Katajalle Kukkojen viestit ja kysymykset

Kiitos palautteesta ja kaikesta muusta, kesää odotellen. Raija

Arviointi: Kuulostaa siltä, että kaikki ovat osallistuneet tehtävien tekemiseen ja että olette saaneet kokea myös oppimisen iloa. Tässä jaksossa sitä "iloa" tuleekin yleensä useasta lähteestä, oppii käyttämään oppimisalustaa (tämä sisältää monta oppimisasiaa, muokkaus, kirjoittaminen jne...), Oppii toimimaan ryhmässä, kirjoittamaan yhdessä ja sitten vielä oppii jotakin itse substanssista, eli sosiaalisesta mediasta itsestään. Jos näistä kaikista on pienen palan oppinut on jo hyvin päässyt eteenpäin, uskoisin että teille on näin käynyt. Oikein aurinkoista kesää, vaikka nyt vähän sateiselta vaikuttaa t.Kataja


Palaute / Tehtävä 3 Aloitatte tomerasti säädösten ja lakien esittelyllä, mutta siitä teksti jatkuu oikein hyvin. Kiinnostavasti olette huomanneet wikin ja luovuuden yhteyden "Luovuus kukkii wikimaailmassa" :-)Samalla tapaa on hyvä huomio se, että vaikka työtä tehdään ns. yksin wikissä, voi sen jakaa vaikka kuinka monen ihmisen kanssa. Kiinnitätte huomiota myös Klafkin portaisiin ja koulutusjärjestelmäämme. On aika jännittävää nähdä mikä on oikeasti Eurooppalainen viitekehys, sillä idässä ja lännessä on varsin erilaisia koulujärjestelmiä ja kehyksiä, miten saadaan aikaiseksi se Eurooppalainen?? Pohdinnassa mietitte konkreettisesti opettamista monesta näkökulmasta. Pohdinta on erinomaisen hyvä ja monipuolinen. ...mitähän mielenkiintoista se kesäloma tuo tullessaan Kataja


TIEDOKSI: Lähden tänään matkalle ja kommentoin kolmostehtävää vasta ensi viikon lopulla. Mukavaa viikkoa Kataja

hei kukot, hyvin olette päässeet alkuun! t. Kataja

PALAUTE / Tehtävä 2 Tämän tahtävän paras anti on pohdinta. Tekstikin on sujuvaa ja kappaleet nyt oikein selkeitä. Viittaaminen yhteen lähteeseen kussakin kappaleessa, tekee tekstistä hieman tiivistelmän kaltaista. Olette saaneet tehtävän kannalta oleellisen irti lähteistä ja teksti etenee selkeästi hvyin, otsikoinnit on selkeitä myös. Kataja

PALAUTE / Tehtävä 1

Teksti alkaa mukavasti opinnäytetyön esillenostamien sosiaalisen median ominaispiirteiden esittelyllä. Se olisi voinut olla yhtenäkin kappaleena, sillä nyt lukeminen oli osin hankalaa ja asia pirstaloitui hieman liikaa. Kannattaa myös käyttää otsikoinnissa erilaista fonttia tai suurempaa fonttia, niin otsikot erottuvat paremmin tekstistä, olittehan onneksi numeroinneet ne. Kappale 2 on aika lyhyt, vaikka asia on siinä aikamoisen iso... Olisitte ehkä voineet keskusteluttaa lähteitä enemmän Suorannan teksti jää varsin vähälle huomiolle, siitä ei oikeastaan mainita mitään tärkeimpiä ajatuksia. Eli kakkostehtävään täytyisi nyt panostaa hieman enemmän. Lopetuskappale, Mediayhteisöllisyys opiskelijoiden kokemana, on mukavasti kirjoitettu. t. Kataja

Hei minulle on vähän epäselvää tehtävässä tuo lähteiden merkitseminen. Mallitehtävässä ei ole merkitty, kun numerolla lähde, mistä tekstiä on otettu. Onko tarkoitus kuitenkin merkitä lähteet, kuten tieteellisessä kirjoittamisessa? kyselee Raija


Heippa Kataja! Kuittaatko tehtävät jotenkin ok, kun et enää kaipaa muutoksia/lisämuokkausta? T:a325484


Hei Hyvältä näyttää, olette saaneet tekstistä paljon tukevampaa ja monipuolisempaa. t. Kataja PS: Pian kommentoin kakkosta!

Moi Kataja Olen jälleen työskennellyt tehtäviemme kimpussa kirjautumatta, mutta eipä kai siitä ole suurta "hallaa"? T:a325484