Tehtävä 4 Arvioitiviikko.Teidän tulee arvioida oman ryhmän toimintaa monipuolisesti: mm. osallistuivatko kaikki tasapuolisesti, kuinka onnistuitte ja tapahtuiko kehitystä. Koska toteutus oli ensimmäinen laatuaan olisi hyvä jos myös arvioisitte tehtäviä sekä tietysti tätä wikiä oppimis/opiskeluympäristönä. Tehtävä suoritettava ajalla 16- 20.5.


Kaikkien kommentit 17.5. mennessä. Loppullinen oikoluku 20.5. mennessä.

Osallistuminen ryhmän toimintaan

muokkaa

Ryhmässä sovittiin tapaamiskerralla selkeästi vastuuhenkilöt, jotka pitivät hyvin koko tehtävän ajan. Pystyi luottamaan että työskentely toimii. Ryhmäläiset olivat lähes outoja keskenään, eikä yhteisen työskentelyn mallista ollut käsitystä. Vastuuhenkilön tehtäväksi sovittiin lopullisen tekstin stilisointi sekä kirjoittajien nimien poistaminen tekstistä. Näin voitiin olla varmoja että vastuutehtävä on toteutunut.

Kaikkien ryhmäläisten mielestä ryhmä osallitui kaiken kaikkiaan tosi tasa-arvoisesti tehtäviin. Tehtävään numero kaksi, yksi ryhmän jäsenistä ei jättänyt omia kommenttejaan ja hän kommentoi asiaa seuraavasti: "Itseltäni jäi viikolla kaksi kommentit kirjoittamatta. Kuitenkin tutustuin tehtävän aineistoon ja luin muiden kommentit." Muuten kaikki osallistuivat hyvin ja täydensivät toistensa ajatuksia. Teoriaosuuden ja kommenttien täydentäminen sujui sujuvasti ryhmäläisiltä. Kaikki hoitivat omat ns. vastuu alueet ja sovituissa määräajoissa.

Tässä ryhmässä käytettiin pelkästään työskentelyalustaa työn tuottamiseen ja sähköpostittelu tai muu vastaava kommunikaatio oli sanoittamatta jätetty pois. Ilmeisesti jokainen koki, että tehtävän tuottaminen toimii näinkin. Toisten teksteihin ei juuri puututtu. Hienoa oli nähdä joitakin tekstejä lisättynä toisten tekstien väliin. Se herätti arvostusta ja näytti että kyseinen henkilö oli lukenut tehtävän ajatuksella ja luonut omat näkemyksensä tekstin väliin.

Onnistuminen tehtävissä

muokkaa

Alku oli vaikeaa koska ei ollut riittävästi tietoa eikä taitoakaan käyttää Wiki mailmaa. Olisi kaivannut erilaisten toimintojen opetusta, jota ei ymmärtänyt tapaamisessa ja siksi lähti kotiin ihmettelemään, miten homma oikein toimii. Miksei sitten lähtenyt kokeilemaan tapaamiskerralla, johtui varmasti siitä, että varoittelu yhtäaikaisesta tekemisestä saattaisi jumittaa koneen.

Tekstin tuottaminen oli melko orjallista lähdeaineistoihin nojaavaa tietoa. Kolmannen tehtävänkin kohdalla, jossa tarkoitus oli kirjoittaa lennokkaasti, ryhmä tyytyi melko asialliseen tekstiin. Ensimmäiset kirjoittajat ryhdittivät tulevaa tekstiä ja otsikointi vaikutti tehtävän lopullisen tiedon tuottamiseen.

Jokainen ryhmäläinen koki tehtävien onnistuneen hyvin ja tehtävien vastanneen tehtäväksiantoa. Ryhmä sai kiinni toistensa ajatuksista ja täydensi niitä. Ensimmäinen tehtävä koettiin harjoitukseksi, jossa päästiin kiinni siihen mitä pitää tehdä. Haasteelliseksi koettiin toisinaan omien ajatusten koossapitäminen toisten tekstien jatkoksi kirjoittaessa.

Rakentavaa kritiikkiä ryhmä antoi joidenkin kommenttien vaikeasta seurattavuudesta ja siitä mikä oli kirjoittajan oma ajatus ja mikä lähteestä lainattua. Haastavaksi koettiin myös tehtävän tekemisen eriaikaisuus. Kun teoriaan oli tutustunut ja mielessä oli ajatuksia siitä, mitä halusi laittaa tehtävään, olikin joku kuu ryhmän kirjoittajista ehtinyt kirjoittanut asian jo tekstiksi.

