'''Moduli 5'''
Tieto, reflektiivinen epävarmuus, opettajuus
Työelämän vaatimuksista
Luento herätteli ja innoitti monien kysymysten äärelle. Luennon teemoja ja sisältöä peilattiin mm. maailman nopeaan muutosvauhtiin ja työelämään, joka elää monella tavalla mittavaa murroskautta. Globalisaation, internetin tarjoaman tihentyneen vuorovaikutuksen ja sosiaalisen median myötä tiedon oppimisen ja tuotannon muodot ovat olleet nopeassa muutoksessa. Yliopistoista ja korkeakouluista valmistuneilta edellytetään työelämässä uudenlaisia valmiuksia hankkia tietoa useista eri lähteistä ja valmiuksia myös tarkastella tietoa kriittisesti sekä muokata sitä kulloiseenkin kontekstiin sopivaksi. Tarjolla olevan tiedon analysointitaidot ja uuden tiedon luominen yhteistoiminnallisesti ja itsenäisesti kuuluvat aikamme työelämän arkeen. Työelämässä tietoa tulee pystyä arvioimaan nopeasti, monista eri näkökulmista ja tuotetun tiedon tulee vastata eri toimijoiden ja sidosryhmien tarpeisiin. Työelämän edellyttämät uudenlaiset valmiudet ovat asettaneet eri koulutusasteet, myös akateemisen opetuskentän, kriittisesti arvioimaan niin omia opetuksen sisällöllisiä rakenteita kuin pedagogisia opetus- ja oppimismuotojen haasteita.
Menestyneessä kansainvälisessä liiketoiminnassa hyvät oppimis- ja toimintakäytännöt voivat siirtyä avoimuuden periaatteella nopeasti koko organisaation hyödynnettäviksi, koska yrityksellä ei markkinakilpailun haasteissa ole varaa hukata yhtään kokeilutoiminnan kautta jalostunutta käytäntöä. Mikäli yliopistot haluavat kehittää opetustoimintaansa vastaamaan tulevien vuosikymmenten haasteisiin, on rakenteita muutettava nopeammin ja rohkeammin yhteistoiminnallisempaan suuntaan yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa.
Digitaalisesta lukutaidosta
Digitaalinen lukutaito liittyy nykyisin lähemmin informaation luomiseen kuin informaation hankintaan. Hankintaa ja luomista voidaan videoluennon mukaan ajatella alkuna ja loppuna. Alku ja loppu voi olla joko jana, jossa on selkeä alkupiste ja loppupiste, tai sitten sitä voidaan ajatella ympyrämallina, ns. itseään syövänä käärmeenä. Luennoitsijoiden mukaan tämä "itseään syövä käärme" on alkanut syödä jo omaa häntäänsä, ns. alkupistettä eli informaation hankintaa. Meidän täytyy edelleen osata tiettyjä perusasioita, mutta emme tarvitse asiantuntijahakumenetelmiä yleisen informaation hakemiseen. Googlesta on tullut meille helppo vaihtoehto, kun haluamme päästä nopeasti ja mahdollisimman vaivattomasti teeman ytimeen.
Tiedon luonteesta
Epäreflektiivinen varmuus ja reflektiivinen epävarmuus ovat käsitepareja, jotka liittyvät käsityksiin tiedon luonteesta. Ensimmäinen käsitepari kuvaa tietokäsitystä perinteisen opettajajohtoisen oppimisen yhteydessä. Tieto on olemassa opettajan päässä ja oppikirjoissa, mistä sitä jaetaan eteenpäin oppilaille. Tietoon suhtaudutaan lineaarisesti, opeteltavina tosiasioina eikä tiedon luonnetta tai tietämisen tapoja reflektoida tai erityisemmin kyseenalaisteta. Jälkimmäinen käsitepari eli reflektiivinen epävarmuus kuvaa uudenlaista oppimista digitaalisessa maailmassa, wikioppimista. Tietoa ja tietämistä reflektoidaan jatkuvasti. Tieto ei ole luonteeltaan staattista, vaan ymmärretään se, että tieto muuttuu ajan kuluessa, joten opettajienkin tietokäsitysten on muututtava ajan mukana. Käsitykset tiedosta eivät ole irrallaan yhteiskunnallisista, valtapoliittisista, historiallisista tms. konteksteistaan, vaan ymmärretään tiedon suhteellisuus. Tieto on luonteeltaan monimuotoista, ja siihen liittyy muutos opettajuudessa ja opettajuuden moninaisuus.
