papereissa onkin jo käsitelty artikkelia monesta näkökulmasta ja itsellenikin jäi päällimmäisenä mieleen yliopistojen saamaan rahoituksen ja muiden seikkojen merkitys julkisen sosiologian tiellä sekä selkeän kielen merkitys. Artikkelissa nostettiin esille näkemys siitä, että julkinen sosiologia on ainakin historiallisesti noussut tärkeään asemaan sellaisina aikoina, kun jotakin merkittävää ja huolestuttavaa on tapahtunut (esimerkiksi sota tai kriisi). Olisikin mielenkiintoista pohtia myös sitä, miten julkisen sosiologian voisi saada osaksi myös vähemmän dramaattista arkielämää (mutta toisaalta maailma vaikuttaa ajautuvan kriisistä toiseen, joten rauhallinen yhteiskunnallinen tilanne saattaa olla vain utopiaa).
Artikkeliin liitetty taulukko sosiologian eri malleista oli tuttua asiaa, mutta mielestäni selkeämpi kuin aiemmin näkemäni vastaavat. Julkinen sosiologiakin oli jaettu kahteen osa-alueeseen. Myös minä jäin pohtimaan sitä, miten sulavasti sosiologi voi käytännössä vaeltaa paradigmarajojen ylitse. Aiemmissa positiopapereissa oli pohdittu kriittisen sosiologian ja perinteiden julkisen sosiologian eroa. Itse olen ymmärtänyt asian niin, että kriittinen sosiologia ilman julkisen sosiologian elementtejä ei vielä ole suunnattu laajalle yleisölle. Kirjoitetun tekstin kielen selkeys nousee siis taas tärkeään asemaan. Tästä olisi kyllä mielenkiintoista keskustella lisää torstaina.
T.A.
---
Schafferin mainitsemien pedagogisen, moraalisen ja laittoman (counterlegal [alaviite 1]) sitoutumisen muodoista viimeinen tuo mieleen italialaissyntyisen filosofi Antonio Negrin tapauksen [1]. T.A:n ajatusta, "miten julkisen sosiologian voisi saada osaksi myös vähemmän dramaattista arkielämää", Negri kommentoi: "In any case the majority of human beings live constantly under some kind of pressure, whether material, mental, or physical. And perhaps it is this set of pressures that materializes us individually. Each of us can be defined by the set of pressures to which he is subject and against which he reacts. The great problem is to free oneself from all these things—to escape from the “generic anonymity” of oppression, to give it a face. (...) Oppression is so nebulous that it can’t be named, so diffuse and so gray that responding to it is hard. We must find a way to dispel the fog of oppression, to invent new alternatives." (Negri 2004, 131.) - Negri, Antonio (2004) Negri on Negri. New York & London: Routledge.
Miten julkinen sosiologia voisi olla osa "vähemmän dramaattista arikielämää"? Schaffer näyttää rinnastavan julkisen sosiologian yhteiskunnalliseen sitoutumiseen ja tarkastelee kolmea sitoutumisen tapaa: filosofis-kirjallista (Sartre), yhteiskuntateoreettista (Bourdieu) ja puoluepoliittista (tai parlamentaarista) (Havel). Mitä muita tapoja olla yhteiskunnallisesti sitoutunut on olemassa? Mitä olisi byrokraattinen julkinen sosiologia?
On totta, että "[i]ntellektuellit ja huippututkijat yms. ovat olleet hyvin pieni osa liikehdintää", joten miksi kirjoittaa vain "johtajista" - ja miksi vieläpä all male panel -tyylillä? Edellä mainittu Antonio Negri on ehdottanut termiä multitude kuvaamaan kollektiivista sosiaalista subjektia, joka voi kumota yhtiöiden ja eliittien maailmanvallan. Samantapaisesti Pierre Bourdieu on esittänyt ajatuksen kollektiivisesta intellektuellista: "A collective intellectual consists of artists, writers and scientist engaged in political action (Bourdieu 2002, p. 5; Bourdieu 2003, p. 20). The primary goal of a collective intellectual is “to break out of the academic microcosm and to enter resolutely into the sustained exchange with the outside world”; it must form a scholarship with commitment (Bourdieu 2003, p. 24). (http://www.jceps.com/wp-content/uploads/2017/03/15-1-13.pdf)
Alaviite: Mitä on counterlegal? Sille ei ole hyvää suomalaista vastinetta (vrt. illegal, laiton), mutta kävisikö Helyn ehdottama 'vastalaillinen'?
J.S.