Tehtävät olivat haastavia ja niiden tekemisessä myös omilla kokemuksilla ja käytännöillä oli merkitystä. Pohdintoihin vaikutti paljon esim. sosiaalisen median kohdalla, myös omat kokemukset. Mikäli itse ei käytä esim. Face Bookia tai vastavaa, saattoi tuntua ettei aina pohdinnaan aiheita löytynyt. Ryhmäläisten pohdinnat olivat hyviä, niistä saattoi löytää monia ajattelun aihetta ja ne auttoivat syventämään ajattelua. Haasteellisuuden tehtävien tekemiseen toi oppimisympäristössä työskentely. Varsinaiseen vuoropuheluun aiheista oli vaikeaa päästä lyhyillä ajanjaksoilla ilman kasvokkaisia tapaamisia tai vaikka reaaliaikaista chat-keskustelua, jolloin ajatuksia on nopeampaa ja helpompaa yhdessä kehitellä. Kaikki kuitenkin tällaisessa tapauksessa kirjoittavat niin sanottua valmista tekstiä, jota toisen on hankalampaa lähteä jälkikäteen muokkaamaan. Keskustelua ja yhteisiä pohdintoja aiheista nousisi varmasti enemmän reaaliaikaisessa keskustelussa. Toisaaltaan tapaamiset olisivat vieneet aika huomattavasti enemmän kuin itsenäinen työskentely Wikialustalla.

Oman oppimisen arvioiti

muokkaa

Ryhmäläiset kommentoivat oppimaansa seuraavanlaisesti:

Ryhmäläinen 1. Tein ensimmäistä kertaa tämän kaltaista verkko-oppimistehtävää en ole aikaisemmin tehnyt. Erityisen hienoksi koin, että sain lukea myös muiden kirjoituksia, joista sain ajatuksia omiin kommentteihini. En ole varma olisi tehtävät onnistuneet vastaavalla tavalla, jos ne olisi tehty perinteisessä luokkaympäristössä. Tehtävät olivat ajankohtaisia ja tulevaisuuteen suuntautuvia, mielenkiintoista miettiä mahdollisuuksia käyttää esim. sosiaalista mediaa tai wikimaailmaa kasvatustieteessä esim. opettajan ammatissa.

Ryhmäläinen 2. Uskon, että opin näiden kolmen tehtävän aikana enemmän kuin jos olisin tehnyt tehtävät yksin. Teoria välillä oli vähän vaikeaselkoista, mutta muiden kommentit auttoivat avaamaan aihetta ja ymmärrystäni. Oppimisen pohjalta huomasin seuraavani tiedotusvälineistä käsittelemiemme aiheita, kuten uutisissa kerrottiin, että sosiaalinen media on tärkeä yrityksille ja yritys tarvii menestyäkseen sosiaalista mediaa. Käsiteltyämme sosiaalisen median luotettavuutta, huomasin myös itse pohtivani sitä, miksi en luota sosiaaliseen mediaan, miksi en halua esim. olla Face Bookissa. Tehtävien paras anti oli juuri se, että tuli miettityä tehtävien kautta myös omaa suhtautumista verkkoon, mikä merkitys sillä on minulle, mihin sitä tarvitsen ja mikä merkitys sillä tulee olemaan tulevaisuudessa.

Ryhmäläinen 3. Luettava lähdeaineisto oli ajatuksia herättävää ja tehtäväksiantoihin sopivaa. Wiki oppimismailman käyttöä ei olisi itsenäisesti lähtenyt opettelemaan, joten uuden oppimisympäristön, tekstin tuottamisen ja ohjelman käytön oppiminen ovat antaneet tällä kurssilla paljon. Vaikea on ollut hyväksyä sitä tosiasiaa, että kaikki tekstit ovat avoimi kaikille ja kaikkien nähtävillä. Olemme tottuneet puhumaan puhelimessa, kasvotusten, säköpostilla .. jolloin tieto jää vain muuamien ihmisten tiedoksi. Wiki mailmassa on koko ajan muistettava että kaikki tekstit ovat kaikkien nähtävillä eikä salaisuuksia ole. Kurssin sisältö on herättänyt pohtimaan entisestään luottamuskysymyksiä ja sitä miten oppimismailmaa, ryhmätöitä yms. voitaisiin käyttää enemmän kouluopetuksessa ja aikuisopiskelussa.

Ryhmäläinen 4.Omaa oppimistani eniten oli se, että huomasin joissakin tehtävissä ajattelevani hieman eri tavalla kuin jotkut toiset. Oli mielenkiintoista saada uusia näkökulmia ajatuksiinsa ja pohdintoihinsa tehdyistä tehtävistä.