Miten olennainen tieto löydetään? Luennoitsijat ottivat esiin tiedon polariteetin luonteen. Voidaan ajatella, että on olemassa peruskysymyksiä ns. tiedon ydintekstejä ja -lausumia, joiden maailmaan hyvä opettaja johdattaa ja innostaa oppilaansa. Tämän on ns. habermasilainen käsitys tiedon luonteesta. Toiseksi on olemassa ns. foucault’lainen tai nietzscheläinen käsitys tiedon luonteesta. Tiedon ytimiä on hankala paikallistaa. On itse kudottava verkkoa ja luotava uusia peruskysymyksiä tiedon suhteen. Jälkimmäinen liittyy moninaisempaan tietokäsitykseen. Habermasilainen käsitys nojaa olettamukseen siitä, että kaiken moniäänisyyden keskeltäkin on löydettävissä ydin tai on muodostettavissa konsensus tiedon suhteen.
Opettajuudesta
Perinteisessä opetusmallissa opettaja näyttää suunnan tiedon ytimeen, joissain tapauksissa aika selkeästikin. Tällaisesta opettajajohtoisesta oppimisesta eroamalla oppimiskeskukset voisivat lisätä vuorovaikutteista ryhmäoppimista esimerkiksi Wikiopiston avulla. Ajatus siitä, että oppiminen on pelkästään teknologispainotteista tulevaisuudessa, ei pidä täysin paikkaansa. Videoluennolla nostettiin esille, että ryhmäoppimiseen kuuluu myös paljon muita aktiviteetteja, vaikka ne tapahtuisivatkin tietokoneiden välityksellä. Ryhmän jäsenet työskentelevät yhdessä, he prosessoivat tietoa projektin aikana ja kommunikoivat keskenään ja jopa muun "lihallisen maailman" kanssa. Wikiopisto on hyvä alusta yhteistoiminnallisille opetusmenetelmille, sillä sen käyttö on erityisen kannattavaa etenkin ryhmäprosesseissa. Opettajan rooli voisikin olla tällaisissa yhteistoiminnallisissa opetusmenetelmissä ohjaajan tai valmentajan rooli. Opettaja ohjaisi ryhmää tarvittaessa tiettyyn suuntaan tai antaisi eväitä prosessin kehittymiselle.
Mikä jää opettajan osaksi auktoriteettien ja asiantuntijoiden aseman murentuessa? Onko opettajalla roolia muuttuvissa oppimisympäristöissä, ja jos on, niin mikä? Videolla viitataan Sugata Mitran sanoihin (jos opettajan voi korvata tietokoneella, hänet tulee korvata tietokoneella), joissa piilee totuuden siemen provokatiiviseen asuun piilotettuna. Mielestämme opettajan rooli uusissa oppimisympäristöissä on olla hyvä opettaja, sitoutunut opettaja. Hyvä opettaja tuntee opettamansa aineen läpikotaisin ja hän osaa ohjata oppijat tutkittavana olevan asian ytimeen. Opettamaansa aineeseen, opettamiseen sekä oppilaisiinsa/opiskelijoihinsa sitoutunut opettaja innostaa oppimaan ja sitouttaa oppijat opiskeltavaan ainekseen. Opettaja on tutkittavan aineksen ydinalueen tuntija, mestari.
Haaste opetukselle
Koska opetuksen laadun arviointiprosessi on organisaatioissa monesti aikaa vievä prosessi, herääkin kysymys: Miksi maamme yliopisto-opettajat eivät ole laajemmin innostuneet interaktiivisesti kokeilemaan esim. tällä kurssilla esille nostettua Wikiopistoa vaihtoehtoisena oppimisympäristönä, joka tarjoaisi uusia mahdollisuuksia yhteistoiminnallisten opetusmenetelmien ja oppimismuotojen toteuttamiseen? Uusi yliopistolaki tämän toimintamallin kaiketi mahdollistaa. Onko perinteisestä, luentosalin edessä asiaansa esittävästä asiantuntijan roolista vaikea luopua ja siirtyä ohjaajan eli valmentajan rooliin, vaikka opettajakunnan asennemuokkausta nopeasti muuttuvasta opettajan roolista on eri yhteiskunnallisilla foorumeilla aktiivisesti esitetty. Suorannan humoristisesti esittämä lausahdus älä käytä Wikipediaa - älä käytä oppikirjaa kuvaa hyvin silloin tällöin opettajainhuoneessa kuultavaa ääripäiden keskustelukulttuuria. Keskusteluissa pidetään tiukasti kiinni omasta turvallisesta maaperästä, kannasta ja vallasta. Nykyajassa olisi kuitenkin rohkeammin uskaltauduttava kokeilemaan uutta, jotta voimme kehittyä ja pysyä kansainvälisen kehityksen kulussa mukana. Maailma, jossa nyt elämme ja vaikutamme, kutsuu meitä aivan muuntyyppisen ajattelun ja keskustelun avauksiin kuin tämän hetkinen koulutuksen pedagoginen järjestelmälogiikka pitää sisällään.
