Hakkarin 8.A äidinkielen projekti/Suklaa

Suklaa muokkaa

Suklaa on pääosin kaakaosta valmistettu monien ihmisten herkku, josta on nautittu useita tuhansia vuosia kaakaon muodossa. Suomalaisten suosituin suklaa on ollut kautta aikojen Fazerin sininen.

Suklaan historia muokkaa

Suklaan raaka-aine, kaakaopavut, ovat peräisin Etelä-Amerikasta ja aina niiden löytämisestä asti on kaakaota pidetty jumalten juomana. Vasta 1800-luvulla kehittyi varsinainen suklaa. Eurooppaan Kristoffer Kolumbuksen tuomaa kaakaota pidettiin lähes laittomana, vaarallisena aineena. Käsitys kuitenkin muuttui ja juomasta tuli todella suosittu monissa maissa. Pohjoismaihin kaakaopapuja ja suklaata ilmestyi kuitenkin vasta myöhemmin ja heti sen saapumisen jälkeen siitä tuli täysi hitti. Kaakao ja suklaa maistuvat kuitenkin tänä päivänä täysin erilaisilta, kuin mitä ne aikaisemmin maistuivat – ne olivat kitkeriä ja erittäin rasvaisia.

Suklaan terveysvaikutukset muokkaa

Suklaan on pitkään uskottu auttavan sydänsuruihin, mutta sen on myös todistettu olevan terveellistä. Erityisesti tumma suklaa on terveellistä – se alentaa kolesteroliarvoja ja on hyväksi verisuonille ja sydämelle. Myös eräässä saksalaisessa tutkimuksessa on todistettu sen parantavan ihon rakennetta. Tumma suklaa on terveellistä. Vaaleammat suklaat ovat myös hyvin suosittuja vaikkakin ne ovat epäterveellisempiä. Kaikki suklaat sisältävät kuitenkin yli 40% rasvaa ja runsaasti sokeria. Kuitenkin suklaa sisältää yli 300 eri mineraalia, jotka edistävät terveyttä.

Suklaa nykypäivänä muokkaa

Suklaan suosio on edelleen kasvussa Euroopassa ja siitä on kehittynyt trendituote. Suklaata maistellaan samaan tapaan kuin viinejä ja joitakin ammatteja saattaa pyöriä pelkän suklaan ympärillä. Suklaata rakastaville löytyy useita eri tapahtumia, lehtiä sekä kauppoja. Suklaasta on myös tehty elokuvia, joista tunnetuimpia ovat Pieni suklaapuoti, Jali ja suklaatehdas, Suklaata iholla sekä Mansikoita ja suklaata. Suklaata valmistavien tehtaiden kilpailu keskenään on tiukkaa. Suomalaisen Fazerin liikevaihto oli vuonna 2009 1 441,1 miljoonaa euroa ja ruotsalaisen Maraboun on noin 770 miljoonaa.

Suklaata kulutetaan keskimäärin/hlö/vuosi muokkaa

Sveitsi 10 kg, Itävälta alle 10 kg, Norja yli 8 kg, Tanska yli 8 kg, Englanti yli 8 kg, Belgia noin 7 kg, Ruotsi noin 7 kg, Suomi noin 5 kg, Ranska noin 4,5 kg, Hollanti noin 4,5 kg sekä Espanja noin 1,5 kg.

Suklaan raaka-ainetta, kaakaopapuja, kulutetaan vuosittain noin 4 miljoonaa tonnia.

Suklaalajeja muokkaa

  • Tumma suklaa, joka valmistetaan lisäämällä rasvaa ja sokeria kaakaoon.
  • Maitosuklaa, joka valmistetaan muuten samalla tavalla kuin tumma suklaa, mutta siihen lisätään maitoa. Siihen voidaan myös sekoittaa muita raaka-aineita, esim. pähkinöitä.
  • Valkosuklaa, joka on sekoitus maitoa, sokeria ja kaakaovoita.
  • On myös monia muita suklaalajeja, kuten raakasuklaa. Se sisältää enemmän mineraaleja ja vitamiineja kuin käsitellyt suklaat.

Lähteet muokkaa