'''Yhteenveto keskusteluista'''

Yhteenveto Motivaatiomatojen modulin I keskustelusta:

Keskustelumme keskittyivät pääasiassa tietoteknisten taitojen ja erilaisten medialukutaitojen opetuksen merkitykseen kouluissa. Mielestämme ne ovat tärkeitä taitoja, joita tulisi opettaa myös koulussa, sillä ei voida olettaa, että kaikki lapset oppisivat niitä yhtä hyvin vapaa-ajallaan. Vaikka lasten tietokoneiden käyttö olisikin vähentynyt älypuhelinten yleistymisen myötä, vaaditaan tietoteknisten taitojen hyvää hallintaa sekä koulussa että työelämässä, eikä tietoteknisten taitojen oppimista pitäisi siksi jättää pelkästään lasten oman kiinnostuksen varaan. Siitä huolimatta, että älypuhelimet ja tabletit ovat yleistyneet, emme usko, että ne ainakaan kokonaan tulevat tietokoneita lähitulevaisuudessa korvaamaan. Älypuhelimet ja tabletit ovat monessa suhteessa helpompia ja nopeakäyttöisempiä kuin tietokoneet, mutta esimerkiksi pitkissä kirjoitustehtävissä tietokone on huomattavasti miellyttävämpi työväline. Tietoteknisten taitojen opettamisen ohella myös kriittisen lukutaidon opettaminen koulussa on mielestämme tärkeää, sillä sitä eivät aina aikuisetkaan hallitse mahdollisesti juuri siitä syystä, ettei sitä ole koulussakaan opetettu. Informaatiota on nykyään tarjolla niin paljon niin monista lähteistä, että jo lasten on opittava arvottamaan sen luotettavuutta sekä osattava heijastaa sitä kriittisesti omiin näkemyksiinsä. Tätä lapsi ei kuitenkaan välttämättä opi itsenäisesti, vaan tarvitsee erilaisia virikkeitä ja harjoituksia kriittisen lukutaidon kehittymiseen. Näin lapsi oppii arvioimaan lukemaansa kriittisesti sekä pohtimaan mahdollisia muita näkökantoja. Videolla sanottiin, oppimistavoitteiden tulisi olla peräisin omasta elämästä, muualta kuin formaaleista oppimistilanteista. Se onkin tärkeää mielekkään oppimisen kannalta, mutta se herätti myös ajatuksen, että millaisia ovat sitten sellaiset autenttiset omasta elämästä kumpuavat tavoitteet esimerkiksi ala-asteikäisten lasten kohdalla. Minkälaisia ovat heidän arjesta ja elämästä kumpuavat kysymykset, joiden oppimisesta voisi olla jotain todellista hyötyä? Kyse on laadukkaan opetuksen kannalta tärkeästä haasteesta, joka varmasti tulee opetuksen kehittymisen myötä saamaan suuntaansa tulevaisuuden kouluopetuksessa.