Hahmotelmia ideaaliseksi oppimisympäristöksi
Millainen sitten voisi olla oma kansallinen ideaalinen oppimisympäristö, jossa tietokoneet toimivat osana kokonaisprosessia (eivät pääroolissa), painotus on ryhmäprosesseissa, aistien ja kehon laajemmassa huomioimisessa, oppikirjat ovat käytössä ja opettajan innostava ja ohjaava rooli antaa suunnan opetussisällön ytimeen? Vastauksia kysymykseen voisi etsiä vaikkapa Singaporesta, jossa on kehitetty ja toteutettu uudenlaisia oppimisympäristöjä ja -strategioita. http://www.youtube.com/watch?v=M_pIK7ghGw4 Yhteistoiminnallisessa oppimisympäristössä opiskeleva oppii niitä perustaitoja, joita häneltä työelämässäkin edellytetään. Videolla näkyvän oppilaitoksen opetustoiminnan keskiössä ovat innostavat, osaavat, ajantasaista teknologiaa opetuksessaan hyödyntävät opettajat, jotka säännöllisesti päivittävät omaa asiantuntijuuttaan. Videolta käy hyvin ilmi opiskelijoiden motivoitunut opiskeluasenne ja motivoiva työskentely-ympäristö, opetuksen työelämälähtöisyys, yhteistoiminnallinen tiedon käsitteleminen, opetuksen monimuotoinen ohjaaminen ja asiantuntijuuden jatkuva käytännönläheinen kehittäminen. Eri maiden oppimiskulttuureita ja opetusmenetelmiä seuraamalla voimme innostua pohtimaan, olisiko toisilla kenties tarjota jotakin sellaista, josta me voisimme räätälöidä omaan kulttuuriimme sopivia opetuksen rakennuspalikoita, jotka paremmin palvelisivat opiskelijaa ja oppilaitosta opetus- ja oppimisprosesseissa, työelämässä ja globaalissa yhteiskunnassa.
Koulutuskulttuurien ja opetustoiminnan vertailevaan tarkasteluun liittyvät myös seuraavat kaksi videota, joissa AFT:n presidentti Randi Weingarten opettajadelegaationsa kanssa tutustui suomalaiseen ja singaporelaiseen opetuskulttuuriin. Videoilta voi tehdä havaintoja mm. eri opetuskulttuurien välisistä painotuksista opetuksessa ja oppimisessa, opettajuudesta sekä aistien ja kehon hyödyntämisestä opetuksessa. Jäimme miettimään, voisiko joitakin nähtyjä toimintamalleja soveltaa myös yliopisto-opetukseen? http://www.youtube.com/watch?v=ntdYxqRce_s http://www.youtube.com/watch?v=sEn6OKsVoMs
Henkilökohtainen oppimisympäristö
Suoranta ja Vadén korostivat videolla, että opettajan rooli on toimia ohjaajana, joka luo opiskelijan toiminnalle rakenteen. Opettaja ohjaa opittavan asian ydintiedon lähteille. Toisaalta he toteavat, että nykyään tieto on defragmentoitunut, joten opiskelija joutuu luomaan oman verkostonsa tiedon hahmottamiseen.
Tätä voidaan kutsua henkilökohtaiseksi oppimisympäristöksi. Siinä,
- oppija asettaa itselleen oppimistavoitteet - oppija hallitsee oppimisensa sisältöä ja prosessia - oppija kommunikoi toisten kanssa oppimisprosessinsa aikana
https://fi.wikipedia.org/wiki/Henkil%C3%B6kohtainen_oppimisymp%C3%A4rist%C3%B6
Henkilökohtainen oppimisympäristö auttaa hallitsemaan informaatiotulvaa ja fokusoimaan ydinasioita. Se yhdistää koulun formaalin ja koulun ulkopuolisen informaalin oppimisen. Jokainen voi rakentaa henkilökohtaisen oppimisympäristönsä valitsemillaan sosiaalisen median työvälineillä. Opiskelijan oma oppimisympäristö on osa hänen oppimisverkostoaan, mikä liittää siihen yhteisöllisen oppimisen, joskin opiskelijan omista lähtökohdista. Tässä erään 7. luokkalaisen amerikkalaisen opiskelijan kuvaus siitä, miten hän hyödyntää internetin erilaisia palveluja oman oppimisympäristönsä luomiseen: http://www.youtube.com/watch?v=YEls3tq5wIY Oppilaitoksissa olisi hyödyllistä edistää opiskelijoiden henkilökohtaisen oppimisympäristön rakentamista nuoresta pitäen. Se voisi olla myös osa koulun mediakasvatusta.
Suoranta ja Vadén kiteyttävät metaoppimisen sanoman hienosti muutamaan lauseeseen: ”Oppimisen ja kasvatuksen maailmoja voi lähestyä monin eri tavoin. Oppiminen on prosessi, joka ei ole suora looginen polku vaan moninainen polku." Opettamisen ja oppimisen moninaisella polulla muutos on mahdollisuus.