Hakkarin 8.A äidinkielen projekti (kevät 2013)/Beatbox

Beatbox muokkaa

Beatbox on hip hop -musiikin eli räpin yksi alalaji. Hip hop -kulttuuriin kuuluvat beatboxauksen lisäksi graffitit ja breakdance.

Beatboxin historia muokkaa

Beatbox on alkanut 1980-luvulla Yhdysvalloissa New Yorkissa Etelä-Bronxissa. Sillon ei ollut soittimia, niin keksittiin rumpujen ääniä suulla.

 
Beatbox

Tuntematon laji muokkaa

Beatbox tuli esiin 2000-luvun alussa, sitä ennen beatbox oli melko tuntematon kaikille. Ulkomailla esim. Ranskassa on tullut todella tutuksi henkilö Joseph Poolpo ja Suomessa tunnettu beatboxaaja on nimeltään Felix Zenger. Harrastajia on Suomessa noin 200, ammattilaisia on muutamia. "Tuntuu siltä, että kysyntä kasvaa, koko ajan tulee enemmän ihmisiä keikolla esittelemään taitojaan", sanoo beatbox-esityksiä ja -työpajoja vetävä ja entinen breikkaaja RudiRok, oikealta nimeltään Rudi Mickelson.

 
Beatbox (2)

Miten beatboxataan? muokkaa

Beatbox ei eroa kovin paljon normaalista ihmisen puheesta. Sinun tarvitsee vain alkaa kehittää rytmistä tunnetta ja sinun pitää opetella lausumaan tiettyjä kirjaimia eri tavalla, jotta voit puhua Beatbox-kielellä. Näin pääset alkuun: beatboxatessa kädet laitetaan yleensä suun eteen kaikukopaksi tehostamaan ääniä ja muutenkin jotta ei lennä "tavaroita" suusta. Pitää harjoitella paljon, jotta tulee hyväksi beatboxaajaksi. Beatboxaaminen on onnistunutta silloin, kun yleisö ei usko että ääni tulee ihmisen suusta. Ylenssä beatboxaajalla on mikrofoni, jolloin äänet saadaan kovemmalle. Beatbox-taustoja käytetään hip hopissa melko vähän, mutta beatboxin käyttö laulujen välissä tehosteena on yleistä. Samoin breakdance-kisoissa taustana on usein beatboxausta.

Lähteet muokkaa

http://www.city.fi/artikkeli/Kaupungin+paras+2010+Helsinki/3597/ http://fi.wikipedia.org/wiki/Hip_hop http://www.wikihow.com/Beatbox http://fi.wikipedia.org/wiki/beatbox http://yle.fi/uutiset/beatboxin_lyhyt_oppimaara_rudirokin_johdolla/5518344

Tässä on video suomalaisesta Felix Zengeristä: http://www.youtube.com/watch?v=tQc30kqq1y8

Ja tässä ranskalaisesta Joseph Poolposta: http://www.youtube.com/watch?v=yZ2wBgKIsqM