Hakkarin 8.D äidinkielen projekti/Cheerleading

Cheerleading muokkaa

Cheerleading on monipuolisesti tanssia, hyppyjä, akrobatiaa ja stuntteja ja kannustushuutoja yhdistävä urheilulaji. Sen harrastajaa kutsutaan nimellä cheerleader. Cheerleading jakautuu kahteen lajiin; cheeriin ja cheer-tanssiin. Cheerleadingillä ei ole varsinaista suomenkielistä vastinetta.

Cheerleading vaatii voimaa, notkeutta, koordinaatiokykyä ja kykyä työskennellä ryhmässä. Cheerleadingin voi Suomessa aloittaa yleensä noin seitsemänvuotiaana.

Kilpaileminen muokkaa

Cheerleadingissä voi harrastaa/kilpailla kolmessa ikäluokassa; lapset (8-12-vuotiaat), juniorit (13-15-vuotiaat) ja aikuiset (yli 15-vuotiaat).

Lajissa kolme kilpailutasoa (Aloittelija-, Edistyneet- ja SM-taso). Cheerleadingia voi harrastaa myös ilman kilpailemista. Cheerleadingissa parhaat maat ovat Japani, Yhdysvallat ja Suomi. Suomessa järjestetään joka vuosi SM-karsinta kilpailut ja SM-kilpailut sekä May Madness- ja syyskilpailut. Cheerleadingissa kilpaillaan kansainvälisesti EM-ja MM-tasolla.

Historia muokkaa

Cheerleadingin historia kehittyi Yhdysvaltojen yliopistoissa 1880-luvulla. Laji alkoi oman urheilujoukkueen kannustamisena. Urheilukilpailussa kannustaneet miehet saattoivat mennä katsomon eteen huudattamaan muita joukkueensa puolesta.

Cheerleaderit olivat alussa miehiä. Luvulla 1920 asia muuttui, kun naiset pääsivät yliopistoihin. Toisen maailmansodan aikaan naisten määrä kannustusjoukoissa kasvoi kun miehet sotivat. Sodan jälkeen lajiin tulivat akrobaattiset voimisteluliikkeet ja nostot.

Cheerleadingin kilpailutoiminta kasvoi yhdysvalloissa 1970-luvulla. Kilpailuihin tehtiin tiukat säännöt mm. turvallisuuden takia. Ensin cheerleadingissa kilpailtiin koulujen sekä yliopistojen joukkueissa.

Suomen ensimmäinen cheerleadingryhmä perustettiin vuonna 1983 Turun Troijainseihin.

Lähteet muokkaa