Ryhmäläinen 5. Kurssin teemat syvensivät omaa ajattelua jokapäiväisessä käytössä olevista sosiaalisen median ja wikiympäristöjen sisällöstä ja käytöstä. Omaan oppimiseeni vaikutti eniten kurssin materiaaliin tutustuminen. Ehkä kuitenkin jäin kurssilta kaipaamaan varsinaista opetusta, vaikka muutamaa lähikertaa, jolloin yhteisesti olisi vielä kurssin teemoja käyty läpi. Nyt kurssilla oppiminen jäi kokonaan oman aktiivisuuden varaan. Omalla kohdallani voin ainakin myöntää, että motivaatio pelkästään verkossa käytäviin kursseihin laskee yleensä hyvin nopeasti kun ei ole lainkaan "potkua antavia" lähipäiviä, joilla usein pääsee paremmin kiinni opiskeluun. Tämän vuoksi udein verkkokurssit jäävät muiden kurssien jalkoihin, ainakin omalla kohdallani.

Wikiopisto oppimisympäristönä

muokkaa

Mitä hyötyä on tälläisestä Wiki-tyyppisestä opiskelusta ollut? ja miten sitä voidaan koulumaailmassa hyödyntää? Jos Wiki oppimismailmassa lähdetään käymään laajoja keskusteluja täyttyykö koko sähköinen oppimismailma erilaisiin pohdintoihin ja keskusteluihin? Wiki mailma tarvitsee luku-ja kirjoitustaitoa joka opitaan perinteisillä menetelmillä, vai opitaanko?. Sosiaalisia taitoja ei pystytä oppimaan sosiaalisessa mediassa kuten koululuokassa. Hiljaiset ja ujot selviytyvät paremmin sähköisessä ympäristössä, johon on myös useilla "aikarajoitteisilla" tai vammautuneilla helpompi mahdollisuus osallistua.

Wikiympäristö oli kaikille uusi opiskelun muoto. Tehtävien tekeminen oli suhteellisen vaivatonta, kun oppi toimimaan wikiympäristössä. Ensimmäisen kahden viikon jakso katsottiin hyväksi uuden oppimisalustan opettelun kannalta. Ryhmätehtävien kannalta ympäristö koettiin toimivana ympäristönnä, mutta ryhmäläiset jäivät kaipaamaan ihmisiä ympärilleen, ihmisten vuorovaikutuksellisuutta ja hedelmällisiä keskusteluja, joita syntyy paremmin luokka-opetuksessa. Osa ryhmäläisistä totesi pitävänsä enemmän kontaktiopetuksesta ja osa verkossa tehtävistä opinnoista.

Tehtävien valmis toimeksianto ei mahdollistanut omien mielenkiinnon kohteiden esilletuloa. Wikimailma kehittyy ihmisten mielenkiinnon kohteiden mukaan, jolloin kirjoitetut tekstit ovat syntyneet osittain myös innostuneisuudesta tutustua johonkin uuteen aiheeseen tai kerrottu jo tiedettyä tietoa. Netissä, yleensä sähköisissä medioissa toimiminen alkaa olemaan arkipäivää nyky-yhteiskunnassa, eikä enää huomaa toimivani erityisesti sähköisessä mediassa, pysähtymättä tarkoituksellisesti ajatelemaan asiaa. Pystymme tekemään monia asioita netissä ja mahdollisuudet lisääntyvät koko ajan.

Erilaiset tavat tomittaa tätä tehtävää saattoi havaita vain menemällä katsomaan muiden tehtäväalustoja. Miten muut olivat luoneet alustansa, miten tekstiä tuotettiin ja millaista tekstiä. Tästäkin olisi voitu ensimmäisellä tapaamiskerralla käydä enemmän keskustelua tai ohjaava opettaja olisi voinut esitellä erilaisia mahdollisuuksia malleina. Tehtävän annossa ei määritelty esim, missä tai millainen sisällysluettelon tulee olla. Oliko se hyvä vai huono asia? Ehkä tietyt raamit rakentaisivat ja selkeyttäisivät sähköisen tiedon etsimistä ja kokoamista. Toisaaltaan se edellyttäisi sääntöjen opettelua joka veisi visiointia ja omannäköistä rakentamista vähemmälle.

Tulevaisuudessa tätä wikiympäristöä voitaisiin juuri hyödyntää eri yliopistoaineiden ryhmätöiden tekemisessä, luultavasti moni opiskelija kannattaisi wikiä tehtävän tekemisen muotoa.